ArvostelutHuawei

Testissä Huawei Nova – tyylikäs ja kaikin puolin toimiva puhelin

Tällä kertaa testiin päätyi Huawein viime vuoden IFA-messuilla julkaisema keskihintainen Huawei Nova -puhelin. Huawei Nova ei ole saanut juurikaan huomiota Suomen markkinoilla muiden Huawein puhelimien tapaan. Yksi osasyy puhelimen huonoon tunnettavuuteen Suomessa on sen heikko saatavuus, sillä puhelin on myynnissä ainoastaan Verkkokauppa.comissa sekä Power.fissä, eikä sitä löydy edes operaattoreiden valikoimista.

Vaikka Novaa ei Suomessa myydäkään yhtä mahtipontisesti kuin esimerkiksi Honor-puhelimia, niin kyseessä on kuitenkin yksi Huawein parhaimmista laitteista alle 400 euron hintaluokassa. Huawei Novassa on kaikki nykyälypuhelimen peruspiirteet sekä se on valmistettu laadukkaista materiaaleista, tämän lisäksi Nova on kompakti ja tyylikäs.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ulkoisesti puhelin näyttää pitkälti Huawein parin vuoden takaiselta Nexus 6P -huippupuhelimelta, mutta mielestäni se ei ole yhtään huono asia. Henkilökohtaisesti tykkäsin myös Nexus 6P:n ulkoisesta olemuksesta, mutta nyt Novan kohdalla upea muotoilu on saatu mahtumaan pienempään kokoon.

Tässä artikkelissa tullaan tutustumaan Huawei Nova -puhelimeen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Tarkastellaan myös puhelimen ehdottomat vahvuudet sekä heikkoudet.

Myyntipakkaus

Huawei Nova toimitetaan Huaweille varsin tyypillisessä myyntipakkauksessa, joka on väritykseltään valkoinen. Pakkauksen kyljessä lukee puhelimen mallinimi, eli Huawei Nova sekä tyypillinen ”Huawei Design”. Myyntipakkausta avatessa esille tulee kaksi pientä pahvilaatikkoa, joiden välissä Huawei Nova on kyljellään. Pahvilaatikoista pienemmässä on puhelimen käyttöohjeet, Phone Clone -sovelluksen ohjeet sekä takuukortti. Pakkauksen mukaan siihen kuuluisi vielä myös suojakuori, mutta sellaista ei ainakaan meille saapuneen testilaitteen mukana toimitettu. Pahvilaatikoista isommassa on laturi, USB-C -johto, kuulokkeet sekä SIM-korttiluukun avain.

Puhelimen myyntipakkaus on siis hyvin perinteinen, eikä sisällä ollut mitään ihmeellistä. Mielestäni on kuitenkin erinomaista, että Huawei on viime aikoina toimittanut puhelimiensa mukana myös suojakuoren, eikä sitä enää itse erikseen tarvitse ostaa.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin Huawei Nova on ulkoisesti kuin Nexus 6P, mutta paljon pienemmässä koossa. Puhelin koostuu pitkälti metallista, sillä runko on kokonaan metallia lukuun ottamatta takaosan yläreunan kamera-aluetta sekä alareunan muovista kaistaletta, joka on luonnollisesti vahvistamassa antennien toimivuutta. Novan etupuolella on reunoilta hieman kaareutuva näyttölasi, joka tekee yhdessä laitteen takaosan kaareutuvan rakenteen ansiosta puhelimesta hyvän tuntuisen, sileän ja siron kädessä.

Laatutuntumaltaan Huawei Nova on loistava. Testijakson aikana puhelimen runkoon tai näyttölasiin ei syntynyt huomattavia naarmuja, joka on osoitus Novan loistavasta suunnittelusta ja toteutuksesta. Oman vivahteensa Novan ulkoiseen olemukseen tuovat myös laitteen metalliset kyljet, mukaan lukien kaikki painikkeet, jotka ovat tarkkaan katsottuna harjatut, toisin kuin muu runko. Puhelimen takaosa on hiekkapuhallettu, joka tekee pinnasta karhean ja matan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Itse puhelimen hyvää tuntumaa parantamassa on myös kompakti koko, sillä Novan fyysiset mitat ovat 141.2 x 69.1 x 7.1 millimetriä, jotka ovat hyvin tavalliset 5 tuuman näytöillä varustetuissa puhelimissa. Tässä kokoluokassa Huawei Nova on ehkä hieman raskas, mutta ei kuitenkaan mitenkään mahdoton. Painoa puhelimella on siis 146 grammaa.

Huawei Novan takaosan yläreunasta löytyy musta muovinen kaistale, joka on korostamassa sen vasemmasta reunasta löytyvää kameraa. Kameran kaverina on myös yksi LED-salama. Kameraosan alapuolella on pyöreä sormenjälkilukija, joka muodoltaan sulautuu hyvin puhelimen muihin pyöristettyihin muotoihin. Takaosassa on myös Huawein oma logo. Puhelimen etuosassa näytön alapuolella on Huawein logo ja yläpuolelta löytyy etukamera, kuuloke ja valoisuudentunnistin.

Puhelimen oikeassa kyljessä on tuttuun tapaan virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet, kun taasen vasemmasta kyljestä löytyy vain SIM-korttitelakka. Huawei Novan yläreunassa on mikrofoni sekä 3,5 millimetrin kuulokeliitin. Alareunassa on kaiutin sekä USB-C -tyypin liitäntä.

Näyttö, tekniikka, akku ja sormenjälkilukija

Huawei Novassa on 5 tuuman Full HD -näyttö (1080 x 1920), joka perustuu IPS LCD-tekniikkaan. Näytössä on siis 441 pikselitiheys tuumaa kohden, joka on täysin riittävä, eikä yksittäisiä pikseleitä ole mahdollista nähdä ainakaan paljain silmin. Mielestäni puhelimen näyttö toistaa värit hyvin, vaikka ei kuitenkaan AMOLED-näyttöjen tapaan. LCD-näytöissä tummat värit toistuvat haaleammin kuin AMOLED-näytöissä, mutta mielestäni kyseessä on mielipidekysymys. Novan näyttö on monella tapaa samanlainen kuin monissa kalliimmissakin puhelimissa, mutta myös jotain heikkouksia on. Testijakson aikana huomasin, että näyttö ei ole parhaimmillaan suorassa auringonpaisteessa, joka kävi ilmi erityisesti huonona luettavuutena.

Puhelin pitää sisällänsä hyvin tyypillistä tekniikkaa keskihintaluokassa. Huawei on tavoistaan poiketen rakentanut puhelimen Qualcommin Snapdragon 625 -järjestelmäpiirin ympärille. Yleisesti Huawei käyttää puhelimissaan itse kehittämiänsä Kirin-järjestelmäpiirejä. Snapdragon 625 rakentuu kahdeksasta 2,0 GHz:n taajuudella hyrräävästä Cortex-A53-ytimestä ja grafiikkasuorittimena toimii Adreno 506. Huawei Novassa on 3 gigatavua RAM-muistia sekä 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Puhelin tukee myös muistikortteja aina 256 gigatavuun asti.

Tehoiltaan Huawei Nova ei ole kovinkaan erikoinen, mutta ajaa varmasti asiansa. Ajoimme puhelimessa läpi tutut Geekbench 4 ja AnTuTu -suorituskykytestit, jotka antoivat kohtuulliset tulokset, eikä eroa juurikaan ole verrattua kilpailijoiden vastaavan hintaluokan puhelimiin. AnTuTu antoi Novalle 63 689 pistettä.

Huawei Novan akunkesto pääsi testijakson aikana yllättämään. Puhelimen sisällä on kohtuullisen suuri 3020 milliampeeritunnin akku, josta riittää helposti puhtia yhdeksi päiväksi. Testiemme perusteella laitteen akku kesti jopa 6 tuntia, näytön ollessa koko ajan päällä täydellä kirkkaudella. Testien aikana puhelin oli myös kovalla käytöllä. Huawei Nova ei tue kuitenkaan minkäänlaista pikalatausta, jota voidaan pitää jo pienenä heikkoutena, sillä nykypäivänä useissa puhelimissa tässä hintakategoriassa on pikalataus.

Nykyään jo lähes jokaisesta älypuhelimesta löytyy sormenjälkilukija, jonka takia on luonnollista, että se on myös Novassa. Huaweille hyvin tyypilliseen tapaan sormenjälkilukija löytyy takakuoren yläosasta kamera-alueen alapuolelta. Henkilökohtaisesti pidän siitä, että Huawei asettaa sormenjälkilukijan pääsääntöisesti puhelimissaan takaosaan, sillä siellä se toimii kaikista luonnollisemmin, koska lukija on juuri etusormen ulottuvilla. Huawei Novassa sormenjälkilukija on todella nopea, joka ei ole yllätys, koska kyseessä on kuitenkin Huawein puhelin. Huaweilla on ollut jo parin vuoden ajan markkinoiden toimivimmat sormenjälkilukijat, jotka pääsääntöisesti aina tunnistavat sormen sekä avaavat lukituksen todella vikkelästi.

Mielestäni Huawei on onnistunut Novan näytön, akunkeston ja sormenjälkilukijan kanssa. Itse olisin kuitenkin toivonut hieman kehittyneempää järjestelmäpiiriä, mutta ottaen huomioon laitteen hintaluokan, niin Snapdragon 625 on vielä toimiva. Toinen hämmennystä herättänyt seikka oli pikalatauksen puuttuminen, sillä monista Huawein muista puhelimista se jo löytyy.

Kamerat

Tällä hetkellä älypuhelin markkinoilla vallitsee kilpailu parhaista kameroista, varsinkin kalliimmissa lippulaivapuhelimissa, jonka seurauksena kamerat parantuvat myös alemmissa hintaluokissa. Huawei Novassa kamera on takakuoren vasemmassa yläkulmassa ja sen viereen on asetettu yksi LED-salama. Koko kamera-alue on korostettu Nexus 6P -puhelimen tyylisellä mustalla muovisella kaistaleella, joka on koko puhelimen levyinen.

Huawei Novan pääkamerana toimii 12 megapikselin Sonyn valmistama IMX286 -sensori. Puhelimen pääkamera kykenee mielestäni hyvään lopputulokseen ja sillä otetut kuvat ovat hyviä. Hyvässä valaistuksessa kuvat näyttävät teräviltä, luonnollisilta ja värikylläisiltä. Hieman hämärämmässä valaistuksessa Novalla otetut kuvat muuttuvat suttuisiksi, eikä kuvat ole kovinkaan erikoisia. Alla on muutama testikuva:

Puhelimen etukamera on 8 megapikseliä, joka on myös yksi Novan myyntivalteista, jolla Huawei on lähtenyt laitetta myymään. Etukameralla otetut kuvat ovat luonnollisestikin kiitettäviä hyvässä valaistuksessa, mutta hämärässä Novan etukameraa vaivaa samat ongelmat kuin muidenkin puhelimien etukameroita, eli kuvista tulee epätarkkoja ja pääsääntöisesti huonoja. Huawei Novassa on valmiiksi asennettuna Huawein Beauty Makeup 2.0 ja Beautiful Skin 3.0 -toiminnot selfien viimeistelemiseksi.

Videokuvausta Nova kykenee taltioimaan korkeintaan 4K -tasoisena, joka on jopa hieman erikoista, sillä Huawei ei ole yhtä tarkkaa videokuvausta tuonut moneenkaan vielä kalliimpaan älypuhelimeen. Pienenä miinuksena voidaan pitää kuitenkin optisen kuvanvakaimen puuttumista.

Käyttöjärjestelmä

Huawei Novassa on toistaiseksi vielä Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmäversio, mutta Huawei on kuitenkin lupaillut, että myös Suomessa puhelin tulee saamaan Android 7.0 Nougat -version tämän vuoden toisella neljänneksellä, eli huhti-kesäkuussa. Tällä hetkellä Novassa on siis Huawein EMUI 4.1 -käyttöliittymä, joka on varsin raskaasti erilainen kuin normaali Android. Nougat-päivityksen mukana tuleva EMUI 5.0 muokkaa käyttökokemusta vielä paremmaksi ja Huawei lähestyy käytettävyyden osalta normaalia Androidia. Tuleva päivitys tuo mukaan siis uuden ilmeen sekä monien toivoman sovellusvalikon.

Kaiken kaikkiaan EMUI 4.1 toimii Huawei Novassa hyvin ilman mitään ongelmia. Huawei on lisännyt käyttöliittymään myös hyödyllisiä ominaisuuksia, joilla laitteen jokapäiväinen käyttö helpottuu huomattavasti. Testilaitteessamme uusimman käyttöjärjestelmäversion tietoturvakorjauksen taso oli 1. elokuuta 2016.

Yhteenveto

Nova on erikoinen puhelin Huaweilta, sillä yleisesti yrityksen painopisteenä ovat olleet Honor-mallisto sekä Huawei P-malliston älypuhelimet. Huawei Nova on kuitenkin täysin oma tuoteperheensä ja siihen lukeutuu myös Huawei Nova Plus, joka ei saapunut Suomessa ollenkaan myyntiin. Uutuusmalliston puhelimet ovat Huawein mukaan suunniteltu näyttäviksi ja suorituskykyisiksi puhelimiksi palvelemaan uuden sukupolven käyttäjiä, joille älypuhelin on merkittävä työ- ja viestintäväline.

Henkilökohtaisesti tykästyin Huawei Novaan, sillä mielestäni se on yksi parhaimmista 5 tuuman näytön omaavista puhelimista. En tarkoita, että kyseessä olisi teknisesti kokoluokkansa paras puhelin, vaan tarkoitan enimmäkseen puhelimen tyylikästä ja käytännönläheistä pyöristettyä muotoilua. Huawei Nova tuntuu kädessä hyvältä ja näyttöä voi käyttää yhdellä kädellä. Yllätyksenä tuli myös kohtalaisen hyvä kamera, joka riittää päivittäiseen kuvaamiseen mainiosti.

Suomessa puhelin tuli myyntiin viime vuoden puolella 399 euron hintaan, mutta sittemmin hinta on pudonnut noin 340 euroon, joka on mielestäni kohtuullinen hinta Novan kaltaisesta tyylikkäästä ja kaikin puolin toimivasta laitteesta.

Huawei Nova

7.4

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut