AndroidTuring PhoneYleinen

Turing Robotic Industries julkisti odotetusti kumppanuuden TCL:n kanssa

Turing Robotic Industries (TRI) on tänään virallisesti vahvistanut uusia tietoja yhtiön tulevista suunnitelmista. Uutiset keskittyvät tällä kertaa uuden kumppanuuden julkistukseen, sillä Turing paljasti valmistavansa yhtiön tulevan Turing Phone Appassionato -puhelimen yhdessä TCL Communicationin kanssa. TCL on tunnettu muun muassa BlackBerry-puhelimien nykyisenä valmistajana sekä Nokialta lisensoidun Alcatel-tuotemerkin alla myytävistä puhelimista.

Paljastimme jo viime viikolla kuvia Appassionato-puhelimesta, jotka vahvistuivat tänään tehdyn julkistuksen jälkeen aidoiksi. Kerroimme viime viikolla myös tietoomme rantautuneesta huhusta, jonka mukaan Turing tekisi yhteistyötä TCL:n kanssa, joka sekin varmistui myös tänään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Turing on aikaisemmin jo kertonut, että Appassionatossa on Qualcommin Snapdragon 821 -järjestelmäpiiri (Qualcomm MSM8996SG-AC), jonka tukena on 6 gigatavua RAM-muistia. Aikaisemmin alkuperäisessä Turing Phonessa käytettiin suomalaisen Jollan Sailfish OS -käyttöjärjestelmää, mutta nyt uudessa puhelimessa on  käyttöjärjestelmänä tuore Android 7.1.1 Nougat.

Uusi Turing Phone Appassionato tulee saataville tämän vuoden syyskuussa kahdessa versiossa. Elite-versio, eli Turing Phone Appassionato PX8 maksaa 1099 dollaria ja premium-luxury-versio Turing Phone Appassionato GX8 maksaa 1599 dollaria. Turing ei ole toistaiseksi paljastanut tarkempia tietoja puhelimesta.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android