RedmiYleinen

Xiaomi julkaisi kuvan Redmi K40 -pelipuhelimesta – esitellään virallisesti 27. huhtikuuta

Xiaomin tytärbrändi Redmi kertoi jo aikaisemmin aikovansa esitellä Kiinan markkinoille uuden Redmi K40 -pelipuhelimen, ja nyt Weibossa on julkaisu ensimmäinen kuva laitteesta. Lisäksi Redmi on vahvistanut esittelevänsä puhelimen virallisesti 27. huhtikuuta, eli ensi viikon tiistaina.

Redmi K40 -sarjaan kuuluva pelipuhelin tulee aikaisempien tietojen mukaan saamaan MediaTekin kehittämän tehokkaan Dimensity 1200 -järjestelmäpiirin. Redmin mukaan uutuuspuhelimessa on kevyt ja kaunis pelihenkinen muotoilu, josta saadaan esimakua myös Kiinassa julkaistusta kuvasta. Kuvan perusteella puhelimessa on kolmoiskamerajärjestelmä, joita ympäröi LED-valaistus. Pelaajia ajatellen puhelimen kyljessä on nähtävillä mekaaniset painikkeet, jotka voidaan nähtävästi lukita myös laitteen sisälle erillisen lukituskytkimen avulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuotaneiden tietojen mukaan puhelimessa olisi 6,67 tuuman E4 AMOLED -näyttöpaneeli, jossa on 144 hertsin virkistystaajuus. Lisäksi puhelimeen odotetaan 5000 milliampeeritunnin akkua, 67 watin pikalatausta sekä Sonyn kehittämää 64 megapikselin pääkameraa. Kiinassa Redmi K40 -pelipuhelimen hinnan odotetaan asettuvan noin 2000 juaniin, joka on noin 255 euroa.

Toistaiseksi Redmi K40 -pelipuhelimen julkaisusta globaaleille markkinoille ei ole mitään tietoa. On kuitenkin mahdollista, että Xiaomi tulee julkaisemaan puhelimen valikoiduilla markkinoilla hieman eri mallinimellä.

Lähde: Weibo (Redmi, kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Redmi