AndroidRazerYleinen

Razer Phone 2 julkaistaan 10. lokakuuta

Razer on aloittanut lähettämään kutsuja medioille yhtiön tulevaan julkaisutilaisuuteen. Eilen kerroimme vuotokuvassa, jossa kerrottiin esiintyvän julkiasematon Razer Phone 2. Puhelimen näytöllä oli päivämäärä 10.10.2018, jonka oletimme olevan puhelimen mahdollinen julkaisupäivä. Tänään Razer on vahvistanut järjestävänsä julkaisutilaisuuden 10. lokakuuta.

Vasemmalla Razer Phone ja oikealla Razer Phone 2.

Vuotaneiden kuvien perusteella Razerilla ei ole paljoa uutta annettavaan ulkoisen toteutuksen kohdalla, sillä alkuperäinen Razer Phone ja Razer Phone 2 ovat rinnakkain laitettuina pitkälti identtiset. Kuvista voi kuitenkin huomata, että viime vuoden mallissa on hieman ohuemmat näyttöä kiertävät kehykset kuin vuotaneessa seuraajaehdokkaassa. Myös tarkkaan katsoessa voi huomata, että etukameraa on hieman siirretty ja se löytyy nyt vasemmasta yläkulmasta. Huhuissa Razer Phone 2:n odotetaan saavan Snapdragon 845 -järjestelmäpiirin sekä 8 gigatavua RAM-muistia. Lisäksi myös 512 gigatavua sisäistä tallennustilaa on yksi mahdollisista ominaisuuksista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Razer julkaisee päivitetyn pelipuhelimensa siis 10. lokakuuta, eli alle kuukauden kuluttua.

Kutsu Razer Phone 2:n julkaisutilaisuuteen // Kuva: PhoneArena.com

Lähde: PhoneArena.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android