Yleinen

Älypuhelinmarkkinat kasvoivat ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen – Samsung edelleen markkinajohtaja

Älypuhelimien toimitukset kasvoivat ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

Maailmanlaajuiset älypuhelintoimitukset kasvoivat yhden prosentin kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä, kun viimeiset kaksi vuotta toimitukset ovat laskeneet jokaisella vuosineljänneksellä. Tutkimusyhtiö Canalys on julkaissut tänään tietoja kolmannen neljänneksen älypuhelintoimituksista, josta käy ilmi muun muassa Samsungin ylittäneen odotukset sekä Huawein toimitukset ovat palanneet ennalleen.

Samsungin kerrotaan toimittaneen jopa 78,9 miljoonaa älypuhelinta heinä-syyskuussa, eli 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Huawein kerrotaan pystyneen petraamaan heikon toisen neljänneksen jälkeen ja yhtiön toimitti 66,8 miljoonaa älypuhelinta kolmannen neljänneksen aikana, joten toimitukset kasvoivat 29 prosenttia verrattuna vuoden 2018 vastaavaan ajankohtaan. Kolmanneksi suurin älypuhelinvalmistaja on edelleen Apple, joka pystyi toimittamaan 43,5 miljoonaa älypuhelinta, joka on jopa 7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viiden suurimman älypuhelinvalmistajan joukkoon lukeutuvat myöskin kiinalaiset Xiaomi ja OPPO. Canalysin mukaan Xiaomi toimitti 32,5 miljoonaa älypuhelinta ja säilytti neljännen sijansa. OPPO toimitti 32 miljoonaa älypuhelinta ja kiri selvästi lähemmäksi Xiaomia. Yhteensä älypuhelimia toimitettiin vuoden kolmannella neljänneksellä 352,4 miljoonaa kappaletta, joka on 3,5 miljoonaa älypuhelinta enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Canalys kertoo, että Samsung on ottanut käyttöön uuden aggressiivisen tuotestrategian saadakseen takaisin menetettyjä markkinaosuuksia. Galaxy A -mallisto on syrjäyttänyt Galaxy J -malliston ja nyt uudet puhelimet tarjoavat aikaisempaa parempia ominaisuuksia pienemmällä hinnalla. Huippumallistoissa Samsung on lisännyt mallien määrää ja se alkoi Galaxy S10 -puhelimien kohdalla. Myöskin sama strategia jatkuu Galaxy Note 10 -mallistossa, johon julkaistiin kaksi älypuhelinta ja vielä erilliset 5G-versiot. Samsung on myös pystynyt kasvattavaan huippupuhelimien myyntiä ja Galaxy Note 10 -mallistoa on toimitettu enemmän kuin Galaxy Note 9 -puhelinta viime vuonna.

Huawein osalta erityisesti P30 Lite on osoittautunut myyntimenestykseksi, jota on toimitettu lähes kolme miljoonaa kappaletta. Toistaiseksi kuitenkin Yhdysvaltain kieltolistalla oleminen tuottaa edelleen epävarmuutta, koska Kiinan ulkopuolisilla markkinoilla Googlen palvelut ovat edelleen tärkeitä. Huaweilla kerrotaan olevan kuitenkin kyky tuoda Googlen palvelut puhelimiinsa nopeasti, jos poliittinen tilanne muuttuu. Huawei P- ja Y -mallistojen kerrotaan olevan yhtiölle tärkeitä, sillä niiden toimitukset olivat peräti 64 prosenttia Huawein toimituksista vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Lähde: Canalys

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen