CounterpointYleinen

Samsung edelleen markkinajohtaja Euroopan älypuhelinmarkkinoilla – HMD Global ja kiinalaisvalmistajat nousussa, Xiaomi ongelmissa

Tutkimusyhtiö Counterpoint on tänään julkaissut tietojaan Euroopan älypuhelinmarkkinoiden kehityksestä vuoden kolmannella neljänneksellä, eli heinä-syyskuun ajalta. Counterpointin mukaan Euroopan markkina on pääosin jo palautunut koronapandemiasta, mutta älypuhelinmyyntiin vaikuttaa nyt enimmäkseen globaali piiripula.

Tutkimuksen mukaan heinä-syyskuun aikana älypuhelimien myynti laski vain prosentin verrattuna vuotta aikaisempaan, mutta laski kuitenkin 4 prosentilla verrattuna edeltävään neljännekseen. Tällä hetkellä Euroopan markkinajohtaja on Samsung, jonka markkinaosuus on 30,4 prosenttia. Vuositasolla Samsungin markkinaosuus on laskenut 16 prosentilla. Toista sijaa pitää kiinalainen Xiaomi, jonka markkinaosuus on noussut 23,6 prosenttiin, joka vastaa 51 prosentin kasvua vuotta aikaisempaan. Xiaomi koki kuitenkin 6 prosentin laskun, jos verrataan huhti-kesäkuuhun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

TOP10 valmistajat Euroopassa Q3 aikana.

Kolmannella sijalla Euroopassa on Apple, jonka markkinaosuus on 22,1 prosenttia. Apple on pystynyt kasvattamaan markkinaosuuttaan 24 prosentilla vuotta aikaisemmasta. Neljäs sija on mennyt Oppolle, jonka markkinaosuus on 10,1 prosenttia nousten 112 prosentilla vuotta aikaisemmasta. Oppon lukuihin on laskettu myös tytärbrändi OnePlus. Erikoisesti Counterpoint ilmoittaan Oppon toisen tytärbrändin, eli Realmen erikseen. Realme oli Euroopan markkinoiden viidenneksi suurin valmistaja 2,4 prosentin markkinaosuudella ja kasvua brändi koki jopa 160 prosenttia vuotta aikaisemmasta.

Seuraavaksi suurimmat valmistajat ovat Vivo (1,8%), Motorola (1,1%), HMD Global (0,9%), Honor (0.5%) sekä Huawei (0,5%). Erityisesti Vivo pystyi nostamaan markkinaosuuttaan Euroopassa 238 prosentilla verrattuna vuotta aikaisempaan. Myöskin vanhan brändit Motorola ja Nokia kokivat kasvua. Motorolan markkinaosuus kasvoi 47 prosentilla vuotta aikaisemmasta ja 45 prosentilla verrattuna huhti-kesäkuuhun. HMD Globalin Nokia-puhelimien markkinaosuus kasvoi 24 prosentilla vuotta aikaisemmasta ja 26 prosentilla verrattuna huhti-kesäkuuhun.

Honorin markkinaosuus on Counterpointin tilastojen mukaan ollut Huawein kanssa laskussa, mutta todennäköisesti pian siihen on tulossa muutosta. Honor aloitti nyt viimeisellä neljänneksellä uuden tulemisen Euroopan markkinoille Googlen palveluiden kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Realme on yksi nopeimmin kasvavista brändeistä Euroopassa ja on vakiinnuttanut asemansa viiden suurimman toimijan joukkoon, sillä on vahva myynti Venäjällä, Espanjassa ja Italiassa. Vivo kasvaa myös nopeasti, vaikkakin pienemmältä pohjalta, kun taas Motorola ja Nokia tekevät paluuta. Honor on myös suunnannut katseensa Euroopan markkinoille, sillä sen ensimmäinen suuri lanseeraus nähtiin lokakuussa ensimmäistä kertaa yli vuoteen”, sanoi Counterpointin Jan Stryjak.

TOP3 valmistajat, ja niiden markkinaosuudet kuukausittain.

Kolmannen neljänneksen loppu oli haastava kiinalaiselle Xiaomille, sillä Applella oli erittäin vahva syyskuu. Xiaomi kärsi syyskuussa erityisesti valtavista komponenttien saatavuusongelmista, jonka takia markkinaosuus romahti syyskuussa vain 18 prosenttiin. Samalla Apple pystyi puolen vuoden jälkeen ohittamaan Xiaomin ja palasi takaisin toiselle sijalle ottaen 27 prosentin markkinaosuuden. iPhone 13 oli suuri menestys Applelle ja Counterpointin mukaan suosio oli jopa suurempaa kuin viime vuoden iPhone 12 -puhelimilla.

Lähde: Counterpoint

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Counterpoint