AppleYleinen

Yhdysvallat haastoi Applen oikeuteen laittomasta monopoliasemasta älypuhelinmarkkinassa

Applen logo

Yhdysvaltojen oikeusministeriö ilmoitti tänään nostaneensa kilpailulainvastaisen oikeusjutun Applea vastaan. Oikeusministeriön mukaan Applella on laiton monopoliasema älypuhelinmarkkinassa iPhonen ja sen suljetun ekosysteemin vuoksi.

Apple on tietysti kiistänyt kaikki väitteet, ja kertoo oikeusjutun olevan virheellinen sekä tosiasioiltaan että lailliselta kannaltaan. Apple myös kertoo puolustavansa itseään voimakkaasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Tämä oikeusjuttu uhkaa identiteettiämme ja niitä periaatteita, jotka erottavat Applen tuotteet tiukassa kilpailuympäristössä. Jos se onnistuu, se estäisi kykymme luoda sellaista teknologiaa, jota ihmiset odottavat Applelta – jossa laitteisto, ohjelmisto ja palvelut kohtaavat. Se myös asettaisi vaarallisen ennakkotapauksen, antaen hallitukselle vallan ottaa vahvasti kantaa ihmisten teknologian suunnitteluun. Uskomme, että tämä oikeusjuttu on virheellinen sekä tosiasioiltaan että lailliselta kannalta, ja puolustamme sitä voimakkaasti”, kerrotaan Applen lausunnossa.

Valitus jätettiin tänään Yhdysvaltain oikeusministeriön ja 16 muun osavaltion ja piirin syyttäjän toimesta Yhdysvaltain New Jerseyn piirikunnan liittovaltion tuomioistuimeen. Applea syytetään erilaisten Yhdysvaltain liittovaltion ja osavaltioiden kilpailulainsäädäntöjen rikkomisesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oikeusministeriö korosti lehdistötiedotteessaan joitain syytöksiä. Applen kerrotaan muun muassa estävän innovatiiviset super-sovellukset häiritsemällä sellaisten sovelluksien kasvua, jotka helpottaisivat kuluttajien siirtymistä kilpailevien älypuhelinalustojen välillä.

Lisäksi Applen kerrotaan estäneen pilvipalveluiden ja -sovellusten kehitystä, jotka mahdollistaisivat kuluttajille korkealaatuisten videopelien ja muiden pilvipohjaisten sovellusten nauttimisen ilman kalliiden älypuhelinten ostamista. Applen väitetään heikentäneen alustojen välisen viestinnän laatua, innovatiivisuutta ja turvallisuutta, jotta asiakkaat joutuisivat jatkuvasti ostamaan iPhone-puhelimia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisäksi Applen väitetään estäneen kolmannen osapuolen sovelluksia tarjoamasta tap-to-pay-maksutoimintoa, mikä estää alustojen välisten kolmansien osapuolten digitaalisten lompakoiden luomisen. Applen kilpailua rajoittava toiminta vaikuttaa myös muihin asioihin.

”Vuosien ajan Apple on vastannut kilpailuhaasteisiin asettamalla sarjan ”Whac-A-Mole” -tyyppisiä sopimusehtoja ja rajoituksia, jotka ovat mahdollistaneet Applelle korkeampien hintojen perimisen kuluttajilta, korkeampien maksujen asettamisen kehittäjille ja luojille sekä kilpailevien vaihtoehtojen tukahduttamisen kilpailevilta teknologioilta. Tämän päivän oikeusjuttu pyrkii pitämään Applen vastuussa ja varmistamaan, ettei se voi käyttää samaa lainvastaista toimintamallia muilla elintärkeillä markkinoilla”, kommentoi Jonathan Kanter, oikeusministeriön kilpailuviraston apulaisasiamies.

Lähde: The Verge, oikeusdokumentit

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple