AndroidHMDNokiaYleinen

Saako tuleva Nokia-puhelin uskomattoman kameran? – Prototyypissä yhdeksän takakameraa

HMD Globalilta odotetaan juuri nyt kuumeisesti uutta huippupuhelinta, joka näkyy myös erinäisinä huhuina ja vuotoina. Kerroimme tällä viikolla Nokia A1P -koodinimisestä puhelimesta, josta tietoja paljasti tunnettu WinFuture -sivuston toimittaja Roland Quandt. Julkaistuissa tiedoissa kerrottiin ”suuririskisestä kamerasta”, mutta tarkempaa tietoa kamerasta ei osattu vielä alkuviikosta kertoa.

Nyt tulevan Nokia-puhelimen ympärille on luotu tarina yhteistyöstä amerikkalaisen Light -yrityksen kanssa, joka kehittää kameroita, joissa on monta sensoria. Yrityksen L16 -kamerassa on 16 kamerasensoria. Light on ilmoittanut halustaan tuoda kamerakonseptinsa myös puhelimiin, jonka lisäksi Nokia A1P -puhelimen yhteydessä mainittu ”suuririskinen kamera” voisi viitata Light L16 -kameran kaltaiseen ratkaisuun, sillä vastaavaa kameraratkaisua ei vielä älypuhelimissa ole nähty. Light on esitellyt konseptipuhelimia ja prototyyppejä, joissa on viisi tai yhdeksän kamerasensoria. Yhtiön mukaan tällaiset kamerat kykenevät jopa 64 megapikselin kuviin, parempiin kuviin heikossa valossa sekä tarjoaa parempia syvyysterävyyskuvia. Light on lisäksi kertonut, että monilinssisuunnittelulla varusteltu älypuhelin tullaan julkaisemaan vielä tänä vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Light:n prototyyppipuhelimesta löytyy 9 kamerasensoria.

Lisäksi myös NokiaMob.net -sivusto on julkaissut AndroBit.netin toimittajan Twitterissä jakamia tietoja. Tietojen mukaan Nokia A1P -puhelimen kamera olisi kehitetty yhteistyössä juurikin Light -yrityksen kanssa. Puhelimessa pitäisi olla 5 kamerasensoria, jonka odotetaan kykenevän 3x tai 5x optiseen zoomaukseen.

Jos tiedoista voisi vedellä lankoja yhteen, niin voisi hyvin olla, että tulevassa Nokia-puhelimessa olisi uskomattomalta kuulostava 5 kamerasensoria. Toki tiedot kannattaa ottaa varauksella, sillä mikään ei ole varmaa ennen kuin HMD Global tulee esittelemään uusia puhelimiaan julkisesti.

Roland Quandt kertoi aikaisemmin, että HMD Globalin työstävän puhelinta valmistuskumppaninsa FIH Mobilen kanssa. Koodinimistä voidaan päätellä puhelimen liittyvän vahvasti Nokia 8 Sirocco -puhelimeen, jonka koodinimen tiedetään aikoinaan olleen A1N. Teknisesti A1P:n kerrotaan perustuvan Qualcommin tuoreimpaan Snapdragon 845 -tehopiiriin, joka saavuttaa tarvittaessa 2,8 GHz:n kellotaajuuden.

Järjestelmäpiirin lisäksi varmana ominaisuutena voidaan pitää näytön alla olevaa sormenjälkilukijaa. Quandt’n tietojen mukaan HMD Globalilla on ollut vaikeuksia näytön alle asetettavan sormenjälkilukijan kanssa muun muassa luotettavuudessa sekä nopeudessa. HMD Globalin kerrotaan kuitenkin saaneen vaikeudet selätettyä vaihtamalla puhelimeen ohuemman näyttölasin. A1P -mallissa kerrotaan lisäksi olevan muun muassa Nokia 8 Siroccosta tuttu LG Displayn valmistama pOLED-näyttö.

Lähde: NokiaMob.net, Engadget.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android