AppleYleinen

Apple tappoi tulevan iPhone SE -älypuhelimen – edullisempaa iPhonea ei ole tulossa lähiaikoina

Tältä odotettiin tulevan iPhone SE:n näyttävän.

Yleisesti Apple päivittää edullisinta iPhone SE -mallistoa noin kahden vuoden välein. Viime vuonna nähtiin uusin versio, jonka takia vuodelle 2024 on odotettu myös uutta neljännen sukupolven versiota. Nyt tuoreet raportit kertovat Applen tehneen radikaalin päätöksen suunnitteilla olleen puhelimen kanssa.

Analyytikko Ming-Chi Kuo on kertonut Applen tappaneen tulevan iPhone SE -puhelimen, eli sen suunnittelua ei ole jatkettu. Joulukuussa kuultiin raportteja, että Apple saattaa peruuttaa puhelimen julkaisun, mutta nyt tiedon kerrotaan olevan jo varmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuon mukaan Apple on kertonut toimitusketjukumppaneilleen, että ensi vuoden iPhone SE -puhelimen tuotanto- ja toimitussuunnitelmat on peruttu. Tulevan puhelimen peruuttamisella saattaa olla myös suuria vaikutuksia Applen omaan kantataajuusprosessoriin, jota odotettiin lanseerattavan ensi kertaa uuden iPhone SE -puhelimen kanssa.

Puhelimen peruuttaminen saattaa siis antaa Qualcommille mahdollisuuden jatkaa yhteistyötä Applen kanssa yksinoikeudellisena kantataajuusprosessorin toimittajana. Apple on pelännyt, että yhtiön oma prosessori ei olisi Qualcommin tasolla. Perutussa iPhone SE -puhelimessa prosessori piti nähdä ensimmäisen kerran, jonka jälkeen mahdollisesti iPhone 16 -sarjan puhelimissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monien huhujen mukaan Apple on työstänyt 4. sukupolven iPhone SE -puhelinta jo pidemmän aikaa ja sen julkaisua on odotettu vuoden 2024 alkupuolella. Puhelimen on kerrottu näyttävän iPhone XR -mallilta, joten siinä olisi aikaisempaa suurempi näyttö ja Touch ID -sormenjälkilukijasta luovuttaisiin. Puhelimeen pitäisi tulla Face ID -kasvojentunnistus tai virtapainikkeeseen sijoitettu sormenjälkilukija.

Puhelimen peruuttamisen taustalla on se, että keskitason ja alemman hintaluokan älypuhelimia, kuten 3. sukupolven iPhone SE-, iPhone 13 mini- ja iPhone 14 Plus -puhelimia toimitetaan jatkuvasti odotettua vähemmän. Apple haluaa jatkossa keskittyä enemmän lippulaivapuhelimiinsa, joita myydään enemmän.

Lähde: Medium (Ming-Chi Kuo)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple