AppleYleinen

Applen iPhone 15 Pro -puhelimet saamassa aiempaa enemmän RAM-muistia – huhuissa myös seuraava Apple Watch Ultra -älykello

Applelta voidaan odottaa syyskuussa tuttuun tapaan uusia iPhone 15 -sarjan lippulaivapuhelimia. Teknologia-analyytikko Jeff Pu on kirjoittanut hongkongilaisen sijoitusyhtiö Haitong International Securitiesin sivustolle, että syksyllä Applelta nähtäisiin jälleen neljä eri iPhone-mallia. Kokoonpano olisi sama kuin vuonna 2022, eli kaksi 6,1 tuumaisella näytöllä varustettua mallia ja kaksi 6,7 tuumaisella näytöllä varustettua mallia.

iPhone 15 Pro- ja 15 Pro Max -puhelimissa nähtäisiin hänen mukaansa titaanirunko sekä kiinteät äänenvoimakkuuspainikkeet. Pu kertoo myös odottavansa Pro-malleihin aiempia malleja voimakkaampaa värinämoottoria. Iphone 15 Pro- ja 15 Pro Max -malleissa nähtäisiin hänen mukaansa nykyisen yhden värinämoottorin sijasta kaksi värinämoottoria. Samoja huhuja on aiemmin kuultu myös Apple-analyytikko Ming-Chi Kuolta ja ShrimpApplePro nimiseltä Twitter-käyttäjältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pun mukaan tuleva A17 Bionic -järjestelmäpiiri olisi valmistettu taiwanilaisen TSMC:n 3 nanometrin viivanleveydellä. Pu kertoo, että Apple on nostamassa iPhone 15 Pro -malleihin RAM-muistin määrää nykyisestä kuudesta gigatavusta kahdeksaan gigatavuun. Perusmalleissa nähdään todennäköisesti iPhone 14 Pro -malleista tuttu A16 Bionic -järjestelmäpiiri sekä 6 gigatavua RAM-muistia.

Kaikkiin neljään iPhone 15 -malliin voidaan odottaa Qualcommin Snapdragon X70 -modeemia 5G- ja LTE-yhteyksiä varten. Kaikki puhelimet saavat hyvin suurella todennäköisyydellä USB-C-liitännän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kamerapuolelle Pu odottaa periskooppitekniikkaa, joka saapuessaan parantaisi ja lisäisi optista zoomia entisestään. Android-puhelimista tuttua periskooppikameraa odotetaan ainakin iPhone 15 Pro Max -puhelimeen. Pu kertoo, että iPhone 15- ja 15 Plus -perusmalleissa nähtäisiin 48 megapikselin tarkkuuteen yltävät takakamerat, jotka nähtiin viime vuonna iPhone 14 Pro -malleissa, mutta ei vielä iPhone 14 -perusmalleissa.

Toisen sukupolven Watch Ultra -älykello sekä edulliset AirPods-kuulokkeet vuonna 2024

Yhteenveto Apple Watch Ultra -älykellon ominaisuuksista.

Pu kertoi tekstissään iPhone-puhelimien lisäksi myös Applen suunnitelmista seuraavan sukupolven Apple Watch Ultraan liittyen. Pu sanoo, että Applelta voitaisiin odottaa seuraajaa viime vuonna esitellylle tuhannen euron Watch Ultralle vuonna 2024. Tuolloin kellossa voitaisiin nähdä OLED-näytön sijaan kehittyneempi mikro-LED-näyttö.

Näytön koko olisi hieman aiempaa suurempi 2,1 tuumaa, kun viime vuoden syyskuussa nähdyssä Apple Watch Ultrassa oli 1,92 tuuman kokoinen näyttö. Mikro-LED-näytön ansiosta Apple Watch Ultra -kellon näytön kirkkautta kyettäisiin kasvattamaan nykyistä 2000 nitin kirkkautta korkeammalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toisen sukupolven Apple Watch Ultra -älykellon lisäksi vuodelle 2024 Pu odottaa edullisempia AirPods-kuulokkeita. Pu puhuu AirPods Lite -nimisistä kuulokkeista, mutta todennäköisesti Apple nimeäisi kuulokkeet hiukan eri tavalla. Nykyisessä mallistossa edullisimpien AirPods 2 -kuulokkeiden hinnat alkavat Suomessa 119 eurosta.

Pu uskoo, että Applen toimitukset laskevat tänä vuonna kaikissa Applen tuotekategorioissa. Tähän asti Pun huhuilla on ollut vaihteleva menestys, mutta iPhone 15 -puhelimiin liittyvät huhut on kuultu myös luotettavana pidetyn Ming-Chi Kuon kautta. AirPods-kuulokkeista tai seuraavan sukupolven Watch Ultra -älykellosta ei ole toisista lähteistä toistaiseksi kuultu vastaavia huhuja. Nyt esitetyt huhut voivat olla totta, mutta voivat vielä muuttua ennen julkaisua.

Lähde:  MacRumors (1), (2)

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple