SamsungYleinen

Venäläinen ohjus osui Samsungin merkittävään tutkimus- ja tuotekehityskeskukseen Ukrainassa – kuvat ja videot tuhoista leviävät Twitterissä

Samsungin tutkimus- ja tuotekehityskeskus Ukrainassa. / Kuva: Samsung

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu ja tänään Venäjä on pommittanut siviilikohteita Ukrainan Kiovassa. Nyt tuoreet raportit tältä aamulta kertovat venäläisen ohjuksen laskeutuneen siviilirakennuksen viereen, jossa sijaitsee muun muassa Samsungin tutkimus- ja tuotekehityskeskus.

Kiovassa sijaitsevan tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen kerrotaan olevan yksi suurimmista, joita eteläkorealaisella Samsungilla on Euroopassa. Samalla kyseessä on Samsungin alueellinen pääkonttori. Julkaistujen kuvien ja videoiden mukaan rakennuksen nähdään saaneen selviä vahinkoja, ja monet raportit kertovat useiden ihmisten loukkaantuneen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Twitterissä julkaistujen kuvien perusteella rakennuksen ympärillä on paljon pölyä ja savua, mutta rakennuksen vaurioiden laajuudesta ei ole toistaiseksi tietoa. Samsung on myös kommentoinut tilannetta virallisesti alapuolella olevan lausunnon mukaisesti.

”Voimme vahvistaa, ettei kukaan Samsung Ukrainan työntekijöistä ole loukkaantunut. Osa toimiston ikkunoista vaurioitui 150 metrin päässä tapahtuneen räjähdyksen vaikutuksesta. Olemme edelleen sitoutuneet varmistamaan työntekijöidemme turvallisuuden ja seuraamme tilannetta tiiviisti.”

Samassa rakennuksessa kerrotaan olevan myös energia-alan yhden suurimmista yrityksistä, eli DTEK:n toimisto sekä myös Saksan konsulaatti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samsung on ollut yksi monista globaaleista yrityksistä, jotka ovat rajoittaneet toimintaansa Venäjällä hyökkäyssodan alkaessa. Alkuvuodesta yhtiö kertoi lopettaneensa puhelimien ja muiden tuotteiden myynnin Venäjällä. Samassa yhteydessä Samsung on keskeyttänyt Moskavan lähellä sijaitsevan TV-tehtaan toiminnan.

Raportit ovat kuitenkin kertoneet Samsungin suunnittelevan paluuta Venäjän markkinoille lokakuun aikana. Samsung ei kuitenkaan vahvistanut raporttia, mutta ei myöskään kieltänyt sitä. Edelleen on epäselvää, tuleeko Samsung jatkamaan toimintaansa Venäjällä.

Päivitetty 11.10.2022 kello 10.40: Lisätty Samsungin lausunto asian tiimoilta. 

Lähde: Sammobile.com, Twitter 1, 2, 3

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung