
Oura Ring 5 / Kuva: Android Headlines
Oura Ring 5 -älysormuksesta on vuotanut uusia tietoja, sillä Redditiin julkaistun väitetyn sisäisen dokumentin perusteella Oura esittelee uuden sukupolven älysormuksensa jo ensi viikolla 28. toukokuuta. Samalla päivämäärällä alkavat myös ennakkotilaukset.
Vuodon mukaan toimitukset käynnistyvät 4. kesäkuuta. Aiemmin maaliskuussa Oura Ring 5 nähtiin jo vuotaneissa tuotekuvissa, joissa esiteltiin uudistunut muotoilu. Nyt julkaistu dokumentti sisältää myös kuvan sormuksesta sekä latauskotelosta, ja ne vastaavat aiemmin nähtyjä vuotokuvia. Tämä vahvistaa osaltaan huhut uudesta muotoilusta.
Tietojen mukaan Oura Ring 5 tulee olemaan edeltäjäänsä pienempi ja mukavampi käyttää. Oura ei kuitenkaan vaikuttaisi muuttavan varsinaista terveydenseurantasensoreiden kokonaisuutta, vaan yhtiö keskittyy erityisesti nykyisten sensoreiden optimointiin. Tavoitteena on tarkempi datankeruu ja parempi energiatehokkuus.
Ominaisuuksien kerrotaan säilyvän pitkälti ennallaan myös ohjelmisto- ja tilaustoimintojen osalta verrattuna nykyiseen Oura Ring 4 -malliin. Vuotaneen dokumentin mukaan mukana toimitettava latauskotelo pystyy lataamaan sormuksen täyteen jopa neljä kertaa ennen kuin kotelo itse tarvitsee latausta.
Hintatietoja dokumentti ei paljastanut, joten niitä joudutaan odottamaan viralliseen julkaisuun asti.
Lähde: Notebookcheck.net

