MicrosoftWindows 10

Vertailussa Windows 10 Mobile ja Windows Phone 8.1

Saatuani Lumia 640 XL:n testiin ja vertasin sitä omaan Lumia 1520 malliin, jossa on Windows 10 mobiiliversio asennettuna, huomasin, että kuinka erilaisia käyttöjärjestelmät ovat jo. Päätin kirjoittaa tänne nyt pienen vertailun Windows Phone 8.1 ja Windows 10 Mobilen eroista. Windows 10:ssä on säilytetty Windows Phonen helppokäytteisyys sekä perus idea. Microsoft on yksinkertaisesti Windows 10 vain parannellut käyttöjärjestelmää. Windows 10 on paljon sirompi sekä hiotumpi. Parasta mielestäni on, että Windows 10:n on saanut paljon läpinäkyvyyttä. Käyn vertailussa läpi Windows 10:n kaksitoista suurinta muutosta.


Aloitusnäyttö

aloitusnäyttö

Widows Phone 8.1:n aloitusnäyttö vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

Aloitusnäyttö on Windows 10:n kohdalla säilynyt tavallisena, mutta se on saanut reilusti uusia ominaisuuksia. Microsoft ei ole luopunut Windows Phonen live-tiilistä, joka on kauhistuttanut sekä ihastuttanut ihmisiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aloitusnäyttöön voi Windows 10:n kohdalla halutessaan asettaa nyt taustakuvan joko tiilien sisälle tai tiilien alle. Windows Phone 8.1 kohdalla kuvan sai asetettua vain tiilien sisäpuolelle. Nyt Windows 10 kohdalla voi myös muuttaa tiilien läpinäkyvyyttä, jonka ansiosta tiilet saa jopa täysin läpinäkyväksi, että taustakuva näkyisi kokonaisuudessaan. Toinen suuri muutos aloitusnäytössä on, että se saa mahdollisesti uusia live-tiili kokoja, jotka ovat varsinkin SuomiMobiilin sivuilla tulleet esille , tosin tämäkään ei ole mitenkään varmaa vielä, sillä uusimmissa versioissa uusia live-tiili kokoja ei ole näkynyt. Uudet live-tiili koot olivat mukana ensimmäisessä Windows 10 Mobile-versiossa, mutta sittemmin niitä ei ole näkynyt, sekä Microsoft on ollut niistä varsin vaitonainen.

Nämä olivatkin aloitusnäytön suurimmat muutokset. Mielestäni uusi aloitusnäyttö on varsin pirteä sekä monipuolisempi, mutta silti henkilökohtaisesti olisin toivonut jotain rohkeampaa, ehkä kokonaan irtiottoa live-tiilistä. Ehkä suuntaus enemmän Androidiin olisi ollut mukavampi? No Windows 10 Mobile julkaistaan vasta myöhemmin tänä vuonna, joten ehkä aloitusnäyttö vielä muuttuu?


Ilmoituskeskus

ilmoituskeskus

Windows Phone 8.1:n ilmoituskeskus vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

Windows 10 on saanut paljon parannuksia ilmoituskeskukseen verrattuna Windows Phone 8.1:n ilmoituskeskukseen, joka on täysin raakileen oloinen verrattuna Windows 10:n ilmoituskeskukseen.

Suurimman muutoksen ilmoituskeskuksessa ovat saaneet pikatoiminnot. Ilmoituskeskus teki ensiesiintymisen Windows Phone 8.1 kohdalla, jolloin siihen sai korkeintaan viisi pikatoimintoa yhtäaikaisesti näkyviin. Nyt Windows 10:n mahdollistaa jopa yli kymmenen pikatoiminnon yhtäaikaisen olemisen ilmoitusnäkymässä. Uusina pikatoimintoina on tullut muun muassa kauan kaivattu taskulamppu. Toinen uusi valinta on nopea muistiinpanon tekeminen OneNote-sovelluksessa. Myös nopea asetuksiin meno on siirtynyt mukaan pikatoimintoihin.

Ilmoituskeskus on saanut myös uusien pikatoimintojen takia uusia eleitä. Vetämällä ilmoituskeskuksen ollessa auki näytön yläreunasta alaspäin saa auki laajemman pikatoiminto valikon. Taasen vetämällä ilmoituskeskuksesta ylöspäin katoavat ”ylimääräiset” pikatoiminnot. Valitettavasti tämä toimii vain silloin kun ilmoituskeskuksessa on ilmoituksia. Eli ominaisuus tarvitsee vielä jonkin verran optimointia ennen kuin se on täysin valmis.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ilmoituskeskuksessa olevat ilmoituksetkin ovat saaneet jonkin verran päivitystä. Nyt ilmoitukset ovat laajemmat sekä paljon selkeämmät. Nyt ilmoituskeskuksesta voi jopa suoraan vastata viesteihin.


Asetukset

Uusimman Windows 10:n kohdalla asetukset ovat saaneet suuren uudelleen suunnittelun. Vertaan asetuksia Windows Phone 8.1 Update 2 –versioon, jossa asetukset ovat lajiteltu hieman erilailla kuin esimerkiksi Update 1:n kohdalla.

Asetukset ovat nyt samalaiset kuin Windows 10 tietokoneversiossa, joka tuo mielestäni paljon kaivattua samankaltaisuutta versioiden välille. Nyt asetukset on lajiteltu eri aiheiden alle mm. Järjestelmä, Laitteet, Mukauttaminen, Tilit yms. Tämä selkeyttää selvästi asetusten löytämistä, mutta muutos vie aikaa tiettyjen asetusten löytämiseen, jos päivittää suoraan Windows Phone 8.1:stä Windows 10:iin, sillä asetukset ovat sen verran erilaiset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Itse tykästyin heti ensisilmäyksellä uusiin asetuksiin jo ensimmäisessä Windows 10 Mobile-versiossa alku vuodesta. Windows Phone 8.1 Update 2:n mukana tullut uudelleen järjestely asetuksissa on kuin joku huono vitsi, sillä mielestäni se on Windows 10 versioon verrattuna täysin raakileen näköinen.

Asetukset ovat saaneet nyt Windows 10 mukana hakutoiminnon, jolla voi mielestäni kätevästi hakea tarvittavia asetuksia. Windows Phone 8.1 sisältää myös vastaavanlaisen haku-ominaisuuden, mutta Windows 10:n kohdalla näin tämän vasta tarpeelliseksi, kun asetukset on eri aiheiden alla.

asetuksetvaaka

Windows Phone 8.1:n asetukset vaakatasossa ylempänä ja Windows 10:n alempana

Windows 10 tuo mukanaan entistäkin suuremman hyödyn vaakatasolle. Siinä missä Windows Phone 8.1 esimerkiksi asetuksissa käänsi vain asetukset vaakaan, niin Windows 10:n kohdalla myös ylimääräinen tila on otettu käyttöön tuomalla asetusvalikon vierelle.


Sovellusvalikko

sovellusvalikko

Windows Phone 8.1:n sovellusvalikko vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

Sovellusvalikko ei juuri ole muuttunut Windows Phone 8.1 ajasta, mutta saanut pieniä muutoksia. Sovellukset on tuotu Windows 10:ssä lähelle puhelimen näytönreunaa, Windows Phone 8.1:ssä sovellukset oli ”keskitetysti”, eli sovellukset eivät olleet niin reunassa kuin Windows 10:ssä. Samalla myös Windows Phone 8.1:ssä ollut hakunäppäin sovellusvalikossa on vaihdettu Windows 10:ssä hakupalkiksi näytön yläreunaan. Windows 10:ssä sovellukset ovat myös aakkosjärjestyksessä niin kuin Windows Phone 8.1-versiossakin. Tällä kertaa Microsoft on luopunut aakkosten neliöistä ja tehnyt niistäkin läpinäkyviä ja sirompia. Mielestäni ne on nyt paremman näköiset ennen.

sovellusvalikko2

Windows Phone 8.1:n sovellusvalikon aakkosellinenjärjestys vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

Olen ehkä tässäkin hieman pettynyt Microsoftin ”vanhuuteen”, sillä sovellusvalikko on ollut periaatteeltaan täysin samanlainen jo Windows Phone 7:n kohdalla. Mielestäni tässäkin kohtaa olisi voinut ottaa itseään niska kiinni, ja tehdä jotain erilaista ja rohkeita muutoksia. Ehkä ruudukollinen järjestely olisi ollut mukava? Mielestäni tässäkin kohtaa olisi voinut tehdä samankaltaisuutta tietokoneversioon ja tablettiversioon. Näkisin ehkä parempana jos sovellusvalikko olisi sijoitettuna aloitusnäytön vasemmalle puolelle, niin kuin Windows 10:n tablettiversiossakin. No, ehkä jotain tällaista voimme nähdä tulevissa Windows 10 Mobile versioissa, mutta itse en jaksa uskoa, että Microsoft olisi niin rohkea.


Ihmiset, Viestit sekä Puhelut sovellukset

Microsoft on rakentanut kokonaan uudestaan kaikki omat vakio sovelluksensa Windows 10 Mobiiliversiolle. Sovellukset ovat niin sanottuja ”Universaaleja-sovelluksia”, eli ne toimivat sinällään myös tietokoneilla ja tableteilla, eli enää ei tarvitse kehittää useata sovellusta monelle laitteelle. Hyviä esimerkkejä Microsoftin uudelleen rakentamista sovelluksista on Ihmiset, Viestit sekä Puhelut sovellukset. Kaikissa näissä on käytetty uutta Windows 10:n sovellus ideologiaa. Eli vanhasta on päästy tässäkin eroon. Microsoft on käyttänyt sovelluksissa paljon ympyrämuotoilua, sillä esimerkiksi yhteystiedot on muutettu ympyrän muotoisiksi.

Sovellusideologiassa Microsoft on mielestäni ottanut rohkeita askelia. Sovellukset ovat nyt perusteellisesti uudistettuja, joka ansiosta ainakin itse tykkään niiden uusista muutoksista. Esimerkiksi Windows Phone 8.1 version vastaavat sovellukset näyttävät nyt tylsiltä ja rumilta Windows 10:n rinnalla.


Sähköposti sekä kalenteri

Seuraavat perusteellisesti uusitut sovellukset ovat Sähköposti ja Kalenteri. Nämäkin sovellukset ovat universaaleja, eli sama käyttökokemus on puhelimella ja tietokoneella. Tosin näiden sovellusten käyttökokemus puhelimella ei ainakaan vielä ole täysin loistava, sillä ne sisältävät vielä paljon bugeja.

Itse ainakin tykkään uudesta valikon sijoittelusta, joka on täysin vastaava kuin Android-sovelluksissa. Itse tykkäisin myös, että pyyhkäisemällä reunasta valikko aukeaisi. Nyt valikon joutuu painamaan valikkopainikkeesta auki, joka sijaitsee näytön yläkulmasta. Ehkä nämä olisi hyvät kehitysideat seuraavaksi. Ei ainakaan luulisi, että se olisi kauhean hankalaa. Windows Phone 8.1:ssä valikot sijaitsivat yleensä sovelluksen alareunassa, josta sen sitten sai auki pyyhkäisemällä näytönalareunasta ylöspäin.


Valokuvat, Musiikki, Herätys, Kartat, Laskin

Microsoft on myös uudelleen rakentanut monia muita sovelluksiaan Windows 10:lle. Kaikki sovellukset ovat myös universaaleja ja toimivat sinällään Windows 10 tietokoneissa. En enää tässä rupea käymään tekstimuodossa sovelluksia läpi, vaan ne löytyvät kuvina verrattuna Windows Phone 8.1 version vastaaviin sovelluksiin.

musiikki

Windows Phone 8.1:n musiikkisoitin vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

laskin

Windows Phone 8.1:n laskin vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

kuvat

Windows Phone 8.1:n valokuvat sovellus vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

kartat

Windows Phone 8.1:n kartat vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

herätys

Windows Phone 8.1:n herätys vasemmalla ja Windows 10:n oikealla


 Office

Mielenkiintoiseksi uudistukseksi voisi myös luokitella uudet Office-sovellukset. Windows Phone 8.1 sisältää yksittäisen Office-sovelluksen, joka on ollut täysin samanlainen jo Windows Phone 7:n julkaisusta lähtien. Windows 10:ssä Microsoft on tehnyt sovellukseen paljon toivottuja muutoksia ja rakentanut nekin täysin alusta universaalisiksi sovelluksiksi. Microsoft tarjoaakin Word, PowerPoint sekä Excel sovellukset nyt erillisinä sovelluksina.

Uudet Office-sovellukset ovat nyt entistäkin monipuolisemmat, mutta huonona puolena voisikin sanoa, että osa sovelluksien ominaisuuksista vaatii toimiakseen Office 365-paketin. Alla on vielä kuvina uudet sovellukset, sekä vanhat rinnakkain.


 Selain

Nyt päästiin henkilökohtaisesti lempiaiheeseeni, nimittäin selaimeen. Microsoft lanseerasi Windows 10:n yhteydessä uuden Microsoft Edge-selaimen. Uusi selain on varsin mielekäs sekä mukava käyttää. Itseasiassa pidän uutta selainta jopa parhaana mobiiliselaimena. Vaakatasossa käytettäessä verkkosivuja skaalaa Edge mielestäni verkkosivut parhaiten, eikä vain suurenna niitä vaakatasoon.

Microsoft Edgen osoiterivi oli aluksi puhelimen näytön yläreunassa, joka sai paljon palautetta. Viimeisimmässä Windows 10 Mobile versiossa Microsoft on toiveiden mukaan sijoittanut osoiterivin näytön alareunaan, niin kuin Internet Explorerissakin Windows Phone 8.1:ssä. Mielestäni selain on jo varsin nopea sekä helppo käyttää, joten Microsoft Edge onkin mielestäni ehkä Windows 10:n parhaimpia uudistuksia.


Kauppa

kauppa

Windows Phone 8.1:n sovelluskauppa vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

Microsoft on myös täysin uudistanut Windows sovelluskauppansa. Sovelluskauppa on nyt täysin samanlainen kuin Windows 10:n tietokoneversiossakin. Sovelluskauppa noudattaa nyt uutta sovellusideologiaa. Kauppa on vielä todella hidas ja buginen, joten en tässä kohtaa vielä tule sanomaan kaupasta mitään huonoa, sillä se tulee vielä varmasti muuttumaan. Mutta tällä hetkellä oleva versio on mielestäni todella hyvä konsepti, eli tätä parantelemalla Microsoft saa todella hyvä sovelluskaupan aikaiseksi.

Windows Phone 8.1-versioon verrattuna uusi kauppa on mielestäni paljon parempi sekä tuo mukavasti esille uuden sovellusideologian. Uuden kaupan ja vanhan kaupan löydät yllä olevista kuvista.


Laitesalaus

PIN-koodi

Windows Phone 8.1:n laitesalaus vasemmalla ja Windows 10:n oikealla

Microsoft on myös tuonut vanhoille Lumioille uuden laitesalaus ominaisuuden, tosiaan tässä ei ole mitään uutta, muuta kuin nimi on vaihdettu salasanasta PIN-koodiksi. Microsoftin mukaan salasanat ovat jo mennyttä elämää ja PIN-koodien luvataan olevan turvallisempi. PIN-koodissa käytetään ainoastaan numeroita, mutta eihän Windows Phone 8.1:n salasanaankaan saanut muita kuin numeroita. Mitä uutta tässä oli? Ei mitään. Mutta Microsoft on tuonut saman ominaisuuden myös Windows 10 tietokoneille.

Haluaisin nähdä Windows 10:n mobiiliversiossa muutamia uusiakin salausvaihtoehtoja. Mielestäni Androidin tyylinen kuviosalasana olisi mukava lisäys. Toki uudet Windows 10 puhelimet tulevat saamaan sormenjälkilukijoita sekä muita uuden teknologian salausvaihtoehtoja.


Äänenvoimakkuus

Microsoft on myös uusinut äänenvoimakkuuspalkin. Mielestäni aina vain mennään parempaan suuntaan, mutta onko tämä se ominaisuus johon kannattaa takertua paremman käyttöjärjestelmän luomiseksi?

äänihallinta

Windows Phone 8.1:n vasemmalla ja Windows 10:n oikealla


Parempaa moniajoa

Microsoft on myös parannellut Windows 10:ssä sovellusten moniajonäkymää. Moniajonäkymä on nyt saanut tuen myös vaakatasolle sekä suuremmissa puhelimissa moniajossa näkyy nyt yhden sovelluksen tilalta neljä sovellusta. Tässäkin mennään jo hieman oikeaan suuntaan, mutta ominaisuudesta puuttuu vielä jotain. Tällä hetkellä sovelluksia joutuu sulkemaan yksi kerrallaan, mutta itse näkisin paremmaksi myös valinnan, josta voisi sulkea kaikki sovellukset kerralla.

moniajo

Windows Phone 8.1:n moniajo ylhäällä vasemmalla ja Windows 10:n ylhäällä oikealla sekä alla


 Haku ja Cortana

Windows Phone 8.1:n hakuominaisuus on suunniteltu Windows 10:ssä uudelleen, mutta todellisuudessa Windows 10:ssä ominaisuus on vielä todella raakile. Ehkä suurimmaksi ongelmaksi vuosikin tässä vaiheessa mainita sen, että Cortana ei ole saatavilla muuta kuin tietyissä maissa. Mielestäni ominaisuuden voisi vapauttaa kaikkien käytettäväksi ympäri maailmaa, eikä vasta silloin kun se on saatavilla omalla kielellä. Luuleeko Microsoft, ettei muualla osata englantia kuin heidän kotimaassaan? Toivottavasti ei. Toivoisinkin Microsoftin vapauttavan Cortanan muihinkin maihin. Tekisivät siitä ainakin valinnaisen ominaisuuden. No, toki tämäkin voi vielä muuttua. Todellisuus on vain se, että Cortana tullaan saamaan tukemaan Suomen kieltä vasta Windows 20 -versiossa, jos silloinkaan.

haku

Windows Phone 8.1:n haku vasemmalla ja Windows 10:n oikealla


 Loppusanat

Microsoft on mennyt Windows 10:n kanssa oikeaan suuntaan, mutta vielä on matkaa kuljettavana sen oikean käyttökokemuksen löytämiseksi. Windows 10 on kuin Windows Phone 8.1 vain uusilla sovelluksilla. Henkilökohtaisesti olisin toivonut Micorosoftilta jotain rohkeampaa, mutta tosiaan vielä on muutama kuukausi viralliseen julkaisuun ja ehtii tapahtumaan vielä vaikka mitä.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että Microsoft ei vielä tälläkään Windowsin puhelimille suunnatulla versiolla tee läpimurtoa markkinoilla. Windows 10:n Mobile on vieläkin konseptiltaan täysin vastaava Windows Phone 8.1 verrattuna. En näe siis tällä konseptilla onnistumismahdollisuuksia, sillä Windows Phonen 8.1:kään ei onnistunut. Microsoftin pitäisi siis mielestäni ottaa irtiotta täysin tästä vanhasta konseptista ja mieluiten rakentaa jotain oikeasti uutta.

Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Windows Phonen yksinkertaisuudesta ja pidän siitä vieläkin Windows 10:n kohdalla.


Laitteet joilla testasin Windows-versioita


Winodws 10 Mobile, 10.0.10149.0

Lumia 1520


Windows Phone 8.1, 8.10.15148.36002

Lumia 640 XL


 

 

 

 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

7 Kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus!

  2. Kuinka hyvin tämä Windows 10 toimii näin vakauden osalta? Kannattaako asentaa ykköspuhelimeen, joka omalla kohdallani on lumia 820?

    1. Windows 10 on jo varsin vakaa, mutta kuitenkin buginen. Itse en ainakaan lähtisi aivan vielä päivittämään sitä ykköspuhelimeen. Windows 10 löytyy kyllä minulla asennettuna kyseiselle Lumia 820 mallille ja toimii ihan hyvin.

      1. Taidan sitten odottaa seuraavaa päivitystä w10:een ja katsoa sitten uudestaan. 🙂

        1. Tämä on varmasti paras vaihtoehto. Kysäse sitten uudestaan täällä, niin voin kertoa ensitunnelmia uudesta versiosta. 🙂

          1. Pidetään mielessä. 🙂

Kommentoi

Lisää aiheesta:Microsoft