GoogleYleinen

Google julkaisi Pixel Buds A -sarjan täyslangattomat nappikuulokkeet – maksavat 99 euroa

Google on tänään esitellyt uudet Pixel Buds A -sarjan nappikuulokkeet, joiden hinnaksi on ilmoitettu 99 euroa. Kyseessä ovat edullisemmat versiot jo aikaisemmin esitellyistä Pixel Buds -kuulokkeista, mutta samalla myös muutamista ominaisuuksista on jouduttu karsimaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suurin eroavaisuus kalliimpiin Googlen kuulokkeisiin on eleiden avulla tapahtuvan äänenvoimakkuuden säädön poistuminen. Äänenlaadun pitäisi olla kuitenkin samanlainen ja mukana on myös Bass Boost -ominaisuus. Pixel Buds A -sarjan kuulokkeet tarjoavat kustomoidun 12 mm dynaamisen elementin sekä kaksi mikrofonia. Mukana on myös Googlen äänikomennot. Kuulokkeet ovat myös IPX4-sertifikaatin mukaisesti hien- ja vedenkestävät.

Google on myös säästänyt Pixel Buds A -sarjan latauskotelon kanssa, sillä kuulokkeita ei ole mahdollista ladata langattomasti. Lataus onnistuu ainoastaan USB-C-kaapelin avustuksella. Googlen mukaan kuulokkeiden akun pitäisi kestää viisi tuntia ja latauskotelon avulla päästään jopa 24 tunnin akunkestoon. Pixel Buds A -sarjan kuulokkeet tukevat myös pikalatausta, sillä 15 minuutin latauksella pitäisi saada noin kolme tuntia musiikintoistoa.

Uudet Pixel Buds A -sarjan kuulokkeet ovat ennakkomyynnissä tästä päivästä lähtien valikoiduilla markkina-alueilla. Aluksi ne tulevat saataville 17. kesäkuuta alkaen Yhdysvalloissa ja Kanadassa 99 dollarin hintaan. Myöskin Euroopassa kuulokkeet ovat tulossa myöhemmin saataville ja hinta on vastaavasti 99 euroa. Pixel Buds A -sarjan kuulokkeet julkaistiin valkoisena ja oliivin värisenä.

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google