AndroidArvostelutHuaweiYleinen

Arvostelussa Huawei Nova 3 – Tyylikäs design ja huippuominaisuudet

Huawei Nova 3

Huawei toi Suomessa myyntiin elokuussa uuden huippuominaisuuksilla varustellun edullisen Nova 3 -älypuhelimen. Olemme SuomiMobiilissa tutustuneet puhelimeen nyt muutaman viikon ajan, joten käsitys laitteen ominaisuuksista, vahvuuksista sekä heikkouksista on syntynyt testijakson aikana.

Nova 3 on järjestyksessään toinen Huawein Nova-mallistoon lukeutuva älypuhelin, joka on tuotu Suomessa myyntiin, vaikka mallistoon kuuluu myös lukuisia muita puhelimia. Muutama vuosi sitten Huawei toi muun alkuperäisen Nova-puhelimen, joka edusti nuorille suunnattua keskihintaluokan erinomaisilla ominaisuuksilla varusteltua design-puhelinta. Testasimme Huawei Nova -puhelimen maaliskuussa 2017 ja arvioimme sen tuolloin hyväksi puhelimeksi. Tällä kertaa Huawei Nova 3 on rakennettu samojen periaatteiden ympärille, mutta silti huomattavasti kehittyneemmin. Keskihintaluokan tekniikka on vaihtunut Huawein kuluvan vuoden aikana julkaistuista huippupuhelimista tuttuun tekniikkaan. Myös puhelimen hintaluokka on noussut alkuperäisen Nova-mallin 340 euron hinnasta 449 euroon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä artikkelissa tulemme tutustumaan Huawein edullisimpaan huippuominaisuuksilla myytävään puhelimeen. Suomessa puhelin on tuotu myyntiin ainoana maana Pohjoismaissa. Artikkelissa tulen kertomaan henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset Huawei Nova 3 -puhelimesta. Arvostelu tulee koostumaan perinteisistä ulkoisista seikoista, puhelimen ominaisuuksista, teknisen toteutuksen tutkimisesta sekä kameroihin tutustumisesta. Lisäksi testaamme Nova 3:n kestävyyttä pakkasessa, joka on tuorein osio SuomiMobiilin arvosteluissa. Pakkastestissä tutkimme kuinka hyvin puhelin pärjää Suomeenkin mahdollisesti joskus rantautuvista kovista pakkasista.

Tekniset tiedot
Huawei Nova 3 (PAR-LX1)
Mitat: 157 x 73.7 x 7.3 mm
Paino: 166 g
Rakenne: Alumiinikehys ja lasipinnat
Näyttö: 6.3 tuumaa Full HD+ (1080 x 2340) / 19.5:9-kuvasuhde
Suoritin: 8-ytiminen Kirin 970 (Mali-G72 MP12)
Muisti: 4 gigatavua RAM-muistia / 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa (muistikorttipaikka max 256 Gt)
Kamera: 16 MP (f/1.8 / 27mm / PDAF) + 24 MP (mustavalkoinen / f/1.8 / 27mm / PDAF) kaksoiskamera/ LED-salama ja  24 MP (f/2.0 / 26mm) + 2 MP (syvyyssensori) kaksoisetukamera
Akku: 3750 mAh (ei irrotettava) / Pikalataus 9V/2A 18W
Käyttöjärjestelmä: Android 8.1 Oreo (EMUI 8.2 ja 1. heinäkuuta 2018 tietoturva)
Muuta: Dual-SIM / Infrapunakasvojentunnistus
Liitännät: USB-C / USB 2.0 / NFC
Ääni: Yksi kaiutin / Bluetooth 4.2 / aptX HD -tuki
Tunnistimet: etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi /  sormenjälkilukija
Värit: Sininen / Musta / Iris purple
Hinta: 449 euroa

Myyntipakkaus

Huawei toimittaa Nova 3 -puhelimen valkoisessa myyntipakkauksessa, jonka ulkokuoria koristaa hopeat Huawein logot sekä puhelimen mallinimet. Ulkoisesti myyntipakkaus on varsin yksinkertainen, mikä on aivan Huawein tyylistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myyntipakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee muoveihin käärittynä Nova 3 -puhelin, jonka alapuolelta löytyy erillinen pahvinen lokero. Tästä lokerosta löytyy SIM-korttiluukun avaustyökalu sekä läpinäkyvä silikoninen suojakuori. Lokerosta löytyy normaalisti myös perinteiset käyttöohjeet, mutta tämä eivät sisältyneet testiin lähetettyyn pakettiin. Myyntipakkauksen pohjalta löytyy lisäksi Huawein 3,5 millimetrin liittimellä varustellut nappikuulokkeet, pikalaturi sekä USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli.

Nova 3:n myyntipakkaus ei pidä sisällänsä siis mitään kovin suuria yllätyksiä. Huawein tyylisesti mukana on onneksi hyvin puhelimeen istuva suojakuori, minkä ansiosta sellaista ei ainakaan heti tarvitse ostaa.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei Nova 3 -puhelimessa aivan ensimmäisenä katse kiinnittyy tyylikkääseen ja varsin viimeisteltyyn designiin, jonka kruunaa vielä tyylikkäät värimaailmat. Suomessa Huawei on tuonut uutuuspuhelimen myyntiin mustana, vaaleansinisenä (Airy Blue) sekä Ultra Violet -värissä, joka käväisi myös SuomiMobiilin testattavana. Varsinkin itse olen tykästynyt Ultra Violet -väriversioon, joka tarjoaa kaksisävyisen väriversion, joka taittuu violetista siniseen tehden puhelimesta hyvin uniikin näköisen.

Kädessä Nova 3 tuntuu todella hyvältä tämä on juurikin selvästi kaartuvan takalasin ansiosta. Puhelinta hieman väännellessä ei ollut havaittavissa minkäänlaista natinaa, vaan Huawein on saanut muovattua Nova 3 -puhelimesta hyvinkin jämäkän oloisen.

Koska puhelin rakentuu pitkälti ainoastaan lasisista pinnoista, niin kyseessä on todella liukas puhelin. Liukkauden lisäksi takalasi kerää mukavasti sormenjälkiä ja rasvaa, joka on kuitenkin mahdollista saada helpostikin pois likaa hylkivän pinnoitteen ansiosta.

Huawei ilmoittaa Nova 3:n mitoiksi 157 x 73,7 x 7,3 millimetriä ja painoa on kohtuulliset 166 grammaa. Ulkomitoiltaan Nova 3 on varsin kompakti, jos verrattaan puhelimessa olevaan suureen 6,3 tuuman näyttöön. Kompaktiksi Huawei on onnistunut puhelimen tekemään varsin ohuilla näyttökehyksillä sekä ohuella rakenteella. Lisäksi testijakson alussa pääsin ihmettelemään Nova 3:n keveyttä, sillä siirryin puhelimeen Samsungin Galaxy Note9 -mallista, joka painaa mukavat 201 grammaa. Huawei on siis onnistunut tekemään uudesta puhelimestaan miellyttävän kädessä pidettäväksi lkoisen olemuksen, kompaktin koon sekä painon suhteen.

Jos tarkkaan puhelinta tutkailee, niin Nova 3:n edullisuus näkyy myös hieman kesken jääneessä kehitystyössä. Takalasi ei aivan täydellisesti istu alumiiniseen kehykseen, mikä näkyy pienenä väljyytenä. Alumiinien ja takalasin väliin saa miltei kynnen tungettua ja varsinkin testijakson lopussa huomasin, että lasin ja alumiinin väliin oli päässyt likaa. Toinen erikoinen laatutuntumaan vaikuttava seikka on se, että lasi tuntuu olevan paikoitellen alumiinirunkoa ylempänä, kun taasen toisaalta se on samalla tasolla kehyksen kanssa. Huawei ei ole siis onnistunut tällä kertaa saamaan lasin alumiinin vaihtokohdasta täysin saumatonta ja takalasi on varsinkin kulmista hieman koholla.

Mielestäni Huawei Nova 3:ssa on yksi merkittävä puute: Puhelin ei ole millään tasolla vedenkestävä. Huawei ei ole siis IP68-sertifioinut puhelinta, jonka takia laitteen vedelle altistamisen kanssa kannattaa olla erityisen tarkkana. Itse olen sitä mieltä, että älypuhelinvalmistajien pitäisi alkaa tekemään järjestäen jo kaikista keskihintaluokan puhelimistakin jollain tasolla vedenkestäviä, sillä kyse on todella hyödyllisestä ominaisuudesta. Esimerkiksi Suomen vaihtelevassa säässä ei tarvitsisi aina pelätä pienimmänkin vesikuuron hajottavan laitetta niin, ettei takuu korvaa vahinkoja. Huawei Nova 3 on kuitenkin yksi edullisimmista huippuluureista, minkä takia joistain ominaisuuksista on pitänyt karsia.

Puhelimen takaosan vasemmassa yläkulmassa hieman muusta rungosta ulkoneva kaksoiskamera, jonka alapuolella on yksisävyinen LED-salamavalo. Näiden alapuolella on vielä lisäksi teksti ”AI CAMERA f/1.8 + f/1.8”, joka kertoo kamerasta löytyvän tekoälyyn pohjautuvia ominaisuuksia sekä molempien kameroiden aukkosuhteen koon. Nova 3:n takaosan vasemmassa alakulmassa on taasen Huawei P20 -mallien tyylisesti Huawein oma logo sekä muun muassa puhelimen mallitietoja sekä valmistusmaa. Takaosassa on lisäksi nähtävissä omassa syvennyksessään oleva sormenjälkilukija.

Etuosassa valtaa on pitämässä suurikokoinen kosketusnäyttö, joka peittää noin 84-prosenttisesti koko etuosan. Näyttö on viety miltei puhelimen yläreunaan asti, minkä takia Nova 3:ssa on myös suurehko näyttölovi. Näyttöloveen on sijoitettuna kaksi selfie-kameraa, infrapunakamera, valoisuudentunnistin sekä puheluihin käytettävä kuuloke, jonka yhteyteen on asetettu myös LED-ilmoitusvalo. Näytön alareunaan Huawei on jättänyt myös hieman suuremman mustan kaistaleen.

Nova 3:n oikeasta kyljestä löytyy perinteiseen tyyliin hyvällä tuntumalla varustellut äänenvoimakkuuspainikkeet sekä tyylikkäästi poikkiviivoilla koristeltu virtapainike. Puhelimen vasempaan reunaan on asetettu ainoastaan SIM-korttiluukku, johon on mahdollista asettaa joko kaksi nano-SIM-korttia tai yksi nano-SIM-kortti ja microSD-muistikortti. Laitteen yläreunassa on ainoastaan yksi mikrofoni ja alareunassa on perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitin, USB-C-tyypin latausliitin, mikrofoni sekä kaiutin.

Näyttö

Huawein puhelimet ovat olleet järjestäen kaikki viime aikoina hyvin vahvoilla näyttöjensä suhteen. Tällä kertaa Huawei on varustellut Nova 3 -puhelimen suurella 6,3 tuuman kosketusnäytöllä, joka perustuu IPS LCD -teknologiaan ja sen tarkkuus on Full HD+ -tasoa (2340 x 1080 pikseliä). Tällä kertaa Huawei hyödyntää hieman erikoista 19,6:9-kuvasuhdetta, joka tarkoittaa suoraan myös näyttölovea. Nova 3:ssa on varsin suuri näyttölovi, joka ei ole varmastikaan kaikkien kuluttajien mieleen.

Mitään erikoista puhelimen näyttö ei tällä kertaa pääse tarjoamaan, vaan kyseessä on perushyvä toteutus Huaweilta. Näyttö on tarpeeksi tarkka, joten yksittäisiä pikseleitä on haastava havaita paljain silmin, minkä lisäksi näyttö kykenee toistamaan värit todella hyvin. Näytössä on lisäksi tuttuun tapaan loistavat katselukulmat sekä kirkkautta löytyy tarpeeksi normaaleihin olosuhteisiin sekä ulkona auringonpaisteeseen.

Eniten mielipiteitä Nova 3:n näytössä herättää noin puolet yläreunasta peittävä näyttölovi. Aikaisemmin Huawein puhelimissa on totuttu näkemään selvästi pienempiä lovinäyttöjä, mutta nyt Nova 3:ssa se on todella suuri. Henkilökohtaisesti en ole lovinäyttöjen ystävä, mutta kyllä niiden käyttämiseen tottuu ajan kanssa, vaikka puhelimia, joissa ei ole lovea, on huomattavasti miellyttävämpi käyttää.

Tekniikka, suorituskyky ja akunkesto

Huawei on tehnyt Nova 3:n kohdalla mielenkiintoisia teknisiä päätöksiä. Vaikka kyse ei ole yhtiön lippulaivapuhelimesta, niin silti tekninen toteutus on kuin missä tahansa Huawein huippupuhelimessa. Puhelimen sydämenä toimii Huawein HiSilicon Kirin 970 -järjestelmäpiiri, joka nähtiin ensimmäisen kerran Mate 10 Pro -älypuhelimessa vuoden 2017 lopussa. Tämän jälkeen vastaavia puhelimia on tuotu markkinoille lukuisia ja näistä hyviä esimerkkejä ovat muun muassa SuomiMobiilissa testatut Honor 10 sekä Huawei P20.

Kirin 970 -järjestelmäpiiri rakentuu neljästä 1.8 GHz:n taajuudella hyrräävästä Cortex-A53-ytimestä sekä neljästä 2.4 GHz:n taajuudella toimivasta Cortex-A73-ytimestä. Grafiikkasuorittimena puhelimessa hyrrää Mali-G72 MP12. Järjestelmäpiirin tueksi Huawei on laittanut Nova 3 -malliin RAM-muistia perinteiset 4 gigatavua, mikä on tarpeeksi nykyaikaisille Android-puhelimille.

Suomessa Nova 3 -puhelinta myydään ainoastaan 128 gigatavun tallennustilaversiona, joka on mielestäni todella paljon 449 euroa maksavassa puhelimessa. Yleisesti tässä hintaluokassa on saatu ainoastaan 64 gigatavua tallennustilaa, joten tämän osalta Huawei Nova 3 on todellakin edellä kilpailijoitaan. Vaikka puhelimessa onkin paljon tallennustilaa, niin sen loppumiseen on varauduttu muistikorttipaikalla. Suomessa myytävässä Nova 3 -versiossa on kaksi nano-SIM-korttipaikkaa, mutta muistikortti vie näistä toisen paikan.

Koska Nova 3 on varusteltu Huawein huippuluokan järjestelmäpiirillä, niin puhelin tarjoaa vähintäänkin hyvän suorituskyvyn ylemmässä keskihintaluokassa. Testijakson aikana ajoimme Nova 3 -puhelimessa läpi kaikki SuomiMobiilin testausrepertuaariin kuuluvat suorituskykytestit läpi ja niissä puhelin tuntui pärjäävän aivan samanlailla kuin muut Kirin 970 -piiriin perustuvat älypuhelimet. Kirin 970 ei pääse samalle tasolle kuin Snapdragon 845 -piiriin perustuvat älypuhelimet, mutta joka päiväisessä käytössä tätä eroa tuskin huomaa. Monet sovellukset toimivat yhtä tehokkaasti, mutta esimerkiksi peleissä voi olla havaittavissa suuriakin eroja, joissa Snapdragon 845 -puhelimet ovat selvästi vahvemmalla pohjalla. Alla olevassa taulukossa on Huawei Nova 3 -puhelimen saamat pisteytykset eri suorituskykytesteissä verrattuna samaan Kirin 970 -piiriin perustuvaan Honor 10 -puhelimeen sekä Snapdragon 845 -piiriin perustuvaan OnePlus 6 -puhelimeen.

Testitulokset
Huawei Nova 3 (K970) Honor 10 (K970) OnePlus 6 (SD845)
AnTuTu: 202 146 pistettä 197 662 pistettä 286 820 pistettä
Geekbench 4 (single): 1878 pistettä 1890 pistettä 2431 pistettä
Geekbench 4 (multi): 6469 pistettä 6212 pistettä 8975 pistettä
PCMark 2.0: 7560 pistettä 7581 pistettä 8366 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 30 391 pistettä 30 395 pistettä 62 021 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 35 401 pistettä 35 130 pistettä 79 392 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 20 325 pistettä 20 653 pistettä 35 123 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 2718 pistettä 2591 pistettä 4631 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 2806 pistettä 2744 pistettä 5171 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 2450 pistettä 2168 pistettä 3391 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite.

Suorituskykytestejä ajettaessa Nova 3:ssa läpi ole havaittavissa selvää puhelimen kuumenemista, millaiseen törmää nykyisin vain varsin harvoin. Puhelin kuumeni erityisesti yläosasta niin etu- kuin takapuolelta. Kyse on todennäköisesti Huawein optimoinneista, joiden takia Huawei on myös jäänyt kiinni suorituskykytesteissä huijaamisesta. Lisäksi puhelin ylikuumeni useasti niin, että suorituskykytestiä ei voitu ajaa loppuun asti, vaan puhelimen ruudulle tuli ainoastaan ilmoitus ylikuumenemisesta.

Huawei on pakannut uutuuspuhelimensa lasisen rakenteen sisälle kohtuullisen suuren 3750 milliampeeritunnin akun. Kyseessä on sen verran suuri akku, että sen avulla myös kohtuullinen tehokäyttäjä pystyy käyttämään puhelinta yhden päivän ilman lataamista. Testijakson aikana iltaisin akkua oli jäljellä keskimäärin 15-20 prosenttia, joten puhelin oli laitettava joka yö laturiin, jotta akkua olisi myös seuraavana päivänä riittävästi.

Akkua ladataan hyödyntämällä USB-C-tyypin latausliitintä. Puhelimen mukana toimitetaan Huawein oma 18W Fast Charge -laturi, jonka avulla laitteen akun saa ladattua reilussa 2 tunnissa tyhjästä täyteen. Nova 3 ei siis lataudu mukana tulevalla laturilla kovin nopeasti, mikä oli ainakin allekirjoittaneelle hienoinen pettymys. Vaikka Nova 3 on rakennettu pitkälti lasista, niin langatonta latausta Huawei ei ole edelleenkään saanut pakattua mukaan. Ainakin itse tykkään langattoman latauksen ideasta ja on harmi, ettei tätä ominaisuutta löydy monestakaan puhelimesta nykyisin.

Äänentoisto on älypuhelimissa ollut aina tärkeä osa-alue ja mielestäni erityisesti siinä Huawei on onnistunut Nova 3:n kanssa, vaikka mukana on myös yksi heikkous. Puhelimesta löytyy monia miellyttävä perinteinen 3,5 millimetrin kuulokeliitin sekä varsin laadukas kaiutin. Puhelin tukee myös Qualcommin aptX HD -äänenpakkausjärjestelmää, joka takaa Hi-Res-tasoisen äänen langattomiin kuulokkeisiin Bluetoothin kautta. Tästä päästiinkin Nova 3:n heikkouteen, joka on puuttuva Bluetooth 5.0 -teknologia. Puhelimesta löytyy ainoastaan Bluetooth 4.2, joka siirtää dataa hitaammin sekä kuluttaa enemmän virtaa.

Yksi mainittavista ominaisuuksista Huawei Nova 3 -puhelimessa on kasvojentunnistus, joka toimii myös täysin pimeässä. Hyvässä päivänvalossa kasvojentunnistuksessa käytetään ainoastaan puhelimen etukameraa, mutta kun puhelin huomaa olevansa pimeässä otetaan käyttöön myös erillinen infrapunasensori, jonka avustuksella laitteen lukitus saadaan avattua myös täysin pilkkopimeässä. Kasvojentunnistus toimii puhelimessa testien mukaan varsin nopeasti sekä luotettavasti. Testijakson aikana tykästyin kasvojentunnistukseen, sillä se oli nopea ja korvasi ainakin allekirjoittaneella pitkälti kokonaan sormenjälkilukijan käyttämisen. Nova 3:n takaosassa on siis edelleen perinteinen sormenjälkilukija, mikä on kasvojentunnistusta selvästi turvallisempi vaihtoehto. Sormenjälkilukija toimii puhelimessa tuttuun Huawein tyyliin, eli varmasti sekä todella nopeasti.

Pakkastesti

Olemme viimeaikoina lisänneet arvosteluihin myös osion, joka kulkee nimellä pakkastesti. Kyseessä on testi, jossa pyritään katsomaan kuinka puhelin tulee pärjäämään Suomessakin jatkuvasti lähenevästä talvesta ja kovista pakkaslukemista. Laitoimme Huawei Nova 3 -puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon akkua 60 minuutin olo -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kertaa YouTube-videon toistuessa näytöllä. Pahimmassa tapauksessa jotkin puhelimet ovat myös ottaneet itseensä kovasta pakkasesta ja sammuneet.

Huawei Nova 3 kestää hyvin pakkasessa olemisen, sillä se ei sammunut ja akkua oli vielä 60 minuutinkin jälkeen jäljellä 100 prosenttia näytön ollessa kiinni koko ajan. Puhelimessa oli kuitenkin havaittavissa selviä pakkasen vaikutuksia. Suurin huomattava vaikutus oli näytön hyytelöityminen. Nova 3:n näyttö käyttäessä kuva tuli selvästi perässä ja tuntui häiritsevän hyytelömäiseltä, jollaista ei havaittu esimerkiksi aikaisemmin testatun Galaxy Note9 -mallin kohdalla. Nova 3:n näyttö palautui kuitenkin normaalissa huoneenlämmössä hetken kuluttua normaaliksi.

Toisella kerralla puhelin laitettiin -18 asteeseen 60 minuutiksi toistamaan HD-tasoista YouTube-videota. Tämän aikana akkua kului 12 prosenttia, joten akkua oli jäljellä enää 88 prosenttia. Myöskin tällä kertaa puhelimen näyttö muuttui tuttuun tapaan hyytelömäiseksi.

Huawei Nova 3 -puhelimen kohdalla pakkastesti osoitti, että -18 asteen pakkaslukema ei vaikuta juurikaan laitteen akun kestoon, vaan akun kuluminen tuntui olevan pitkälti samalla tasolla kuin normaaleissa lämpötiloissa. Suurin pakkastestin osoittama heikkous oli näyttö, joka ei juurikaan tykännyt pakkasessa olemisesta. On kuitenkin hyvä todeta, että Nova 3 kestää varsin hyvin pakkasta, vaikka sitä ei ole suositeltavaa käyttää kovassa pakkasessa.

Kamerat

Huawein tyylisesti puhelimen kameroissa hyödynnetään vahvasti tekoälyä, joka on tällä hetkellä älypuhelinmarkkinoiden kehittyvin trendi. Kameroita Nova 3 tarjoaa kaiken kaikkiaan jopa neljä, joista kaksi löytyy laitteen takaosasta ja kaksi laitteen etuosasta.

Pääkamerana Huawei hyödyntää Nova 3 -puhelimessa 16 megapikselin RGB-sensoria, eli värillistä sensoria. Kamerassa on f/1.8 aukko ja vaiheentunnistava tarkennus, mutta esimerkiksi optista kuvanvakainta puhelimen kamerasta löydy. Toinen kameran sensoreista on 24 megapikseliä ja se on niin sanottu monokromisensori, eli se on mustavalkoinen. Mustavalkokamerassa on f/1.8 aukko ja vaiheentunnistava tarkennus, mutta luonnollisestikaan myöskään tässä kamerassa ei ole optista kuvanvakainta. Kyseessä on siis täysin identtinen kaksoiskameraratkaisu kuin Honor 10 -älypuhelimessa, joka osasi jälleen kerran tuottaa hyviä kuvia, joten myöskin Nova 3:ssa sama kameraratkaisu tuntuu toimivalta.

Testijakson aikana Huawei Nova 3 -puhelimella tuli kuvattua säännöllisin väliajoin, joten myös kuvamateriaalia löytyy jonkin verran. Testijakson aikana ei tullut otettua erikseen kuvia puhelimen mustavalkokameralla, sillä tämä mahdollisuus on haudattu Huawein kamerasovelluksessa viime aikoina selvästi vaikeampaan paikkaan, jossa se on aikaisemmin ollut. Tämän johdosta testijakson aikana otettiin pääasiassa kuvia ainoastaan Nova 3:n värikameralla vaihdellen normaalin kameratilan ja AI-kameratilan välillä.

AI-kamera on Nova 3 -puhelimen yksi markkinoiduimmista ominaisuuksista, josta en ainakaan itse tällä kertaa tykännyt. AI-kamera on nähty jo lukuisissa Huawei- ja Honor -puhelimissa, mutta tällä kertaa ominaisuus on viety hieman liian yli. AI-kameran ideana on ollut säätää kuvausasetuksia vallitsevan ympäristön mukaan eri skeneistä ja ominaisuus onkin toiminut varsin hyvin muutamissa puhelimissa. Nova 3:ssa AI-kamera tekee kaikesta lähes aina liian epätodellista ja muokkaa asetuksia aivan liikaa. Hyvä esimerkki on muun muassa vihreät puiden lehdet, jotka AI-kamera muuttaa automaattisesti liian räväköiksi ja luonnottomiksi. Onneksi AI-kameraa ei ole kuitenkaan pakko käyttää ja sen saa poistettua pois käytöstä pelkästään yhdellä napautuksella. Alla on yksi kuvapari, jossa vasemmanpuoleinen kuva on taltioitu AI-kameratilan ollessa päällä ja toinen on otettu ilman AI-kameran päällä olemista.

Kamera on pääasiassa varsin hyvä reilun 400 euron puhelimelle. Ilman AI-kameratilaa kuvatuissa kuvissa värit ovat luonnollisia, jonka lisäksi kuvat ovat varsin tarkkoja. Vahvoilla Nova 3 on erityisesti hyvässä päivänvalossa, mutta myöskään hämärässä kyseessä ei ole täysin toivoton tapaus. Hämärässä otetut kuvat ovat mielestäni yllättävän hyviä keskihintaluokan älypuhelimelle. Kuvia tarkasteltaessa tietokoneella suuremmalla näytöllä on kuitenkin havaittavissa, että varsinkin maisemakuvissa kamera jälkikäsittelee kuvista hieman pehmeitä. Vastaavaa ongelmaa oli havaittavissa myös aikaisemmin testatun Honor 10 -puhelimen kanssa, jossa on samanlainen kaksoiskamera. Alla on muutamia kuvia, jotka on taltioitu Huawei Nova 3 -puhelimen pääkameralla.

Myöskin etukamera on tällä kertaa rakennettu kahdesta eri sensorista. Pääkameran toimii suuri 24 megapikselin värillinen sensori, minkä kaverina on myös 2 megapikselin kamera, jonka tarkoituksena on tuoda kuviin syvyyttä. Etukamerassa toisen kamerasensorin ideana on luoda suosittuja bokeh-kuvia.

Qmoji-kuvattuna Nova 3 -puhelimen etukameralla.

AR-objektiivi on yksi Nova 3:n kameran erikoisuuksista. Kyse on pitkälti samanlaisesta omaisuudesta kuin Applen Animojit. Huawei kutsuu omia animoituja emojeja 3D Qmoji -nimellä ja puhelimesta löytyy 8 kappaletta erilaisia hahmoja. Ominaisuudella on tarkoituksena ottaa video tai luoda gif-kuvia, joissa 3D-hahmo matkii puhelimen käyttäjän ilmeitä ja liikkeitä. Kyseessä on varsin hauska ominaisuus, mutta ainakin itselläni se jäi testijakson aikana varsin vähälle käytölle. Koen kuitenkin ominaisuuden olevan ainakin nuorison keskuudessa varsin mielenkiintoinen.

Kamerasovellukseen Huawei on tehnyt joitakin muutoksia, mutta peruskäyttöajatus on silti pysynyt pitkälti samana kuin monissa muissakin Huawein puhelimissa. Eri kuvaustilat ovat nyt karusellimaisessa muodostelmassa ja mukana on tuttuun Huawein tyyliin lukuisia erilaisia kuvaustiloja. Kameran manuaalisäädöt löytyvät hieman hölmösti Lisää-välilehden takaa, joka on ainakin mielestäni hieman vaikeasti löydettävissä sekä monen mutkan takana. Manuaalitilassa on mahdollista esimerkiksi säätää ISO-arvoa, valotusaikaa, valotuksen korjausta, tarkennusta sekä valkotasapainoa. Alla on muutamia kuvakaappauksia, joista käy ilmi puhelimen kamerasovelluksen ulkoasu.

Käyttöjärjestelmä

Käyttöjärjestelmän osalta Huaweilla ei ole juurikaan mitään uutta annettavaa. Puhelimesta löytyy Android 8.1 Oreo -käyttöjärjestelmä, jonka päällä toimii Huawein oma EMUI 8.2 -käyttöliittymä. Käyttökokemukseltaan Nova 3 on täysin samanlainen kuin mikä tahansa Huawei- tai Honor-puhelin. Ainakaan toistaiseksi Huawei ei ole päässyt yllättämään Nova 3 -puhelimien päivityksien kanssa, sillä siinä on esimerkiksi Googlen 1. heinäkuuta julkaisemat tietoturvakorjaukset. Tällä hetkellä eletään jo pitkällä lokakuussa, joten myös päivityksiä olisi voinut odottaa tulevan enemmänkin. Tämä on mielestäni Nova 3 -puhelimen todellisin heikkous. Suomen markkinoilta löytyy tälläkin hetkellä muun muassa Nokian, Xiaomin ja OnePlussan puhelimia, jotka saavat päivityksiä 1-2 kuukauden välein. Mielestäni oikeasti hyvän älypuhelimen täytyy saada vähintään tietoturvapäivityksiä lähes joka kuukausi.

Testijakson aikana ei tullut havaittua suuria puutteita yleisessä käyttökokemuksessa käyttöjärjestelmän osalta. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui leveä näyttölovi, sillä se peittää myös yli puolet laitteen tilapalkista. Loven oikealla puolella ovat esillä kellon lisäksi akku, kun taasen vasemmalle puolelle asettuu signaalinvoimakkuuden kuvake, sekä omat kuvakkeensa WLAN:lle, NFC:lle ja Bluetoothille. Näiden lisäksi tilapalkissa on mahdollista näkyä vielä yksi kuvake. Tämä on yksi syy siihen, miksi en henkilökohtaisesti ole innostunut näyttölovista. Testijakson aikana häiritsi se, etten tilapalkista nähnyt, että onko tullut ilmoituksia vaiko ei. Tämän seurauksena joutui aina avaamaan ilmoituskeskuksen.

On kuitenkin totta, että Huawei mahdollistaa EMUI:ssa loven ”piilottamisen”, mutta tämäkään ei korjaa ilmoitusongelmaa. Piilottamalla loven on ainoastaan mahdollista saada loven molemmat puolet täysin mustiksi, mutta tilapalkin kuvakkeet näkyvät silti loven tasalla. Mielestäni olisi mahtavaa jos myös tilapalkki olisi mahdollista saada loven alapuolelle niin kuin puhelimissa, joissa ei lovea ole.

Yhteenveto

Mielestäni Huawei on onnistunut jälleen kerran valmistamaan hyvän älypuhelimen, joka tarjoaa omassa hintaluokassaan loistavia teknisiä toteutuksia sekä monipuolisia ominaisuuksia. Testijakson aikana tykästyin puhelimessa erityisesti miellyttävään näyttöön, tyylikkääseen designiin sekä värivaihtoehtoihin, kasvojentunnistukseen sekä hyviin kameroihin. Koska kyseessä ei ole kovin kallis älypuhelin, niin ominaisuuksistakin on jouduttu karsimaan.

Suuria puutteita Nova 3 -mallista ei löydy, vaikka puhelimessa saisi mielestäni olla esimerkiksi IP-luokitus tai langaton lataus. Laitteessa on kuitenkin selviä heikkouksia, joiksi on helppo luotella liian leveän lovinäytön, aggressiivisen AI-kameran, hitaan pikalatauksen sekä tuoreimpien päivityksien puuttumisen. Lisäksi olisin Huawein toivonut hyödyntävän Bluetooth 5.0 -standardia jo vanhentuneen Bluetooth 4.2 -version sijasta. Testijakson aikana huomasin myös lasisen takakuoren istuvan huonosti laitteen alumiinikehikkoon ja Nova 3 tuntui ylikuumenevan erityisesti suorituskykytestejä ajaessa.

Suomessa Huawei myy Nova 3 -puhelinta mukavan edulliseen 449 euron hintaan, joka tekee puhelimesta varsin ainutlaatuisen tuotteen omassa hintaluokassaan. Teknisesti kyse on huippupuhelimesta ja design on kuin kalliimmasta laitteesta. Kokonaisuutena Nova 3 on kuitenkin varsin mielipiteitä jakava, sillä laitteessa on hyvät tekniset ominaisuudet ja kamerat, mutta laitteessa on kuitenkin harmittavia heikkouksia, joita ei voi katsoa sormien läpi.

Huawei Nova 3 -puhelimen kohdeyleisö on Suomessa todennäköisesti sama yleisö kuin Huawein sisärbrändi Honorin puhelimissa. Nova 3 on suunniteltu nuorille kuluttajille, jotka arvostavat hyviä ominaisuuksia ja hienoa designia. Mielestäni on hieman erikoista, että Huawei on tuonut Suomessa omalla brändillään myyntiin pitkälti saman puhelimen kuin esimerkiksi Honor 10. Toki Nova 3 tarjoaa selvästi suuremman näytön, mutta siihen ne suuret erot jäivätkin. En voi kuitenkaan kiistää sitä, etteikö Huawei Nova 3 olisi jälleen kerran todella hyvä älypuhelin, joka on varusteltu vaikuttavalla hinta-laatusuhteella. Testijakson aikana myös itse tykkäsin käyttää Nova 3 -puhelinta.

Yhteenveto

8

Hyvää
  • Miellyttävä näyttö
  • Tyylikkäät värivaihtoehdot
  • Laadukas ja jämäkkä rakenne
  • Infrapunakasvojentunnistus toimii myös pimeässä
  • Hyvät kamerat
  • 3,5 mm kuulokeliitin
  • Nopea sormenjälkilukija
  • Kestää pakkasta kohtuullisen hyvin
  • Päivän akunkesto
Huonoa
  • Takalasi ei täydellisesti istu alumiinikehikkoon
  • Ei Bluetooth 5.0 -tukea (vain Bluetooth 4.2)
  • Ei IP-luokitusta (vedenkestävyys puuttuu)
  • Lähes hyödytön AI-kamera
  • Lovinäyttö ja sen leveys
  • Ei tuoreimpia päivityksiä
  • Näyttö ei toimi täydellisesti kovassa pakkasessa
  • Ylikuumeneminen suorituskykytesteissä
  • Hidas "pikalataus"
  • Ei langatonta latausta
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android