SonyYleinen

Tässäkö on toistaiseksi julkaisematon Sony Xperia 1 V?

Sony Xperia 1 V:n kamerat

Sony on usein julkaissut globaaleille markkinoille uudet lippulaivapuhelimensa kevään aikana, ja tänä vuonna vuorossa olisi Sony Xperia 1 V. Puhelin saatetaan nähdä jo helmikuun lopulla MWC-messuilla Barcelonassa, mutta Sony ei ole toistaiseksi sitä kuitenkaan vahvistanut. Nyt nettiin on vuodettu väitetysti kuva, jossa julkaisematon puhelin on esillä.

Jos kuva pitää paikkansa, niin Sony Xperia 1 V tulee muistuttamaan vahvasti edeltäjäänsä. Takaosassa on pitkulainen kamera-alue, jossa on pääkamera, ultralaajakulmakamera sekä periskooppikamera. Kameroiden välissä on myös LED-salamavalo, mikrofoni sekä ZEISS T* -logo. Nähtävästi ToF-kamerasta ja RGB IR -sensorista on päätetty karsia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sony Xperia 1 V

Kuva kannattaa ottaa kuitenkin varauksella vastaan, sillä se saattaa olla myös muokattu ja virheellinen. Tästä viitteitäkin kuvasta löytyy, sillä kameroissa nähdään vääristyksiä ja lähempää katsottuna ne ovat jokseenkin erikoisia. Toki nämä voivat selittyä pienillä kuvamuokkauksilla, jos alkuperäiseen kuvaan on tehty esimerkiksi muutoksia perspektiiviin.

Kiinasta kantautuvien huhujen mukaan Xperia 1 V tulisi saamaan sisällensä Qualcommin uusimman Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiirin. Tietojen mukaan kyseessä olisi myös ohuin kyseisellä järjestelmäpiirillä varusteltu puhelin. Sonyn odotetaan parantavan puhelimessa myös jäähdytysjärjestelmää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tiedot Sonyn uudesta lippulaivapuhelimesta tulevat varmasti vielä tarkentumaan julkaisun lähestyessä. Jos puhelin nähdään jo MWC-messuilla, niin Sony tulee todennäköisesti vahvistamaan asian lähiviikkojen aikana.

Lähde: Sumahodigest.com (japaniksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Sony