ArvostelutMotorolaYleinen

Arvostelussa Motorola Razr 40 Ultra – Ainutlaatuinen kokemus

Motorola Razr 40 Ultra

Motorola toi viime vuonna myyntiin SuomiMobiilissa testatun taittuvanäyttöisen Razr 2022 -puhelimen, mutta tänä vuonna yhtiön on ottanut selvästi kunnianhimoisemman lähestymistavan. Motorola Razr 40 Ultra on monella tavalla selvästi parempi ja kilpailukykyisempi puhelin verrattuna esimerkiksi Samsungin vastaaviin taittuvanäyttöisiin puhelimiin.

Tällä kertaa uutuuspuhelimessa on uudistettu lähes kaikki. Esimerkiksi sarana on nyt aikaisempaa monipuolisempi asettuen eri asentoihin. Ulkopuolen näyttö on massiivinen ja selvästi suurempi kuin yhdelläkään kilpailijalla. Motorola on myös panostanut tyyliin erilaisten pirteiden väriversioiden avulla, joista mielenkiintoinen on varmasti vuoden 2023 väri Viva Magenta. Lisäksi tarjolla on sininen Glacier Blue sekä musta Infinite Black.

Perustekniikaltaan Motorola Razr 40 Ultra on huippuluokkaan. Puhelimen tehoista on vastaamassa Snapdragon 8+ Gen 1 -huippupiiri, josta tehoja ei puutu. Lisäksi puhelimessa on 6,9 tuuman taittuva näyttö ja ulkopuolella on 3,6 tuuman näyttöpaneeli. Motorola tarjoaa puhelimessa myös 12 megapikselin kaksoiskameran, 3800 milliampeeritunnin akun sekä puhtaan Android-kokemuksen.

Suomessa Motorola Razr 40 Ultra on ollut myynnissä kesäkuusta 2023 lähtien. Hintaa puhelimen 8 + 256 gigatavun versiolla on uutena 1199 euroa.

Tässä arvostelussa tulemme tarkastelemaan Motorola Razr 40 Ultra -puhelinta kattavasti rakenteen, teknisien ominaisuuksien, kameroiden sekä käyttökokemuksen kannalta. Lisäksi testijakson aikana toteutimme puhelimelle tutut lataus- ja stressitestit, jotka käydään artikkelissa läpi. Alapuolella on vielä listaus puhelimen tärkeimmistä teknisistä tiedoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
Motorola Razr 40 Ultra (XT2321-1)
Mitat [suljettuna]: 73.95 x 88.42 x 15.1 mm
Mitat [avattuna]: 73.95 x 170.83 x 6.99 mm
Paino: 188.5 g (lasi) / 184.5 g (tekonahka)
Rakenne: Alumiinikehys / Gorilla Glass Victus-lasi / Tekonahka / IP52
Päänäyttö [taipuva]: 6.9 tuumaa / LTPO OLED / 2640 x 1080 / 22:9-kuvasuhde / 165 Hz / HDR10+ / 1400 nitiä
Ulkonäyttö: 3.6 tuumaa / 1066 x 1056 / OLED / 1:1-kuvasuhde / HDR10+ / 144 Hz / 1100 nitiä
Suoritin: 8-ytiminen Qualcomm Snapdragon 8+ Gen 1 (Adreno 730)
Muisti: 8 Gt RAM-muistia [LPDDR5]
Tallennustila: 256 Gt sisäistä tallennustilaa (UFS 3.1)
Takakamera: 12 MP pääkamera (f/1.5 / 1/2.55" / 1.4 µm / PDAF / OIS) + 13 MP ultralaajakulma (f/2.2 / 1.12 µm / AF / 108 astetta) + LED-salama
Etukamera [sisäpuolella]: 32 MP etukamera (f/2.4 / 0.7 µm)
Akku: 3800 mAh (ei irrotettava)
Lataus: 30 watin langallinen lataus / 5 watin langaton lataus
Käyttöjärjestelmä: Android 13 / My UX
Päivityslupaus: 3 vuotta Android-versioita ja 4 vuotta tietoturvapäivityksiä
Muuta: NFC / Dual-SIM (nano-SIM + eSIM)
Liitännät: USB-C (USB 2.0)
Ääni: Bluetooth 5.3 / stereokaiuttimet
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija kyljessä
Värit: Punainen (Viva Magenta) / Musta (Infinite Black) / Sininen (Glacier Blue)
Hinta: 1199 €

Myyntipakkaus

Motorola Razr 40 Ultran myyntipakkaus ja sen sisältö.

Motorola toimittaa uutuuspuhelimen melko perinteikkäässä myyntipakkauksessa, jollainen on nähty aikaisemmissakin Motorolan puhelimissa. Väritykseltään paketti on musta ja siinä on Motorolan logo, puhelimen mallinimi sekä mukana on myös laitteen väriversiotieto. Myyntipakkaus edustaa myös uusittua ekologisempaa toteutusta, jossa ei ole käytetty muovia ja käytössä on soijamuste. Pakkauksen takana on paljon erilaista tekstiä ja yhdellä sivulla on ilmoitettuna laitteen malliversio, muistiversio sekä IMEI-tiedot.

Pakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee itse puhelin paperiin käärittynä. Puhelimen alapuolella on oma pahvitasanne, jonka alapuolelta paljastuu erillinen pahvitasku. Taskussa on kovamuovinen suojakuori, metallinen SIM-korttiluukun avaustyökalu, pikakäyttöopas sekä turvallisuustietoja. Myyntipakkauksen pohjalta löytyy vielä 33 watin pikalaturi sekä USB-A-to-USB-C-lataus- ja tiedonsiirtokaapeli.

Motorola on toteuttanut myyntipakkauksesta hieman erilaisen kuin monet muut valmistajat lippulaivapuhelimiensa kohdalla. Motorola Razr 40 Ultran ostajat saavat mukana kaiken käytön aloittamiseen vaadittava. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen pikalaturista sekä suojakuoresta. Näistä usein karsitaan monissa muissa saman kategorian puhelimissa.

Paketissa on myös Motorolan ”brändituoksu”, joka on yllättävän vahva. Kyseessä on kuitenkin miellyttävä tuoksu, mutta hajuherkille se ei ole varmasti mieleen. Haju ei myöskään haihdu paketista kovin helposti, vaan se tulee vahvasti esille aina kun paketin joutuu avaamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Motorola on lähtenyt viemään taittuvanäyttöisen älypuhelimensa toteutusta selvästi parempaan suuntaan, kun tarkastellaan muotoilua sekä yleistä laatuvaikutelmaa. Kyseessä on huipputason puhelin, joten materiaalitkin ovat sen mukaiset. Puhelimesta on kolme tyylikästä väriversiota, jotka ovat sininen Glacier Blue, musta Infinite Black sekä testiinkin saatu punainen Viva Magenta.

Lähestymistapa muotoiluun on enemmän Samsungin kaltainen, mutta onneksi myös hieman erilainen. Verrattuna edeltäjään, on Motorola onnistunut saamaan Razr 40 Ultrasta kapeamman sekä yleisesti kompaktimman. Motorola hyödyntää kehyksessä 7000-sarjan kestävää alumiinia, joka on viimeistelty kiiltäväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lasipintana etuosassa on Gorilla Glass Victus, joka antaa hyvän suojan kolhuja ajatellen. Lasi kaartuu tyylikkäästi reunoilta, eikä siihen tullut testijakson aikana merkittäviä naarmuja. Yksi silminnähtävä naarmu saatiin aikaiseksi, mutta se on toki luonnollista käyttäytymistä. Motorola toimittaa mukana myös suojakuoren, jolla saadaan hieman lisää suojaa puhelimelle.

Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy puhelimen takaosasta, joka on niin sanottua vegaaninahkaa. Kyse on yksinkertaisesti tekonahkasta, joka on muovia. Tästä huolimatta pinta on erittäin miellyttävä, sillä se on pehmeä ja tuntuu kädessä hyvältä. Testijakson aikana tekonahka ei kulunut tai kerännyt likaa, vaan se pysyi hyvänä ainakin neljän viikon aktiivisen testijakson aikana.

Käsituntuma puhelimessa on hyvä ja kapeampi toteutus on selvä parannus. Motorola Razr 40 Ultra ei ole liian leveä, vaan puhelimesta saa hyvän otteen. Pyöristetty kehys on myös avainasemassa mukavassa käsituntumassa. Lisäksi Viva Magenta -väriversion tekonahkainen takapinta on erittäin miellyttävä tuoden mukanaan pehmeyttä, mutta samalla myös lisää pitoa. Motorola Razr 40 Ultra on mielestäni käsituntumalta paras simpukkapuhelimen muotoon tehty taittuvanäyttöinen laite.

Motorola Razr 40 Ultralle on luvattu yhtiön muistakin puhelimista tuttu IP52-luokituksen mukainen roiskevedenkestävyys, eikä puhelin ole täysin vedenkestävä. Kyseessä on selvä heikkous verrattuna Samsungin vastaaviin puhelimiin, jotka kestävät kokonaan vettä. Toki roiskevedenkestävyys on parempi kuin ei mitään, mutta myös enemmän voisi vaatia. Taittuvanäyttöisissä puhelimissa vedenkestävyyden toteuttaminen on haastavaa, joka on myös ymmärrettävissä. Motorola Razr 40 Ultraa ei kannata siis altistaa vedelle ainakaan tahallaan.

Puhelimen mitoiksi on ilmoitettu avattuna 73,95 x 170,83 x 6,99 millimetriä ja suljettuna 73,95 x 88,42 x 15,1 millimetriä. Puhelin taittuu siis mukavan kompaktiksi, mutta avattuna se on melko korkea suhteutettuna leveyteen. Painoa Motorola Razr 40 Ultralla on 184,5 grammaa Viva Magenta -väriversiossa, mutta lasiversiot painavat 188,5 grammaa. Motorola on onnistunut saamaan painoa pois, eikä puhelin ole nyt liian painava.

Laadukkaat materiaalit yhdessä uudistetun rakenteen kanssa antavat vakuuttavan laatuvaikutelman. Puhelinta taivuteltaessa kevyesti käsien välissä ei ollut havaittavissa merkittävää natinaa tai periksi antamista. Sarana ei myöskään pitänyt mitään häiritseviä ääniä. Avattuna puhelin tuntuu, että se ei avaudu aivan suoraksi, mutta se ei itseäni suuremmin haitannut. Lisäksi suljettuna saranassa tuntuu olevan hieman väljyyttä, mutta ei onneksi liiaksi.

Suurimmat uudistukset nähdäänkin juuri saranassa, joka on selvästi vakuuttavampi. Saranan ansiosta puhelin taittuu saumattomasti, eikä näytön väliin jää mitään ylimääräistä rakoa. Kyseessä on niin sanottu pisaramainen sarana, joka tuottaa samalla aikaisempaa pienemmän taitoskohdan näyttöön. Uudistetun saranan ansiosta puhelimen voi asettaa mihin kulmaan tahansa, kun aikaisemmin Motorolan taittuvat puhelimet olivat pääasiassa vain auki tai kiinni.

Sarana on melko jämäkkä, joten puhelimen avaamiseen tarvitaan lähes aina kaksi kättä. Toki avaus yhdelläkin kädellä on mahdollista, mutta se vie aikaa. Sulkeminen yhdellä kädellä on kuitenkin selvästi helpompaa. Kokonaisuus on kunnossa ja Motorola on tehnyt miellyttäviä parannuksia saranaan.

Suljettuna Motorola Razr 40 Ultran etuosassa on suorakulmaisen muotoinen näyttöpaneeli, joka on kookas verrattuna kilpailijoihin. Näyttö yltää jopa kameroiden yli jättäen ne näyttöön. Kameroita on kaksi, jotka ulkonevat hieman muusta rungosta. Kameroiden rinnalla on yksi LED-salamavalo. Mielestäni näyttö tuo laitteeseen ilmettä ja onkin hienoa, että Motorola on saanut jotain erottuvaa mukaan. Puhelimen takaosassa on suljettuna ainoastaan perinteikäs M-logo sekä teksti ”Razr”.

Kun puhelin avataan, sisältä paljastuu taittuva näyttöpaneeli. Näyttö peittää pinta-alasta reilut 85 prosenttia, joten Motorola on tällä kertaa lähtenyt kutistamaan kehyksiä. Näytön kehykset ovat tasapaksut, eikä ne ole liian suuret. Yläreunassa on etukameraa varten tehty reikä, jonka rinnalla on näytön alapuolelle asetettuna valo- ja etäisyysanturit. Puheluihin käytettävä kuuloke on sijoitettu näytön yläpuolelle muovikehykseen. Motorola on loogisesti asettanut taittuvan näytön hieman omaan syvennykseensä ja ympärillä on pieni muovista tehty korotus.

Puhelimen ollessa avattuna, on oikeassa reunassa mikrofoni äänenvoimakkuuspainikkeet sekä virtapainike, johon on yhdistetty sormenjälkilukija. Painikkeet jäävät puhelimen yläreunaan, josta ne ovat varsin haastavasti saavutettavissa, mutta niiden sijaintiin tottui käytössä. Painikkeet ovat valmistettu kehyksen tapaisesti alumiinista ja niiden tuntuma on todella hyvä.

Motorola Razr 40 Ultran vasemmassa reunassa on vain SIM-korttiluukku, jonne on mahdollista asettaa yksi nano-SIM-kortti. Toinen SIM-korttipaikka on toteutettu eSIM-ratkaisulla, mutta muistikorttipaikkaa ei ole. Laitteen yläreunassa on yksi mikrofoni sekä alareunasta löytyy kaiutin, USB-C-liitin sekä yksi mikrofoni lisää.

Näyttö

Motorola on tehnyt tällä kertaa päivityksiä näyttöihin, sillä ne on kokonaan uudistettu. Motorola Razr 40 Ultran tärkein näyttö on sisäpuolella, mutta merkittävin uudistus nähdään kuitenkin ulkopuolen näytössä. Näytöt ovat kategoriansa parhaimpia, joten Motorola päihittää teknisesti monet kilpailijansa.

Sisänäyttö on 6,9 tuuman kokoinen ja se perustuu pOLED-tekniikkaan. Näytössä on Full HD+ -tarkkuus, eli 2640 x 1080 pikseliä. Lisäksi näyttöön on saatu normaali 22:9-kuvasuhde, erittäin korkea 165 hertsin virkistystaajuus, 1400 nitin kirkkaus sekä HDR10+ -tuki. Verrattuna edeltäjään on Motorola tehnyt näytöstä kapeamman sekä korkeamman, joten se on nyt lähempänä Samsungin ratkaisua.

Testijakson aikana tykkäsin Motorola Razr 40 Ultran sisänäytön tarjoamasta kokemuksesta, joka on monessa tilanteessa riittävä. Esimerkiksi 413 pikseliä tuumaa kohden on tarpeeksi hyvä, eikä yksittäisien pikseleiden havaitseminen paljain silmin ole helppoa. Aikaisempaa korkeampi kirkkaus on myös hyvä, sillä 1400 nitiä riittää kirkkaassakin valaistuksessa. Suorassa auringonvalossa luettavuus hieman heikkenee, mutta kyllä näytöstä silti saa hyvin selvää.

Motorola erottuu myös näytön virkistystaajuudella, sillä 165 hertsiä ei löydy kovinkaan monesta taittuvasta laitteesta. Motorola hyödyntää LTPO-paneelia, jonka ansiosta virkistystaajuus voi vaihdella 1-165 hertsin välillä. Oletusarvoisesti näyttö pysyy melko yleisesti 90 tai 120 hertsissä näytettävän sisällön perusteella, sillä 165 hertsiä voidaan saavuttaa ainoastaan Gametime-tilassa pelattaessa tuettuja pelejä.

Kokonaisuus on kuitenkin jatkuvasti erittäin sulava, enkä ainakaan itse näe suurta eroa 120 ja 165 hertsin välillä. 1 hertsin virkistystaajuus voidaan saavuttaa vähäisen käytön tilanteissa, joka säästää akkua. Käyttäjät voivat pakottaa näytön myös 60 hertsiin, mutta itse käytin testijakson aikana korkeaa dynaamista tilaa.

AMOLED-tekniikka takaa näytölle loistavan värintoiston, sillä musta on oikeasti mustaa. Ainakaan itsellä ei tullut tarvetta haluta säätää näytön väritoistoa itse. Puhelin tarjoaa luonnollisestikin Widevine L1 -sertifikaatin, joten laadukkaan sisällön toistaminen on mahdollista myös monissa suoratoistopalveluissa. Esimerkiksi Netflix tarjoaa toistamisen maksimissaan Full HD -tarkkuudella, mutta ainakaan kirjoitushetkellä HDR-toiminnot eivät olleet tuettuna. HDR:stä päästään kuitenkin nauttimaan muun muassa YouTubessa.

Motorola on vienyt myös parempaan suuntaan näytön kehyksiä. Kehykset ovat nyt kauttaaltaan symmetriset, joka miellyttää ainakin itseäni. Lisäksi kehykset ovat selvästi pienemmät. Näytön yläreunassa on etukameraa varten tehty reikä, joka ei ole pienimmästä päästä. Se vie hieman ylimääräistä tilaa näytöltä, mutta onneksi ei kuitenkaan liiaksi.

Näyttöä varten Motorola on toteuttanut joitakin ominaisuuksia, joilla pystyy personoimaan kokemusta. Esimerkiksi näytön toistamia värejä voidaan säätää kahden oletusasetuksen kautta, jotka ovat luonnollinen ja kylläinen. Lisäksi värilämpötilaa on mahdollista säätää joko viileämmäksi tai lämpimämmäksi. Näyttö on saanut myös välkkymisen eston (DC-himmennys), joka estää näytön välkkymistä pimeissä ympäristöissä. Näyttöasetuksista voidaan säätää myös yövaloa, tummaa teemaa sekä muita näytön perusasetuksia.

Uudistetun saranan ansiosta näytön taitoskohtaan on saatu myös muutoksia. Kyseessä on niin sanottu pisarasarana, eli näyttö ei taitu aivan kokonaan, vaan se jää pisaramaiseen muotoon saranan suojaan. Motorola on onnistunut saamaan taitoskohdasta selvästi pienemmän kuin aikaisemmin. Taitos ei ole jyrkkä, vaan miellyttävän huomaamaton. Sen kyllä huomaa kun puhelinta katsotaan pienestä kulmasta, mutta suoraan katsottuna sitä ei havaitse. Sen myös tuntee sormella, mutta se ei ole liian selvästi läsnä.

Näytön Motorola on suojannut muun muassa Samsungin puhelimista tutuksi tulleella Ultra Thin Glass -tekniikalla, jonka luvataan parantavan kestävyyttä. Näytön päällä on kuitenkin muovinen suojakalvo ja näyttö itsessään on edelleen melkoisen pehmeää materiaalia. Puhelinta ei kannata käyttää terävien kynsien kanssa tai muutenkaan altistaa teräville asioille. Näyttö on herkkä naarmuuntumaan, tai ainakin painaumat näkyvät siinä hyvin. Testijakson aikana näyttöön ei saatu merkittäviä jälkiä, vaan tarkkaan katsoen esillä oli vain pari pientä pintanaarmua.

Motorola on uudistanut ulkonäytön, joka on nyt suurempi kuin yhdessäkään kilpailijassa. Motorola jatkaa tutun lähestymistapansa viemistä eteenpäin, eli ulkonäytöltä voidaan hallita puhelinta lähes yhtä laajasti kuin sisäpuolen näytöltä. Monet muut kilpailijat ovat rajoittaneet toiminnan vain muutamiin widgetteihin tai ilmoituksien tarkasteluun.

Motorola on tuonut puhelimen ulkopuolelle 3,6 tuuman pOLED-näyttöpaneelin, joka on selvästi suurempi kuin edeltäjän 2,7 tuuman näyttö. Tällä kertaa näyttö peittää merkittävän osan pinta-alasta ja sen sisälle jää esimerkiksi kamerat sekä salamavalo. Uudistettu näyttö tekee puhelimesta tyylikkään sekä modernin. Toteutus on rohkea ja juuri sellainen, mitä tämän kategorian puhelimelta voikin odottaa.

Teknisesti näyttö on myös kyvykäs. Tarkkuutta on jopa 1065 x 1065 pikseliä, joka tekee 413 pikseliä tuumaa kohden. Tarkkuus on siis samalla tasolla kuin sisäpuolen näytölläkin. Näytössä on neliömäinen 1:1-kuvasuhde, 10-bittiset värit, korkea 144 hertsin virkistystaajuus, HDR10+ sekä 1100 nitin kirkkaus. Vastaavia teknisiä ominaisuuksia ei aivan kaikista taittuvista puhelimista löydy.

Ulkonäytön kokemus on yksinkertaisuudessaan upea. Itse en odottanut Motorolan panostavan näin paljoa ulkonäyttöön, mutta kyseessä on uudistus, jonka voi todeta tarpeelliseksi vasta testatessa. Teknisellä puolella kokemus on pitkälti samanlainen kuin sisänäytöllä. Korkea virkistystaajuus tekee näytöstä sulavan, kosketusherkkyys on erinomainen, värit ovat OLED-tekniikan ansiosta miellyttävät sekä kirkkaus on riittävä moneen tilanteeseen.

Ominaisuuksien osalta ulkonäytössä viedään eteenpäin Motorolan tuttua tyyliä. Näytöltä on helppo tarkistaa ilmoitukset tai kellonaika, mutta näytöstä on myös moneen muuhun asiaan. Esimerkiksi kamerasovellus on räätälöity ulkonäytölle niin, että pääkameralla voidaan ottaa selfieitä.

Motorola on tuonut ulkonäyttöön mukaan myös Ambient View -tilan, jossa kellonaika saadaan Always-on-displayn tyylisesti jatkuvasti esille. Motorola tarjoaa muutamia kellotauluja, joilla saadaan tietoja esille suljetulle näytölle.

Lisäksi näytöltä päästään käsiksi puhelimen pikavalintoihin, joita ovat muun muassa näytön kirkkauden säätö, yhteysasetukset sekä taskulamppu. Ulkonäytölle voidaan asettaa myös yhteystietojen pikavalintoja, joista voidaan soittaa nopeasti tärkeimmille yhteyshenkilöille.

Yksi mielenkiintoinen ominaisuus on myös se, että näytöltä voidaan avata suurin osa puhelimen sovelluksista. Sillä voidaan katsoa YouTube-videoita, selata Twitteriä sekä vastata esimerkiksi WhatsApp-viesteihin ilman, että suurempi näyttö täytyisi avata. Nyt kun näyttö on aikaisempaa leveämpi, niin myös näissä toiminnoissa on enemmän järkeä. Esimerkiksi näppäimistö on saman kokoinen kuin sisänäytöllä, joten kirjoittaminen on helpompaa.

Monien sovelluksien kohdalla käytettävyys pieneltä näytöltä ei ole kuitenkaan kovin järkevää, sillä usein ne on suunniteltu suurempaa näyttöä ajatellen. Mutta idealtaan toteutus on erinomainen ja erilainen kuin monilla kilpailijoilla.

Ulkonäytössä saadaan pika-asetukset esille pyyhkäisemällä yläreunasta alas. Ilmoitukset saadaan näkyviin painamalla ilmoituskuvakkeita kameroiden vierestä. Pyyhkäisemällä sivuttain avautuu sovellusvalikko, johon voi valita ulkonäytöllä käytettäviä sovelluksia. Tämän jälkeen Motorola on toteuttanut kustomoiden sää-widgetin, jossa on päivän sää. Mukana on myös oma valikko peleille, jotka on optimoitu pikkunäytölle. Lisäksi tarjolla on Spotify-sovelluksen widgetti. Sen avulla voidaan toistaa soittolistoja sekä hallita musiikkia. Yleisesti Spotify-widgetti tuntui hitaalta, eikä siitä ollut suurta hyötyä.

Yksi suurin hyöty Motorolan ulkonäytöstä on se, että nyt Razr 40 Ultralla voidaan maksaa Google Payn avulla ilman laitteen suuremman näytön avaamista. Motorolan mukaan Google on määrittänyt 3,5 tuuman näyttökoon palvelun toimintaa varten, joten Google Wallet ja Google Pay avautuvat myös ulkonäytöllä. Sama ei toimi muilla vastaavilla taittuvanäyttöisillä puhelimilla.

Ulkonäytön vahvuus on mielestäni siinä, että sen kautta voidaan suorittaa suurin osa puhelimen toiminnoista. Motorola on suunnitellut sen niin, ettei suurempaa näyttöä tarvitse aina ottaa esille, jos haluaa vastata viesteihin, puheluihin tai esimerkiksi navigoida Google Mapsilla. Lisäksi ulkonäyttö vähentää taittuvan päänäytön käyttöä sekä pitää näytön suojassa sisäpuolella.

Itse tykkäsin ulkonäytöstä todella paljon, ja tällä kertaa opin sitä jopa testijakson aikana hyödyntämään enemmän. Nyt ei tarvitse avata suurta näyttöä perusasioiden suorittamiseen, vaan monet toiminnot on kätevää tehdä pikkunäytöltä. Motorolan lähes rajoittamaton ulkonäytön kokemus vie kilpailijat mennen tullen, joten kyseessä on yksi Motorolan selvistä vahvuuksista.

Tekniikka ja suorituskyky

Teknisesti Motorola ei ole lähtenyt tekemään merkittäviä muutoksia verrattuna viime vuoden Razr 2022 -puhelimeen. Razr 40 Ultra perustuu nimittäin samaan viime syksyn Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiriin. Mukaan ei ole saatu uusinta Snapdragon 8 Gen 2 -piiriä, vaan Motorola luottaa tuttuun ja turvalliseen. Mielestäni vanhemman järjestelmäpiirin käyttäminen ei ole suuri ongelma, sillä se tarjoaa edelleen vertailukykyisen huipputason suorituskyvyn.

Snapdragon 8+ Gen 1 on valmistettu TSMC:n 4 nanometrin prosessilla, joka erottaa sen aikaisemmasta versiosta, joka perustui Samsungin prosessiin. Tämän ansiosta Qualcomm pystyy lupaamaan parempaa energiatehokkuutta ja päivitetyt ytimien kellotaajuudet nostavat myös suorituskykyä. Qualcommin mukaan edeltäjään verrattaessa suorituskykyä on 10 prosenttia enemmän ja grafiikkasuorituskyky on myös kasvanut 10 prosentilla. Lisäksi energiatehokkuutta on parannettu 30 prosentilla.

Järjestelmäpiiri koostuu kahdeksasta ytimestä, jotka pohjautuvat ARMv9-tekniikkaan. Tehokkain ydin on Cortex-X2-ydin, joka toimii 3,2 GHz:n kellotaajuudella. Kolme muuta tehoydintä ovat Cortex-A710-pohjaisia ja ne toimivat 2,75 GHz:n kellotaajuudella. Lisäksi neljä energiatehokasta ydintä perustuvat Cortex-A510-ytimiin ja ne toimivat 2,0 GHz:n kellotaajuudella. Grafiikkaprosessorina toimii edelleen tuttu Adreno 730.

Motorola Razr 40 Ultra on saatavilla Suomessa yhdessä muistiversiossa, joka pitää sisällään 8 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Motorola hyödyntää LPDDR5-RAM-muistia sekä tehokasta UFS 3.1 -tallennustilaa, joka takaa tehokkaammat siirtonopeudet ja pienemmän virrankulutuksen. Valitettavasti muistikorttipaikkaa ei puhelimesta löydy, joten käyttäjien on tyydyttävä puhelimen omaan tallennustilaan tai erillisiin pilvitallennustiloihin.

Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiriltä voidaan odottaa edelleen hyvää suorituskykyä, vaikka se jääkin tuoreimpien versioiden jälkeen. Ajoimme Motorola Razr 40 Ultrassa läpi tutut suorituskykytestit, joissa saatiin tulokseksi hyviä pisteitä. Motorola Razr 40 Ultra jäi vain hieman esimerkiksi Snapdragon 8 Gen 2 -piiriin perustuvan Motorola Edge 40 Pron jälkeen. Lisäksi tulokset olivat hieman parempia kuin samaan piiriin perustuvassa Motorola Razr 2022 -puhelimessa. Alapuolella olevasta taulukosta pystyy vertamaan Motorolan tuoreimpien lippulaivapuhelimien suorituskykyä toisiinsa.

Testitulokset
Motorola Razr 40 Ultra (SD8+G1) Motorola Razr 2022 (SD8+G1) Motorola Edge 40 Pro (SD8G2)
AnTuTu (V8): 1 002 719 pistettä 960 966 pistettä 1 184 299 pistettä
Geekbench 6 (single): 1845 pistettä Ei tuloksia* 1763 pistettä
Geekbench 6 (multi): 4559 pistettä Ei tuloksia* 4340 pistettä
PCMark: 15 526 pistettä 16 011 pistettä 13 214 pistettä
3DMark Wild Life Extreme: 1407 pistettä Ei tuloksia* 3536 pistettä
Mitä korkeammat pisteet sitä suorituskykyisempi laite. *Testi ei ollut käytettävissä puhelimella tai sitä ei ole testattu.

Suorituskykytestit ovat ainoastaan suuntaa antava viite laitteiden suorituskyvystä, eikä ne kerro todellista kokemusta normaalissa käytössä. Testeissä puhelin laitetaan aina äärimmilleen, joka ei vastaa kovinkaan monesti puhelimen normaalia käyttöä. Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiri tarjoaa jo oletusarvoisesti niin hyvän suorituskyvyn, että sujuvan kokemuksen tarjoaminen on itsestään selvää. Ainakin itse olin testijakson aikana tyytyväinen Motorola Razr 40 Ultran tarjoamaan suorituskykyyn, eikä se tuottanut ongelmia.

Motorola Razr 40 Ultran kohdallakin taittuva rakenne ja aikaisempaa pienempi tila järjestelmäpiirille tuottaa varmasti haasteita suorituskyvyn tasaisena pitämiseen. Tämä nähtiin myös puhelimelle toteutetussa stressitestissä. Vaikka suorituskyvyn todettiin riittävän varmasti ongelmitta monessa tilanteessa, useille on tärkeää tietää miten puhelimen suorituskyky säilyy esimerkiksi mobiilipelejä pelattaessa pitkiä aikoja. Stressitestissä ajoimme puhelimessa AnTuTu-suorituskykytestin läpi yhteensä viisi kertaa peräkkäin.

Motorola Razr 40 Ultralle toteutettu stressitesti.

Ensimmäisellä testauskerralla Motorola Razr 40 Ultralla saatiin AnTuTu-testissä 1 002 719 pistettä, ja toisen testauskerran jälkeen pisteet lähtivät minimaalisesti laskuun. Kolmannella testauskerralla laskua oli havaittavissa selvästi enemmän ja huonoin tulos saatiin neljännelle kerralla, jolloin lopputulos oli 803 205 pistettä. Tulokset ovat kohtuullisia, vaikka suorituskyvyn lasku on hieman suurempaa kuin osassa testatuissa Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiirin omaavissa puhelimissa.

Kokonaisuudessaan suorituskyvystä katosi jopa 119 514 pistettä, mikä tarkoittaa 19,9 prosentin laskua. Useissa muissa Snapdragon 8+ Gen 1 -puhelimissa keskimääräinen lasku on ollut noin 10 prosenttia. Tulokset olivat odottavissa, mutta huomionarvoista on että lasku oli jopa suurempaa kuin Motorola Razr 2022 -puhelimessa. Tämä johtunee siitä, että huippusuorituskyky oli huomattavasti korkeampi.

Motorola Razr 40 Ultra tuntui lämpenevän stressitestin aikana, mutta laite ei kuitenkaan päässyt liian kuumaksi. Lämpeneminen keskittyy enimmäkseen puhelimen yläosaan, jossa myös järjestelmäpiiri sijaitsee. Alaosa ei pääse lämpenemään samalla tavalla, jonka takia puhelimen käyttäminen on mielekästä. Lämpeneminen oli odotettavissa, sillä laitteen sisällä ei ole liikaa tilaa jäähdytysjärjestelmälle. Onneksi myös puhelimen tekonahkainen pinta helpottaa tilannetta, sillä se ei korosta kuumuutta liiaksi.

Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiirissä on integroituna Snapdragon X65 -5G-modeemi, jonka avulla päästään teoriassa 10 Gbps:n latausnopeuksiin. Suomessa Motorola Razr 40 Ultra tukee tuttuja Sub-6-GHz:n -5G-verkkoja, joten tukea mmWave-verkoille ei ole. Yhteyksien osalta ei havaittu mitään merkittäviä ongelmia. 5G-yhteydet toimivat ainakin Elisan verkoissa hyvin, ja nopeudet olivat odotetulla tasolla.

Motorola on toteuttanut puhelimeen ainoastaan yhden fyysisen nano-SIM-korttipaikan, mutta Dual-SIM-toiminnot saa käyttöön eSIM-tuen ansiosta. Kyseessä on tuttu ratkaisu, joka toimii Suomessa kaikkien suurimpien operaattoreiden kanssa. Motorola Razr 40 Ultra tarjoilee tuen NFC:lle, jonka ansiosta puhelinta voidaan käyttää myös mobiilimaksamiseen. Puhelimessa on lisäksi Wi-Fi 6E -tuki. Värinämoottori on hyvä, sillä se on miellyttävä ja antaa mukavan palautteen.

Muuta tekniikasta

Sormenjälkilukija löytyy puhelimen oikeasta kyljestä virtapainikkeen yhteyteen integroituna. Kyseessä on tässä laitekategoriassa yleinen toteutus, josta ainakin tykkään itse. Huomasin itse avaavani lukituksen sormenjäljellä jo ennen kuin avaan puhelimen suuren näytön käyttöön, jolloin lukija on selvästi paremmin saavutettavissa. Jos puhelimen avaa ensin, niin silloin sormenjälkilukijaan joutuu jopa hieman kurottamaan.

Sormenjälkilukijan avulla lukitus aukeaa yleisesti välittömästi, ja vain harvoin on havaittavissa virheilmoituksia. Motorola on mielestäni onnistunut nopeuttamaan lukitusanimaatiota, joka tekee kokemuksesta nopeamman. Jos kuitenkin sormi on likainen tai märkä, niin silloin lukija ei pysty tunnistamaan sormea yhtä vaivattomasti.

Toinen biometrinen lukituksen avaustapa Motorola Razr 40 Ultrassa on kameraan pohjautuva kasvojentunnistus. Kasvojentunnistus toimii niin ulkopuolen kameralla kuin myös sisäpuolen selfiekameralla. Lukitus saadaan siis avattua helposti jo laitteen ollessa kiinni.

Kasvojentunnistus tuntui toimivan pääosin hyvin ja nopeasti, sillä lukitus avautui lähes heti näytön avaamisen jälkeen. On kuitenkin hyvä huomata, ettei etukameraan perustuva kasvojentunnistus ole yhtä tietoturvallinen ratkaisu kuin sormenjälkilukija, sillä se saatetaan pystyä ohittamaan kuvalla. Tämän takia testijakson aikana luotettiin enemmän sormenjälkilukijaan, eikä kasvojentunnistus ollut päivittäisessä käytössä.

Motorola ei ole karsinut äänentoistosta, sillä Razr 40 Ultrassa on edeltäjästä tutuksi tullut stereoäänentoisto. Pääkaiuttimena hyödynnetään alaosan kaiutinta ja toisena käytetään puheluihin tarkoitettua kuuloketta. Äänenlaadun todettiin olevan hyvä, mutta ei kuitenkaan parasta hintaluokassaan. Puhelimen kompaktiin rakenteeseen ei tietenkään mahdu mitään suuria kaiutinelementtejä, mutta siitä huolimatta Motorola on saanut äänenlaadun hyväksi.

Itselle äänenlaatu riitti mainiosti YouTube-videoihin, mutta musiikkia kuunnellessa kannattaa kuitenkin yhdistää kuulokkeet. Motorola Razr 40 Ultran kaiuttimista tuntui lähtevän mukavan paljon ääntä. Motorola ei tarjoa kuulokeliitintä, vaan käyttäjien on tyydyttävä langattomiin kuulokkeisiin. Langattomia kuulokkeita varten Motorola tarjoilee uutuuspuhelimessa Bluetooth 5.3 -yhteyden ja tuettuna on monet Qualcommin laadukkaat äänitekniikat.

Motorola mainostaa puhelinta Snapdragon Sound -tuella, joka kaikessa lyhykäisyydessä tarkoittaa Motorola Razr 40 Ultran tukevan aptX-, aptX HD- ja aptX Adaptive -tekniikoita. Lisäksi mukana on myös muita parannuksia, jotka tekevät äänikokemuksesta paremman langattomien kuulokkeiden kanssa. Testijakson aikana puhelimessa ei havaittu ongelmia langattomia kuulokkeita käytettäessä, vaan yhteys oli vakaa.

Akku ja lataus

Motorola on tuonut puhelimeen kohtuullisen kokoisen akun. Akku on kooltaan 3800 milliampeerituntia, joten se on 300 milliampeerituntia suurempi kuin edeltäjässä. Motorola itse lupaa akun kestävän ”koko päivän”, mutta testijakson aikana akun kanssa koettiin hieman ristiriitaisia mietteitä.

Aluksi akku tuntui kuluvan nopealla tahdilla ja jo iltapäivästä saavutettiin 20 prosentin akun varaus. Monesti näyttö oli asetuksien mukaan päällä noin 2-3 tuntia, jolloin oltiin jo yllättävän heikossa akunvarauksessa. Ensimmäisen päivityksen jälkeen akunkesto tuntui kuitenkin parantuvan, ja yleisesti päästiin hyvin yhden päivän akunkestoon.

Jos testijakson alun hämmennystä ei oteta huomioon, niin yleisesti 20 prosentin varaus saavutettiin vasta myöhään illalla. Usein iltaisin aktiivisen päivän käytön jälkeen akkua oli 15-20 prosentin verran, joten mistään parhaimmasta akunkestosta ei siltikään puhuta. Yhden päivän pääsee, mutta kahta on turha kuvitella. Itse odotin ehkä jopa parempaa akunkestoa, joten tämä kannattaa pitää mielessä puhelinta harkittaessa.

Motorola pyrkii kuitenkin paikkaaman hieman huonompaa akkua kohtuullisella pikalatauksella. Motorola Razr 40 Ultra tukee korkeintaan 30 watin pikalatausta, joka on paperilla parempi kuin kilpailijoilla. Pikalataus ei kuitenkaan vedä vertoja Motorolan perinteisempien puhelimien latauksille, joissa on nähty jopa 125 watin lataus. Tämä johtuu muun muassa laitteen sisällä olevasta pienemmästä tilasta, jonka takia tehokkaampia latauksia ei ole pystytty kunnolla toteuttamaan.

Motorola toimittaa puhelimen mukana edelleen laturin, joka ei ole itsestäänselvyys. Puhelin tukee myös USB Power Delivery -standardia, joten pikalataus ei vaadi mitään ihmeellisiä latureita. Tämän ansiosta pystyimme toteuttamaan puhelimelle helposti lataustestin, joka on nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Motorola Razr 40 Ultran akun latausnopeus 30 watin pikalaturilla.

Lataustesti paljasti puhelimen pienehkön akun vaativan tyhjästä täyteen latautumiseen peräti 70 minuuttia, joten Motorola on pystynyt nopeuttamaan latausta verrattuna edeltäjään. Kyseessä on kuitenkin pitkä latausaika verrattuna moniin perinteisempiin puhelimiin. 30 minuutissa akkua saadaan 63 prosentin verran ja 90 prosentin taso saavutetaan 57,5 minuutissa. Lataus hidastuu loppua kohden mentäessä, sillä ensimmäiset 10 prosenttia latautuvat 4 minuutissa ja viimeiset 10 prosenttia latautuvat 12,5 minuutissa.

Edelleen olen sitä mieltä, että latausnopeus pitäisi olla tässä hintaluokassa vielä parempi, mutta onneksi Razr 40 Ultra ei ole kuitenkaan täysin huonoimmasta päästä.

Motorola on tällä kertaa tuonut puhelimeen mukaan myös langattoman latauksen, joka yhtiön taittuvista on aikaisemmin puuttunut. Kyseessä on mukava lisä, mutta se ei ole kovinkaan nopea. Langattomasti voidaan ladata ainoastaan 5 watin teholla, joten se ei ole kovinkaan käytännöllinen. Käänteistä langatonta latausta ei laitteessa ole.

Kamerat

Kameroita Motorola on pyrkinyt viemään eteenpäin, vaikka tällä kertaa onkin karsittu megapikseleiden määrästä. Puhelimen takaosassa on kaksi kamerasensoria ja sisäpuolen näytössä on yksi etukamera. Takaosassa on pää- ja ultralaajakulmakamerat, joten Motorola Razr 40 Ultra tarjoaa ainoastaan tarpeellisia kameroita.

Pääkamerana toimii 50 megapikselin tasoinen sensori, joka perustuu Sonyn kehittämään IMX563-sensoriin. Kokoa sillä on 1/2.55 tuumaa ja siinä on 1.4 mikronin pikselikoko. Pääkameran kaverina on suurella f/1.5-aukolla varusteltu linssi. Kamera tukee vaiheentunnistavaa automaattitarkennusta, jonka lisäksi siinä on optinen kuvanvakautus.

Toinen kameroista on 13 megapikselin ultralaajakulmakamera, joka perustuu Hynixin kehittämään 1.12 mikronin pikselikoolla varusteltuun sensoriin. Ultralaajakulmakamerassa on f/2.2-aukolla varusteltu linssi, jonka avulla pystytään taltioimaan kuvia 108 asteen kuvankentällä. Kyseessä on selvästi maltillisempi kuvakenttä, joka johtunee näytön tuomisesta kameran ympärille. Ultralaajakulmakamerassa on myös tuki automaattitarkennukselle, joten sitä voidaan käyttää esimerkiksi makrokuvaamiseen.

Motorola Razr 40 Ultra tarjoaa etuosassa 32 megapikselin tasoisen selfiekameran, joka perustuu OmniVisionin kehittämään sensoriin. Sensori on kooltaan 1/3 tuumaa ja siinä on 0.7 mikronin pikselikoko sekä f/2.4-aukolla varusteltu linssi. Etukamerassa on kiinteä tarkennus.

Motorola Razr 40 Ultran kamerat lyhyesti:

  • Takaosan kaksoiskamera:
    • Pääkamera: 12 megapikseliä (Sony IMX563, f/1.5, 1/2.55”, 1.4 µm, PDAF, OIS)
    • Ultralaajakulma: 13 megapikseliä (Hynix HI1336, f/2.2, 1/3.0” 1.12 µm, AF, 108 astetta)
  • Etukamera: 32 megapikseliä (OmniVision OV32B40, f/2.4, 1/3”, 0.7 µm)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella OneDrivesta.

Vaikka pääkameran tarkkuus on tällä kertaa pienentynyt, niin yleisesti laadussa ei ole havaittavissa ainakaan heikennystä. Testijakson aikana pääkameran todettiin tuottavan suurimmassa osassa tilanteista hyvää jälkeä, joka riittää myös varmasti kohderyhmää ajatellen. Kameroiden osalta ei puhuta mistään lippulaivasta, vaan Motorola haluaa tarjota riittävän kokemuksen.

Hyvässä valaistuksessa saadaan aikaiseksi miellyttävää jälkeä, mutta kyseessä ei ole parasta, mitä Motorolalta on nähty. Kuvissa on mukavasti yksityiskohtia, laaja dynaaminen alue sekä luonnolliset värit. Kokonaiskuva laadusta ei kuitenkaan ylety hintaluokan tasolle, vaan kuvien jälki on enemmän vahvaa keskitasoa. Tällä kertaa Motorola on onnistunut saaman ylimääräisen melun pois kuvista.

Kamera on loistava esimerkiksi lähikuvaamiseen, jolloin kuvat ovat yksityiskohtia täynnä ja tarkkoja. Maisemakuvauksessa pehmeys on yllättävän vahvasti läsnä. Toisinaan kameralla oli myös haasteita saada taltioitua kirkas taivas niin kuin kuuluisi, sillä se jäi usein todella vaaleaksi.

Heikossa valaistuksessa pääkamera tukee oletusarvoisesti automaattista yökuvausta. Heikossa valaistuksessa pääkameralla saadaan aikaiseksi myös hyvää jälkeä. Kuvissa on paljon valoa sekä yksityiskohtia. Toki pehmeys ja melu lisääntyvät, mutta ei kuitenkaan yhtä radikaalisti kuin voisi kuvitella. Heikossa valaistuksessa kamera ajaa siis asiansa, mutta ei kuitenkaan ole markkinoiden kärkeä.

Erillisessä Night Vision -yökuvaustilassa kuviin saadaan vielä enemmän valoa ja yksityiskohdat ovat tarkemmat. Kovin merkittävää eroavaisuutta ei kuitenkaan yökuvaustila tee. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat otettuna Motorola Razr 40 Ultran pääkameralla.

Motorola on hyödyntänyt Razr 40 Ultrassa olevaa ultralaajakulmakameraa monissa puhelimissaan, kuten myös edeltäjämallissa. Kamera on todettu monesti hyväksi, mutta ei kuitenkaan parhaimmaksi mahdolliseksi. Sama havainto tehtiin myös Razr 40 Ultran kohdalla.

Hyvässä valaistuksessa ultralaajakulmakamera tuottaa hyvää jälkeä, sillä mukaan saadaan riittävästi yksityiskohtia ja värit taltioituvat yksityiskohtaisesti. Toisinaan värit tuntuivat olevan jokseenkin haaleita, mutta ei liian häiritsevästi. Kuvissa on myös hyvä dynaaminen alue. Kamerassa havaittiin myös tuttua tummempaa sävyä kuin pääkameran kuvissa, mutta tämä oli havaittavissa erityisesti valaistuksen ollessa heikommassa.

Kuvien pehmeys on kuitenkin jälleen suurempi reunoja kohden mentäessä, mutta terävyys on hyvä keskiosasta. Tällä kertaa kuvausalue on aikaisempaa kapeampi, joten reunojen pehmeys on vähäisempää verrattuna edeltäjään.

Heikommassa valaistuksessa ultralaajakulmakuvat ovat pehmeitä, joten kameraa kannattaa käyttää vain hyvässä valossa. Pehmeys lisääntyy pienessäkin hämäryydessä, joten hämäräkuvaus ei ole kameran vahvuus. Kamera tukee pääkameran tavoin automaattista yökuvausta, mutta tuettuna on myös erillinen yökuvaustilaa. Mielestäni ultralaajakulmakamera ajaa asiansa ottaen huomioon kilpailijat.

Ultralaajakulmakameran vahvuus on mielestäni automaattitarkennus, joka pitää kuvat tarkkana. Tämän ansiosta ultralaajakulmakameraa voidaan käyttää myös makrokuvaamiseen. Makrokuvia voidaan ottaa 2,5 senttimetrin etäisyydeltä kohteesta.

Alapuolella on ultralaajakulmakameralla otettuja kuvia.

Razr 40 Ultrassa on huipputason videokuvaustoiminnot. Puhelin pystyy taltioimaan korkeintaan 4K 60 fps -tasoista videokuvaa pääkameralla, joten syystä tai toisesta nyt 8K-kuvauksesta on jouduttu karsimaan. Ultralaajakulmakameran paras mahdollinen videokuvaus on 4K 30 fps -tasolla. 4K-videokuvaus onnistuu nyt puhelimen ulkonäytöltä, joka ei ollut vielä aikaisemmin mahdollista. Kameroiden välillä vaihtaminen kesken kuvauksen on mahdollista korkeintaan 1080p-tarkkuudella. Videoiden laadun todettiin olevan hyvä, eikä suurempia valittamisen aiheita ollut.

32 megapikselin etukamera on saanut pientä päivitystä, mutta ei kuitenkaan mitään merkittävää. Motorola hyödyntää pikseleiden yhdistämistekniikka, jolloin oletusarvoisesti kuvataan 8 megapikselin kuvia. Kameran kuvien todettiin olevan yllättävän pehmeitä useimmissa tilanteissa, mutta jos valoa on tarpeeksi kuvat ovat miellyttäviä. Kamera riittää suurimmalle osalle, mutta parempia selfiekuvia voidaan ottaa pääkameralla taittuvan toteutuksen ansiosta. Etukamera tukee myös 4K 60 fps -tasoista videokuvausta.

Puhelimessa hyödynnetään monesti kehuttua kamerasovellusta. Motorola on tuonut mukaan myös muutamia optimointeja, jotka rikastuttavat kokemusta taittuvalla näytöllä. Lisäksi kameraan päästään käsiksi puhelimen ulkonäytöltä.

Kamerasovelluksen päänäkymän yläreunassa on esillä pika-asetukset kansinäytölle, salamalle, yötilalle, HDR-kuvaukselle, kuvasuhteelle sekä painike asetusvalikkoon. Loput pika-asetukset saadaan käyttöön pyyhkäisemällä kamerasovelluksesta alaspäin, jolloin voi säätää ajastinta sekä aktiivisia kuvia.

Kamerasovelluksen alareunassa on kameran laukaisinpainike, etu- ja takakameroiden välillä vaihtamisen mahdollistava painike sekä painike, josta nähdään äskettäin otetut kuvat. Näiden painikkeiden yläpuolella on karusellimainen kuvaustilojen valitsin. Motorola Razr 40 Ultran kohdalla kuvaustilat ovat hidas liike, video, valokuva, muotokuva, pro sekä lisää. Lisää-välilehden takaa löytyy suurempi valikoima erilaisia kuvaustiloja. Päänäkymässä on myös zoomivalitsin, jossa on pikavalinnat makrotilalle sekä ultralaajakulma- ja pääkameroille. Lisäksi tämän rinnalla on painikkeet Google Lensille sekä erilaisille filttereille.

Manuaalitilaan päästään valitsemalla kamerasovelluksen pro-tila. Manuaalitilassa on mahdollista säätää muun muassa valkotasapainoa (2300 – 7500 K), tarkennusta, ISO-arvoa (100 – 3200), suljinnopeutta (1/6000 – 32 s) sekä valotusta. Kaikki manuaalisäädöt ovat saatavilla myös puhelimen ultralaajakulmakameralle, mutta säätöasetukset saattavat olla kameroille hieman erilaiset. Manuaalitilassa on mahdollista taltioida myös RAW-kuvia perinteisten JPG-kuvien rinnalla.

Motorola on lähtenyt viemään puhelimen kamerakokemusta eteenpäin ottaen huomioon taittuvan toteutuksen sekä toisen näytön. Kamerasovellus tukee niin sanottu ”Tripod View” -tilaa, kun puhelin taitetaan L-muotoon. Tilassa kameran säätöpainikkeet saadaan näytön alaosaan ja kuvausalue löytyy yläosasta. Tämä helpottaa selfiekuvien ottamista, jos haluaa pitää puhelinta esimerkiksi pöydällä.

Lisäksi samassa tilassa esikatselu voidaan siirtää ulkopuolen näytölle, jolloin selfie-kuvaamiseen voidaan käyttää myös laitteen takaosan kameroita. Ominaisuus toimii mukavasti selfiekuvia tai videopuheluita varten. Lisäksi se helpottaa myös peruskuvaamista esimerkiksi pidemmällä valotusajalla tai timelapse-videoissa. Motorola ottaa siis tutulla tavalla hyödyn irti laitteen uudenlaisesta toteutuksesta.

Toista näyttöä varten Motorola on myös tehnyt optimointeja. Kameraa pystytään käyttämään lähes täysillä ominaisuuksilla ulkonäytöltä. Selfiekuvien taltioiminen paremmilla takaosan kameroilla on mahdollista, minkä lisäksi ulkonäyttöä voidaan käyttää myös muissa tilanteissa.

Kamerasovellus tukee muun muassa kuvien esikatselua ulkonäytöltä reaaliaikaisesti. Lisäksi Motorola on tuonut mukaan tutun ominaisuuden, jossa ulkonäytölle saadaan näkyviin hymiö, jos kamera tunnistaa kasvot. Tällöin kuvattava henkilö osaa hymyillä, ja myös animoitu piirroskuva koittaa saada kohteen ainakin hymyilemään. Ominaisuus on käytettävissä vain, jos ei halua reaaliaikaista esikatselua ulkonäytölle.

Taittuvuuden ansiosta Razr 40 Ultraa voidaan käyttää myös 90 asteen kulmaan taitettuna videokuvaukseen, joka tuo mieleen vanhat videokamerat.

Kamerasovelluksen kokemus oli Motorola Razr 40 Ultran testijakson aikana erinomainen. Motorola on pystynyt toteuttamaan taittuvaa formaattia ajatellen mukavasti lisätoimintoja. Lisäksi sovellus toimi nopeasti ja ilman ongelmia. Kokemus on juuri sellainen, mitä tässä hintaluokassa voikin odottaa.

Käyttöjärjestelmä

Motorola hyödyntää uutuuspuhelimessaan Googlen tuoreinta saatavilla olevaa Android 13 -käyttöjärjestelmää. Sen päällä hyrrää yhtiön oma My UX -käyttöliittymä, joka on suunniteltu tuomaan lisätoimintoja karsimatta puhtaan Androidin mukanaan tuomasta käyttökokemuksesta. Testijakson lopuksi puhelimessa oli tuoreimman saatavilla olleen päivityksen myötä Googlen 1. toukokuuta 2023 julkaisemat tietoturvakorjaukset.

Viime aikoina Motorola on parantanut päivityslupauksiaan, ja nyt Razr 40 Ultralle tarjotaan yksi yhtiön parhaimmista lupauksista. Puhelin on saamassa 3 vuoden ajan Android-versiopäivityksiä sekä 4 vuoden ajan tietoturvapäivityksiä. Puhelimelle voidaan siis odottaa jatkossa Android 13-, Android 14- ja Android 15 -versioita sekä tietoturvakorjauksia aina kesäkuuhun 2027 asti. Motorolan tuntien tietoturvapäivityksiä voidaan odottaa noin kolmen kuukauden välein.

3 + 4 vuotta ei ole parhaimmasta päästä, mutta ei myöskään toivottoman huono. Samsung ja muutama muu kilpailija tarjoaa 4 + 5 vuoden lupauksen, jota voisi myös Motorolalta toivoa. Android-versioiden päivittämisen kanssa Motorola ei ole ollut viime vuosina nopein, joten uusimpia versioita ei kannata odottaa ensimmäisten joukossa. Mielestäni Motorola voisi ottaa käyttöön lippulaivapuhelimissaan joka kuukausi julkaistavat tietoruvapäivitykset, kuten yhtiö teki yrityskäyttöön suunnatun ThinkPhonen kanssa.

Android 13 on itsessään luonnollinen päivitys Android 12 -versioon. Google on tuonut mukaan muutamia uutuusominaisuuksia sekä lähtenyt parantamaan Material You -muotokieltä. Android 13 -versiossa sovellukset joutuvat erikseen pyytämään käyttäjää sallimaan ilmoituksien lähetys. Aikaisemmin ilmoituksien lähetys oli oletusarvoisesti käytössä.

Google on vienyt myös yksityisyyttä selvästi parempaan suuntaan. Android 13:n jälkeen käyttäjien ei tarvitse antaa sovelluksille lupaa käyttää koko mediakirjastoa vain yhden kohteen jakamista varten. Google kertoo myös leikepöydän historian tyhjentyvän automaattisesti jonkin ajan kuluttua, jos käyttäjä kopioi arkaluontoisia tietoja, kuten sähköpostiosoitteita, puhelinnumeroita tai salasanoja.

Motorolan oma My UX -käyttöliittymä tarjoaa pitkälti Googlen suunnitteleman ohjelmistokokemuksen. Motorola on lähtenyt uudistamaan hieman asetusvalikon asettelua sekä tuonut mukaan monipuolisemmat kustomointitoiminnot. Itse tykkään lähestymistavasta, sillä puhdasta Androidia on aina miellyttävää käyttää.

Motorola on toteuttanut Android 13 -versioon muutamia omia personointiominaisuuksia. Käyttäjät voivat helposti yhdestä valikosta vaihtaa puhelimen taustakuvaa, teemaa, fonttia sekä värejä. Lisäksi Motorola mahdollistaa kuvakkeiden muodon vaihtamisen. Motorolan puhtaassa lähestymistavassa myös Googlen kehittämä Material You -muotokieli pääsee tulemaan hyvin esille. Mukana on myös tuki dynaamiselle väriteemalle, joka saadaan toteutettua taustakuvan värimaailmasta.

Mukana on myös tuttu Moto-sovellus, joka on saanut pienen ulkoasumuutoksen. Kyseessä on Motorolan yksi tunnetuimmista sovelluksista, sillä sen kautta pystyy säätämään muutamia lisätoimintoja puhelimessa.

Moto-sovelluksen eleet-valikosta löytyy muun muassa mahdollisuus ottaa käyttöön asetus, jonka avulla näyttökuva pystytään taltioimaan pitämällä kolmea sormea puhelimen näytöllä samanaikaisesti. Sovelluksen kautta löytyy asetukset myös Moto-näytölle, joka on muutettu versio Androidista löytyneestä always-on-display-toiminnosta. Moto-näytöllä on mahdollista saada näkyviin kellonaika, akun varaus, päivämäärä sekä sovellusilmoitukset, kun puhelimen näyttö on sammutettuna.

Yhtenä ominaisuutena on myös tuoreimmistakin Motorolan puhelimista löytynyt Play-tila, jonka päällä ollessa saadaan erilaisia työkaluja pikavalinnan taakse pelatessa mobiilipelejä. Moto-sovelluksesta pääsee myös kätevästi käsiksi laitteen mukauttamistoimintoihin. Moto-sovellus kokoaa siis yhteen paikkaan kaikki Motorolan lisätoiminnot, jotka vievät Android-kokemusta parempaan suuntaan.

Android 13 -versiossa Motorola on tuonut täysin uutena ominaisuutena Moto-suojauksen. Motorola on luonut lisätoimintoja, joilla pystyy lisäämään puhelimen tietoturvaa. Esimerkiksi mukana on nyt erillinen suojattu kansio, jonne voi piilottaa arkaluonteisia tiedostoja sekä sovelluksia.

Verkon suojaus -toiminto tarkistaa saatavilla olevien verkkojen suojauksen ja kertoo kuinka hyvä suojaustaso verkoissa on. Mielenkiintoinen ominaisuus on myös PIN-sekoitus. Sen avulla PIN-ruudukon numerot sekoitetaan aina, kun pyydetään avaamaan laitteen lukitus. Moto Suojaus -sovelluksen kautta päästään myös yksityisyyden koontinäyttöön, tietoturva- ja turvallisuusnäkymään, käyttöoikeuksien hallintaan sekä yksityisyyden hallintaan.

Motorola Razr 40 Ultra tarjoaa tuen myös tutulle Ready For -alustalle, jolla saadaan tehtyä puhelimesta taskussa kulkeva tietokone. Puhelin voidaan liittää ulkoiseen näyttöön langattomasti, USB-liittimen tai erilaisten Ready For -lisäosien avulla ja puhelimessa saadaan niin sanottu desktop-tila auki. Kyseessä on Windowsin kaltainen kokemus, jossa voidaan työskennellä paremmin esimerkiksi liitettyjen näppäimistön ja hiiren avulla. Kyseessä on kätevä ominaisuus, jos sellaiselle on käyttöä. Erilliset Ready For -lisäosat on kuitenkin ostettava erikseen, eikä Motorola toimita niitä laitteen mukana.

Taittuvaa toteutusta ajatellen Motorola on tehnyt melko vähän optimointeja Motorola Razr 40 Ultran ohjelmistoon. Puhelin tukee Googlen tekemiä optimointeja, eli esimerkiksi YouTubessa video saadaan näytön yläosaan. Kyseessä on ”Stand View” -tila, jossa puhelin on L-muodossa ja näytön yläosasta voidaan kuluttaa sisältöä aikaisempaa kätevämmin. Samaa tilaa tukee myös kamera, joka tuotiin jo aikaisemmin esille.

Mukana on myös tuttu ominaisuus, jossa puheluun voidaan vastata avaamalla puhelin ja lopettaa puhelu sulkemalla puhelin. Ja tietysti korkeampaa näyttöä voidaan hyödyntää käyttämällä kahta sovellusta yhtä aikaan, mutta kyseessä on Androidin oletustoiminto. Razr 40 Ultran ohjelmistolliset erikoisuudet löytyvät ulkonäytöstä, jotka käytiinkin tässä arvostelussa jo aikaisemmin läpi.

Vaikka taittuvaa näyttöä ajatellen ei loppupelissä olekaan kovin paljoa erikoistoimintoja, niin mielestäni juurikaan mitään enempää ei tässä formaatissa voidakaan toteuttaa. Sisänäyttöä käytetään kuin normaalissa puhelimessa ja erottuva tekijä on ulkonäyttö. Itse koen ohjelmiston olevan Motorolan yksi selvistä vahvuuksista, sillä puhdas Android on todella miellyttävä.

Motorola on myös onnistunut optimoimaan ohjelmiston puhelimelle erinomaisesti. Vastaan ei tullut mitään suurempia ongelmia, vaan kaikki toimi sujuvasti. Vielä kun Motorola parantaisi päivityslupausta ja nopeuttaisi päivityksiä, niin kokonaisuus olisi vertaansa vailla.

Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee Motorola Razr 40 Ultra -puhelinta.

Motorola Razr 40 Ultra on kokonaisuutena erittäin mielenkiintoinen ja tähän mennessä Motorolan paras taittuvanäyttöinen puhelin. Motorolan tarjoama kokemus on uniikki, eikä vastaavaa muut taittuvat puhelimet vielä tarjoa. Jos hakusessa on taittuvanäyttöinen puhelin tässä tuotekategoriassa, niin Motorola Razr 40 Ultra on suosittelun arvoinen laite.

Testijakson aikana tykkäsin Motorolan lähestymistavasta puhelimeen, sillä muotoilu on todella näyttävä. Razr 40 Ultra on myös valmistettu laadukkaista materiaaleista, ja erityisesti vegaaninahkainen takapinta tuntuu kädessä erinomaiselta. Motorola on panostanut myös näyttöihin, jotka ovat teknisesti laadukkaita sekä erityisesti ulkonäytön monipuolisuus on omaan makuuni. Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiirin todettiin tarjoavan edelleen hyvän suorituskyvyn ja teknisesti laite onkin erittäin pätevä. Kamerat ajoivat asiansa ja yksi vahvuuksista on puhdas ja toimiva Android-kokemus.

Täydellisestä puhelimesta ei ole kyse. Motorola Razr 40 Ultra ei ole esimerkiksi täysin vedenkestävä. Uudistettu sarana on hieman väljä, vaikka sitä ei toki yleensä normaalissa käytössä havaitsekaan. Akunkesto on suurin heikkous, sillä se jättää vielä toivomisen varaa. Pieniä huomioitavia yksityiskohtia ovat muistikorttipaikan sekä kuulokeliittimen puutteet.

Motorola Razr 40 Ultralle suurin haastaja löytyy Samsungilta, sillä viime vuoden Galaxy Z Flip 4 ja uusi Galaxy Z Flip 5 ovat ainoat kilpailijat Suomen markkinoilla. Puhelimissa on hieman erilainen lähestymistapa, sillä Motorola on panostanut selvästi enemmän ulkopuolen näytön toiminnallisuuteen. Motorolan vahvuutena on myös hinta, sillä Samsungin vastaavat maksavat hieman enemmän.

Motorola Razr 40 Ultra on tullut Suomessa myyntiin kesäkuussa 2023. Hintaa puhelimella on 1199 euroa ja kyseessä on 8 + 256 gigatavun muistivariantti. Puhelin on saatavilla kolmessa väriversiossa, jotka ovat musta Infinite Black, sininen Glacier Blue sekä punainen Viva Magenta.

Motorola Razr 40 Ultra

9

Motorola Razr 40 Ultra on mielenkiintoinen uutuus, joka on kokonaisuutena ainutlaatuinen kokemus.

Hyvää
  • Näyttävä ja laadukas rakenne + vegaaninahkainen pinta miellyttävä
  • Huipputason taittuva näyttö
  • Ulkonäyttö on monipuolinen ja teknisesti laadukas
  • Snapdragon 8+ Gen 1 tarjoaa edelleen hyvän suorituskyvyn
  • Stereokaiuttimet, sormenjälkilukija, eSIM
  • Kamerat ajavat asiansa
  • Puhdas Android-kokemus
Huonoa
  • Ei täysin vedenkestävä rakenne
  • Saranassa hieman väljyyttä
  • Akunkesto jättää toivomisen varaa
  • Ei muistikorttipaikkaa tai kuulokeliitintä
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut