AppleYleinen

Raportti: ”Watch X” tulee olemaan tähän mennessä suurin päivitys Applen älykellomallistoon

Apple Watch Series 8

Apple tulee julkistamaan uusia tuotteita kuukauden päästä, sillä odotuksissa ovat iPhone 15 -mallisto sekä Apple Watch Series 9 -älykellot. Monien huhujen sekä vuotojen mukaan tulevat älykellot ovat vain pieniä päivityksiä, ja esimerkiksi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman on nimittänyt Series 9 -sarjaa ”pienimmäksi päivitykseksi tuotteen historiassa”.

Gurmanin mukaan tulevat älykellot tulevat saamaan silti uuden ja tehokkaamman järjestelmäpiirin sekä lisää värivaihtoehtoja. Muita uudistuksia ei odoteta, joten mitään mullistavaa ei Apple Watch Series 9 -kelloilta kannata odottaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Applen kerrotaan käyvän sisäisesti keskustelua siitä, pitäisikö älykellojen julkaisuväliä pidentää, jotta kelloihin saataisiin myös jotain uutta. Toistaiseksi kelloja on julkaistu vuoden välein, vaikka mitään erikoista ei vuodessa kelloihin saada mukaan.

Ensi vuonna vuorossa olisi 10. sukupolven kellot, ja Applen kerrotaan suunnittelevan kellojen kutsumista nimellä ”Watch X”. Mark Gurman on kertonut Watch X -kellojen olevan toistaiseksi suurin päivitys kellojen historiassa. WatchOS 10 -käyttöjärjestelmä tulee olemaan selvästi erilainen, joka sopii hyvin yhteen täysin uudenlaisten kellojen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Applen kerrotaan yrittävän tehdä Watch X -kellojen rungosta ohuemman ja mukana tulee olemaan myös ensimmäistä kertaa uudenlainen rannekkeiden kiinnitysratkaisu. Raportin mukaan nykyinen kiinnitysratkaisu vie liikaa tilaa, joka voitaisiin hyvin käyttää myös suurempaa akkua varten. Uusi ratkaisu voisi olla magneettinen, mutta se ei ole ehkä valmis julkaistavaksi vielä ensi vuonna.

Älykelloihin Apple on työstänyt myös microLED-näyttöjä, joita odotetaan markkinoille tulevina vuosina. Apple on myös työstänyt verenpaineanturia muutaman vuoden, ja se saattaa tulla kelloihin jo vuonna 2024.

Lähde: Bloomberg.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple