SamsungYleinen

Samsung mokasi pahemman kerran – Galaxy S23 -puhelimien julkaisupäivä paljastui liian aikaisin

Samsung Galaxy S23 -sarjan vihjailu löytyy myös Euronicsin sivuilta.

Viime kuussa kuultiin tunnetun vuotajan Ice universen toimesta Samsungin suunnittelevan uusien Galaxy S23 -sarjan lippulaivapuhelimien julkaisua helmikuun alkuun. Nähtävästi tieto on pitämässä paikkansa, sillä Samsung on nyt itse mokannut pahemman kerran vahvistaen julkaisupäivämäärän.

Samsungin Kolumbian verkkosivuille on ilmestynyt tieto Galaxy Unpacked -julkaisutilaisuudesta, jonka on kerrottu tapahtuvan 1. helmikuuta. Tieto julkaisusta on sittemmin jo poistettu, joka viittaisi kyseessä olleen liian aikainen paljastus. Todennäköisesti virallinen vahvistus julkaisupäivästä saadaan jo aivan pian.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samsungin sivuilla vahvistettiin jo julkaisupäivä.

Vuotanut tieto ei toistaiseksi vahvista suoraan Galaxy S23 -puhelimien julkaisua, mutta kuvassa olevat kolme kameraa viittaavat kyseisiin puhelimiin. Kamerat näyttävät aivan samalta kuin aikaisemmin vuotaneissa kuvissa.

Samaan aikaan myös jälleenmyyjä Euronics on päättänyt avata virolaisessa verkkokaupassaan vihjailusivun, joka vahvistaa samat tiedot. Tilaisuus tullaan järjestämään 1. helmikuuta, joka vahvistui myös Samsungin sivuilta. Euronics ei suoraan paljasta mitään uutta, mutta vihjaileva kuva on hieman erilainen. Siinä nähdään kolme ympyrää vihreässä valokeilassa, joka viittaa vahvasti tulevaan vihreään väriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Euronics kuitenkin kertoo, että ennakkoon rekisteröityvät kuluttajat saavat Galaxy Buds2 Pro -kuulokkeet lahjana, jos ostaa uuden Samsungin tuotteen 1. helmikuuta ja 8. helmikuuta välisenä aikana. Tämä voisi viitata Galaxy S23 -sarjan ennakkomyynnin alkavan 1. helmikuuta heti julkaisun jälkeen ja varsinainen myynti voisi käynnistyä jo viikkoa myöhemmin.

Samsungin odotetaan esittelevän tilaisuudessa kolme uutta älypuhelinta, jotka ovat Galaxy S23, Galaxy S23+ sekä Galaxy S23 Ultra. Puhelimiin odotetaan Qualcommin uusinta Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiriä, huippuluokan kameroita ja muita lippulaivatason ratkaisuja.

Lähde: Samsung.com (espanjaksi), Euronics.ee (viroksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Mikähän ihmeen moka tuo muka oli?
    Erikoinen otsikointi…. tyhmää
    Jo vuoden on ollut tiedossa että uudet puhelimet julkaistaan alkuvuonna.
    Ette liene lukeneet niistä.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung