OnePlusYleinen

OnePlus TV julkaistaan syyskuussa – Aluksi tarjolle vain Intiassa

OnePlus on paljastanut foorumillaan, että yhtiön ensimmäinen älytelevisio julkaistaan ensi kuussa, eli syyskuussa. OnePlus vahvisti myös television tulevan myyntiin aluksi vain Intian markkinoille, mutta yhtiöllä on suunnitelmia myös Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Kiinan varalle.

Älytelevision julkaisu tapahtuu aluksi Intiassa, sillä OnePlusilla on maan sisällöntuottajiin hyvät suhteet jo valmiiksi. OnePlusin toimitusjohtaja Pete Laun mukaan televisioiden kohdalla on tärkeää, että laitteelle löytyy sisältöä. Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Kiinassa OnePlus TV tullaan julkaisemaan heti, kun yhtiö on luonut kumppanuuksia useimpien paikallisien ja alueellisien sisällöntuottajien kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus TV:n osalta Lau sanoi, että tuotteelta on lupa odottaa hyvää kuvan- ja äänenlaatua, upeaa muotoilua sekä huippuluokan älytelevisiokokemusta. OnePlus on tunnettu erityisesti huippuluokan älypuhelimista, jotka on houkuttelevasti hinnoiteltu. Myöskin tulevan älytelevision voidaan olettaa tarjoavan markkinoiden kärkiominaisuuksia sekä kilpailukykyisen hinnoittelun.

Valitettavasti OnePlus ei vielä vahvistanut OnePlus TV:n tarkkaa julkaisupäivämäärää, mutta julkaisu tapahtuu syyskuun aikana Intiassa.

Lähde: OnePlus Forum

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus