YleinenZTE

ZTE esitteli ensimmäisen RedMagic Watch -älykellon – kattavat ominaisuudet alle 80 eurolla

RedMagic Watch

ZTE esitteli Kiinassa uudet RedMagic 6 -sarjan pelipuhelimensa, mutta samalla yhtiö on esitellyt myös ensimmäisen älykellonsa, joka kantaa nimeä RedMagic Watch. Vaikka kyseessä on pelipuhelinmerkin älykello, niin pelihenkisyys näkyy kellossa pääasiassa teemoina sekä kellotauluina.

RedMagic Watch on rakennettu pyöreän 1,39 tuuman AMOLED-näyttöpaneelin ympärille, jossa on 454 x 454 pikselin tarkkuus. Metalliseen kehykseen näytön ympärille on kaiverrettuna takymetri ja kellon oikeassa reunassa on kaksi painiketta, joissa on punainen korostusväri. Kello on tarjolla kahdessa väriversiossa, jotka ovat hopea ja musta. Rannekkeita on myynnissä nahkaisena tai silikonisena, joiden kerrotaan olevan ihoystävällisiä. Kustomoitavuutta saadaan aikaiseksi myös lukuisilla kellotauluilla ja myös omia kuvia voi käyttää kellotauluna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rakenteeltaan RedMagic Watch on myös 5 ATM -sertifikaatin mukaisesti vesitiivis, joten laitetta voi käyttää huoletta vaikka uidessa. Kelloon on saatu mukaan 16 erilaista urheilutilaa, joita ovat muun muassa juoksu, pyöräily, kävely ja uiminen. ZTE hyödyntää kellossa Sony CXD5605 GNSS -vastaanotinta, jonka ansiosta laitteessa on GPS-, QZSS- ja Beidou-paikannustuki. RedMagic Watch on varusteltu myös Goodix GH3011 -sensorilla, jonka avulla pystytään mittaamaan sykettä sekä veren happipitoisuutta. Kellossa on myös tuki puhelimen ilmoituksien näyttämiselle.

Akunkeston kerrotaan olevan jopa 15 päivää yhdellä latauksella, mutta se voi kestää jopa 23 päivää vähällä käytöllä. GPS:n ollessa päällä akkua riittää 50 tunniksi.

ZTE on tuomassa RedMagic Watch -älykellon myyntiin Kiinassa 11. maaliskuuta ja se on saatavilla viidessä eri versiossa. Silikonirannekkeella varusteltu versio maksaa 599 juania ja nahkarannekkeella varusteltu versio 699 juania. Hinnat ovat suoraan muunnettuna 77 euroa ja 90 euroa. Toistaiseksi ei ole tietoa onko kello tulossa myyntiin globaalisti.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen