XiaomiYleinen

Xiaomi valmis sotaan, ensimmäinen auto myyntiin 28. maaliskuuta – Ei vielä suunnitelmia laajentaa globaaleille markkinoille

Xiaomi SU7

Kiinalainen, erityisesti älypuhelimista tunnettu Xiaomi on kertonut tarkempia tietoja yhtiön ensimmäisen auton saatavuudesta. Xiaomi esitteli joulukuussa SU7- ja SU7 Max -sähköautot, jotka ovat aluksi saatavilla vain Kiinassa.

Tänään Xiaomi on kertonut, että yhtiön ensimmäinen sähköauto tulee myyntiin Kiinassa parin viikon päästä, eli 28. maaliskuuta. Kuluttajat voivat varata auton itselleen 29 kaupungissa ja 59 myymälässä Kiinassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Xiaomi kertoi ensimmäisen kerran suunnitelmista lähteä mukaan autoliiketoimintaan maaliskuussa 2021. Yhtiö investoi ensimmäisessä vaiheessa siihen 1,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria ja aikoo sijoittaa seuraavan 10 vuoden aikana yhteensä 10 miljardia dollaria.

Xiaomin odotetaan voittavan markkinaosuuksia sähköautomarkkinoilla hintasodalla, mutta tarkkaa hinnoittelua ei ole vielä vahvistettu. Hinnoista kerrottanee enemmän 28. maaliskuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samalla Xiaomin johtajat ovat vahvistaneet, että Xiaomilla ei ole tällä hetkellä suunnitelmia myynnin osalta globaaleilla markkinoilla. Aluksi panokset ovat vain Kiinassa.

Uutuusauton lyhenne tulee sanoista ”Speed Ultra”, ja Xiaomi lupaa autojen tarjoavan erinomaisen suorituskyvyn. Mittasuhteiltaan 4,997 metriä pitkä, 1,963 metriä leveä ja 1,455 metriä korkea SU7 asettuu keskikokoisen ja suuren sedanin kategoriaan. Värivaihtoehtoja ovat Aqua Blue, Mineral Gray sekä Verdant Green.

Xiaomi SU7 -mallissa on takavetoisen moottorin tuottama 299 hevosvoiman teho ja 400 Nm vääntömomentti. Kiihdytys nollasta sataan kilometriin tunnissa onnistuu 5,28 sekunnissa ja se pystyy saavuttamaan huippunopeuden 210 km/h. Yhdellä latauksella auton kantaman pitäisi olla 668 kilometriä.

Xiaomi SU7 Max ei ole mitään muuta kuin kaksimoottorinen versio. Sen yhdistetty teho 673 hevosvoimaa ja huippuvääntömomentti 838 Nm. Xiaomi auton saavuttavan 0–100 km/h nopeuden vain 2,78 sekunnissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Xiaomi SU7 Max -sähköautossa CATL:n 800 voltin Qilin-akku, joka tarjoaa 101 kilowattitunnin kapasiteetin. Xiaomi väittää, että 5 minuutin latauksella voi saavuttaa 220 kilometrin kantaman, kun taas 15 minuutin latauksella se kasvaa 510 kilometriin. Xiaomi SU7 -version akkutietoja ei ole paljastettu.

Xiaomi on tuonut autoihin omaa laitteisto-osaamista muun muassa viihdejärjestelmään. Käytössä on Qualcomm Snapdragon 8295 -piiri ja auto on varustettu 16,1 tuuman kosketusnäytöllä keskikonsolissa. Älykäs ajonohjausjärjestelmä toimii kahdella Nvidia Orin X -piirillä, joiden yhteislaskentateho on 508 TOPS.

Xiaomin toimitusjohtaja Lei Jun on kertonut asettaneensa riman automarkkinoilla korkealle. Xiaomin tavoitteena on olla maailman viiden suurimman autonvalmistajan joukossa 15–20 vuodessa.

Lähde: Stcn.com (kiinaksi) 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi