AndroidHMDNokiaYleinen

Tällä viikolla saatetaan nähdä lukuisia uusia Nokia-puhelimia – tämä kaikki tiedetään jo

HMD Global tulee järjestämään tämän viikon sunnuntaina 25. helmikuuta lehdistötilaisuuden Barcelonassa, jossa tullaan todennäköisesti julkaisemaan ennätysmäärä uusia Nokia-puhelimia. Viime vuoden MWC-messuilla HMD Global julkaisi globaalisti ensimmäiset Android-käyttöjärjestelmään pohjautuvat Nokia-puhelimet, joita nähtiin yhteensä kolme; Nokia 3, Nokia 5 ja Nokia 6. Näiden lisäksi koko potin kruunasi uudelleen markkinoille tuotu ja hitiksikin noussut Nokia 3310.

Tänä vuonna HMD Global on todennäköisesti lyömässä pöytään vielä kovemmat pelikortit. Jos alkuvuoden huhut ja tiedot lyödään yhteen saadaan lukemaksi noin kymmenen vielä julkaisematonta puhelinta, joista tuskin kaikkia tullaan vielä tällä viikolla kuitenkaan näkemään. Olisi muutenkin epätodennäköistä, että HMD Global julkaisisi samanaikaisesti näin suurta määrää puhelimia. Kovimmat odotukset on kuitenkin lippulaivapuhelinta kohtaan, josta ei oikeastaan tiedetä mitään. Esimerkiksi Nokia 8 Sirocco on varsinainen mysteeri.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nokia 8 Sirocco vai Nokia 9?

Vuodettu kuva näyttöpaneelista sekä luonnoskuvat

Huhut Nokia 9 -puhelimesta kävivät jo hyvissä ajoin viime vuonna kuumina ja julkaisua povattiin useaan otteeseen vuoden 2017 aikana, mutta syystä tai toisesta puhelinta ei ole vieläkään julkaistu. Tällä kertaa huhuissa on kuitenkin Nokia 8 Sirocco, joka pitäisi olla päivitetty versio Nokia 8 -puhelimesta. Ei ole myöskään mahdotonta, että aikaisemmin Nokia 9 -puhelimena pidetty laite olisi todellisuudessa Nokia 8 Sirocco.

Aikaisempien vuotojen perusteella Nokia 9:ssä tullaan näkemään LG:n valmistama 16:9-kuvasuhteen 5,5 tuuman OLED-näyttö, 3250 milliampeeritunnin akku sekä 13 + 12 megapikselin kaksoiskamera. Selfie-kameran kooksi ilmoitetaan 5 megapikseliä. Lisäksi tiedoista löytyy maininta Snapdragon 835 -järjestelmäpiiristä sekä 128 gigatavun sisäisestä tallennustilasta. Avatar-koodia käyttävä puhelin on löydetty myös Geekbenchin tietokannasta, joka on todennäköisesti juurikin HMD Globalin tuleva huippupuhelin. Geekbenchin mukaan puhelimessa on 6 gigatavua RAM-muistia. Kyseessä voi siis olla joko Nokia 9 tai Nokia 8 Sirocco. Molempien puhelimien julkaisu MWC-messuilla olisi erikoista.

Nokia 7 ja Nokia 7+

HMD Global on jo viime vuonna esitellyt Kiinassa Nokia 7 -puhelimen, mutta globaalisti laite ei ole toistaiseksi tullut myyntiin. Uusimmissa huhuissa ei kovasti povata, että Nokia 7 tulisi näkemään laajemmin päivänvalon, mutta sen sijasta MWC-messuilla tullaan lähes varmasti näkemään Nokia 7+, joka on huomattavasti edistyneempi versio.

Vuotojen perusteella Nokia 7+ on nähtävästi alumiinia sekä keraamia. Laite näyttää pitkälti Kiinassa viime vuonna julkaistun Nokia 7 sekä Nokia 6 2nd Generation -mallin risteytykseltä. Nokia 7+:ssa on 6 tuuman 18:9-kuvasuhteen Full HD+ -kosketusnäyttö sekä ZEISS:n kanssa kehitetty kaksoiskamera. Tehoista on pitämässä huolen Qualcommin Snapdragon 660 -järjestelmäpiiri, joten kyseessä on varsin kyvykäs keskihintaluokan puhelin. Käyttöjärjestelmänä Nokia 7+:ssa toimii vakiona Android 8.0 Oreo, joka on kuitenkin päivitettävissä Android 8.1 Oreoon. Puhelimen takakamera tulee koostumaan 12 ja 13 megapikselin sensoreista ja ominaisuutena on muun muassa 2x optinen zoomaus ja parannettu yökuvaus. Nokia 7+ saa myös 16 megapikselin ZEISS-sertifioidun etukameran.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kiinassa vuotaneiden epätarkkojen kuvien lisäksi Evan Blass on vuotanut Twitter-tilillänsä muutamia kuvia Nokia 7+ -puhelimista, jotka vahvistavat aikaisemmin vuotaneet kuvat. Uusien kuvien perusteella Nokia 7+ tulee tarjolle ainakin Android One -käyttöjärjestelmällä.

Nokia 6 2nd Generation, Nokia 6.1 vai Nokia 6 (2018)?

Nokia 6 2nd Generation julkaistiin jo alkuvuonna Kiinassa ja samaa puhelinta odotellaan laajemmin myyntiin MWC-messujen jälkeen. Erilaisten viranomaislähteiden perusteella uutuus tulisi kantamaan nimeä Nokia 6.1 ja Nokia sivuilta paljastuneiden tietojen perusteella laitteen virallinen nimi olisi Nokia 6 2nd Generation. On kuitenkin todennäköistä, että laitetta tullaan markkinoimaan pääasiassa Nokia 6 -nimen alla aivan kuin edeltäjäänsä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uudessa Nokia 6 -puhelimessa on 5,5 tuuman 16:9-kuvasuhteen kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 1920 x 1080 pikseliä. Tehoista pitää huolen Snapdragon 630 -järjestelmäpiiri, jonka tukena on 4 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa laitteessa on 32 tai 64 gigatavua mallista riippuen. Kameroiden osalta HMD Global tyytyy 16 megapikselin takakameraan sekä 8 megapikselin etukameraa. Akun kooksi kerrotaan 3000 milliampeerituntia ja käyttöjärjestelmänä toimii Android 7.1.1, mutta se on päivitettävissä heti Android 8.0 Oreoon.

Nokia 5.1, Nokia 4 ja Nokia 3.1

Nokia 5

Vähiten yksittäisiä vuotoja on ollut alemman hintakategorian Nokia-puhelimista. Viime vuonna julkaistiin Nokia 5 ja Nokia 3, jotka saapuivat myyntiin alle 200 euron hintaisena. Tänä vuonna on odotettavissa, että HMD Global tulee päivittämään nämä puhelimet uudelle aikakaudelle. Jälleenmyyjien tietoihin perustuen on mahdollista, että uudet versiot tulisivat kantamaan nimiä Nokia 3.1 ja Nokia 5.1, mutta ei ole kuitenkaan varmaa, että kyseiset puhelimet tultaisiin näkemään vielä tällä viikolla. Lisäksi HMD Globalin kamerasovellus on paljastanut Nokia 4 -mallinimen, joka tulee todennäköisesti täydentämään jo entuudestaan varsin laajaa mallistoa.

Nokia 1

Ehkä suurin yllätys HMD Globalilta voi olla erittäin halpa Nokia 1 -puhelin. Muun muassa Evan Blass on vahvistanut puhelimen olemassaolon julkaisemalla tarkat kuvat siitä. Tämän lisäksi Nokia 1 -mallinimi on aikaisemmin paljastunut Nokian kamerasovelluksesta.

Nokia 1 -puhelimessa voidaan olettaa olevan Android Go -käyttöjärjestelmä, HD-tasoinen näyttö, 1 gigatavua RAM-muistia sekä 8 gigatavua sisäistä muistia. Huhujen mukaan puhelimen hinnoittelu pyörisi 90 euron hintaluokassa. Aikaisemmin HMD Global on esitellyt muun muassa Nokia 2 -puhelimen, jonka hinta pyörii 100 euron tietämissä. Suomessa Nokia 2 ei ole koskaan tullut myyntiin, joten myöskään Nokia 1 -mallia on tänne turha odotella.

Uusia peruspuhelimia tulossa – ainakin Nokia 3310 4G

Nokia 3310 4G

HMD Globalilta on syytä odottaa myös uusia peruspuhelimia, sillä Nokia-merkkisiä peruspuhelimia myydään tällä hetkellä edemmän kuin muiden valmistajien peruspuhelimia. HMD Global on julkaissut Kiinassa jo Nokia 3310 4G -version, joka tullaa todennäköisesti näkemään myös MWC-messuilla. Eri viranomaistietojen perusteella on kuitenkin mahdollista odottaa myös toisenlaista 4G-peruspuhelinta, mutta toistaiseksi siitä ei ole tarkempia tietoja.

Tuskin kaikkia uutuuksia paljastetaan tällä viikolla

Jos jonkinlaista yhteenvetoa Nokia-huhuista pitäisi tehdä, niin tuskin kaikkia edellä mainittuja puhelimia tullaan tällä viikolla julkaisemaan. Olisi todella epätodennäköistä, että HMD Globalilla riittäisi resursseja tuoda saataville kymmenen uutta puhelinmallia samaan aikaan. Luultavasti MWC-messuilla tullaan näkemään korkeintaan kourallinen uusia Nokia-puhelimia, joista yksi on ainakin huippuluokan laite ja yksi peruspuhelin. Lisäksi lähes varmoina uutuuksina voidaan pitää uuden sukupolven Nokia 6 -puhelinta sekä Nokia 7+ -mallia.

MWC-messut on todennäköisesti hieman erikoinen tilaisuus esitellä Nokia 1 -puhelin, sillä se tuskin tulee Euroopassa kovin laajasti myyntiin. Suurin kohdeyleisö Nokia 1:lle on varmasti Intiassa sekä muissa kehittyvissä maissa. Päivitetyistä Nokia 3- ja Nokia 5 -puhelimista on myös ollut todella vähän huhuja, joten myös nämä saattavat tulla myyntiin vasta myöhemmin.

HMD Global tulee esittelemään uusia Nokia-puhelimia siis ennen MWC-messuja 25. helmikuuta kello 17.00 Suomen aikaa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android