OnePlusYleinen

Android 13 -versioon perustuvan OxygenOS 13 -käyttöliittymän toinen beetaversio saatavilla OnePlus 10 Prolle myös Euroopassa

OxygenOS 13

OnePlus toi saataville jo aikaisemmin elokuussa ensimmäisen avoimen beetaversion OxygenOS 13 -käyttöliittymästä OnePlus 10 Prolle. Kyseinen versio tuli saataville vain Intiassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta nyt OnePlus on julkaissut toisen avoimen beetaversion, jonka halukkaat voivat ladata myös Euroopassa.

Kyseessä on beetaversio, joka pitää sisällään edelleen valtavasti ongelmia sekä virheitä. Päivitystä ei voi suositella asennettavaksi, mutta jos kuitenkin haluaa kokea OxygenOS 13 -version uudistukset ennen muita, niin siinä tapauksessa sen pystyy jo nyt lataamaan OnePlussan foorumilta löytyvien ohjeiden mukaisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OxygenOS 13 on OnePlussan kehittämä käyttöliittymä Googlen tuoreimmalle Android 13 -käyttöjärjestelmälle. Kyseessä on tuttuun tapaan lähes identtinen ohjelmisto Oppon uusimman ColorOS 13 -käyttöliittymän kanssa, sillä Oppo ja OnePlus jakavat saman koodipohjan. Uutuusversiossa on panostettu Aquamorphic-ideologiaan.

OnePlus kertoo virkistäneensä OxygenOS:n estetiikkaa, jotta se olisi tyyliltään rauhoittava, luonnollinen ja monipuolinen kuten vesi, mistä termi “aqua” johtuu. Sanan jälkimmäinen puolisko ”morphic” viittaa huipputeknologiseen tyyliin, joka näkyy minimalistisissa ikoneissa, animaatioissa sekä erilaisissa muodoissa ja tekstuureissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kyseessä on raskaasti kustomoitu Android-versio, joka piilottaa alleen Googlen suunnitteleman puhtaan Androidin. OnePlus on pyrkinyt tuomaan ohjelmistoon paljon erilaisia toimintoja, jonka lisäksi OnePlus on luvannut palauttaa joitakin vanhasta OxygenOS-kokemuksesta tuttuja toimintoja uutuusversioon. Tarkemmin OxygenOS 13:n uudistuksiin voi käydä tutustumassa aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

OnePlus 10 Pro tulee olemaan ensimmäinen puhelin, jolle OxygenOS 13 tullaan julkaisemaan. OnePlussan mukaan vakaa versio julkaistaan ”pian”, mutta myöhemmin tänä vuonna päivitystä voidaan odottaa myös tuoreimmalle OnePlus 10T -puhelimelle. OnePlus on luvannut julkaista päivityksen vuoden 2023 aikana myös useille muille puhelimilleen, jotka ovat lueteltuna alapuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

  • Lippulaiva-tuotesarja: OnePlus 8, OnePlus 8 Pro, OnePlus 8T, OnePlus 9, OnePlus 9 Pro, OnePlus 9R, OnePlus 9RT, OnePlus 10 Pro, OnePlus 10R, OnePlus 10T
  • Nord-tuotesarja: OnePlus Nord 2, OnePlus Nord 2T, OnePlus Nord CE, OnePlus Nord CE 2, OnePlus Nord CE 2 Lite

Lähde: OnePlus

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus