GoogleYleinen

Google esitteli uuden Pixel Watch 2 -älykellon uudella piirillä ja paremmalla akulla – Myös Pixel Buds Pro -kuulokkeista kaksi uutta väriä

Google Pixel Watch 2

Google julkisti vuosi sitten ensimmäisen älykellonsa, eli Pixel Watchin. Tänään yhtiöltä on nähty toisen sukupolven laite, joka kantaa nimeä Pixel Watch 2. Google on pyrkinyt oppimaan ensimmäisestä kellosta ja parantanut toisen sukupolven version ominaisuuksia.

Uutuuskello näyttää ulkoisesti lähes samalta kuin edeltäjänsä, joten mitään yllätyksiä ei muotoilun osalta ole. Tarjolla on edelleen vain yksi kokoversio, joka on kooltaan 41 millimetriä. Googlen mukaan kellossa käytettävä lasi on nyt kestävämpää ja laite on valmistettu 100 prosenttisesta kierrätetystä alumiinista. Kello on 5 ATM- ja IP68-luokiteltu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pixel Watch 2 -kellossa on pyöreä 1,2 tuuman kokoinen OLED-näyttöpaneeli, jossa on 384 x 384 pikselin tarkkuus. Google mahdollistaa oman tyylin tuomisen esille paremmin monipuolisilla kellotauluilla, joita löytyy useista eri kategorioista.

Google on tällä kertaa ottanut käyttöön Qualcommin kehittämän uuden sukupolven Snapdragon W5+ Gen 1 -järjestelmäpiirin, joka on selvästi tehokkaampi kuin edeltäjän useita vuosia vanhan Exynos-piirin. Pixel Watch 2 -kellossa on 2 gigatavun verran RAM-muistia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusi 4 nanometrin prosessilla valmistettu piiri mahdollistaa myös pienemmän virrankulutuksen. Akku on hieman suurempi tällä kertaa, kun kokoa on 306 milliampeerituntia. Google lupaa akun kestävän 24 tuntia jopa always-on-display-ominaisuuden ollessa käytössä. Langattomalla latauksella akkua saadaan 30 minuutissa 12 tunniksi.

Google on saanut kelloon myös optisen sykesensorin sekä veren happipitoisuuden mittaussensorin. Googlen mukaan uusi sensori on nyt 40 prosenttia tarkempi. Pixel Watch 2 pystyy lisäksi myös mittaamaan stressitasoja, unta sekä ihon lämpötilaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kellossa on paljon Fitbitin toiminnallisuuksia, joka on luonnollistakin. Google on toteuttanut uuden hätätilaominaisuuden, joka jakaa käyttäjän sijainnin hätätilanteessa luotetuille yhteystiedoille. Käyttöjärjestelmänä kellossa on Wear OS.

Euroopassa uusi Pixel Watch 2 tulee saataville Bluetooth-versiona 399 euron hintaan sekä 4G-versiona 449 euron hintaan.

Google on lisäksi esitellyt uusia väriversioita Pixel Buds Pro -kuulokkeista. Aikaisemmin kuulokkeet ovat olleet saatavilla väreissä Coral, Fog, Charcoal ja Lemongrass, mutta nyt valikoima on laajentunut uudella sinisellä ja Porcelain -värillä.

Teknisesti kuulokkeet ovat pysyneet ennallaan ja hintakin on edelleen 229 euroa. Kyseessä ovat Googlen huipputason kuulokkeet, joissa on aktiivinen taustamelunvaimennus, Google Assistant sekä 31 tunnin akunkesto.

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google