Aiemmin tässä kuussa kiinalainen OnePlus julkaisi uuden OnePlus 3 -puhelimen, joka laajentaa yhtiön tuotevalikoimaa. Yhtiön toimitusjohtajan mukaan OnePlus kehitti omaa älykelloa vuonna 2015, mutta yhtiö ei koskaan kuitenkaan päättänyt julkaista kyseistä laitetta.
Tänään OnePlussan toimitusjohtaja Carl Pei on julkaissut Twitterissä kuvan, josta löytyy suunnitelmia yhtiön älykellosta. Kuva ei paljasta paljoa, mutta antaa hieman lisätietoja laitteesta, jota ei koskaan tulla julkaisemaan.
Alkukuusta OnePlus kertoi älykellostaan ensimmäisen kerran julkisesti. Yhtiön mukaan laite oli lähes valmis ja se oli suunniteltu valmiiksi, mutta siitä huolimatta laite ei sopinut yhtiön tuotevalikoimaan.
Lisää aiheesta:OnePlus
OnePlus
Huhut lupaavat OnePlus 16:sta todellista tehopuhelinta – mutta Eurooppaan sitä ei saada
OnePlus valmistelee jo seuraavaa huippupuhelintaan, ja tuoreiden huhujen perusteella OnePlus 16 voi tarjota huomattavia parannuksia ...
OnePlus
OPPO teki röyhkeän tempun: Kaappasi OnePlus Suomen yli 60 000 seuraajan Instagram-tilin – valjastetaan nyt toisen brändin markkinointiin
Oppo näyttää löytäneen nopean tavan kasvattaa näkyvyyttään Suomessa. Sen sijaan, että yhtiö rakentaisi oman yhteisönsä ...

