GoogleYleinen

Google julkaisi uuden Fuchsia OS -käyttöjärjestelmän ensimmäisen sukupolven Nest Hubille

Google on kehittänyt hyvin pitkään uutta Fuchsia OS -nimellä tunnettavaa käyttöjärjestelmää ja nyt se on tullut ensimmäistä kertaa saataville yhtiön omalle ensimmäisen sukupolven Nest Hubille. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Google hyödyntää omaa käyttöjärjestelmää kuluttajalaitteissa, jossa ei ole Linux-ydintä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Googlen mukaan päivitys on saatavilla ensimmäisen sukupolven Nest Hub -laitteille, joka julkaistiin vuonna 2018. Päivitys ei tule muuttamaan laitteen toimintoja, mutta pinnan alapuolella on nyt Fuchsia OS -käyttöjärjestelmä aikaisemmin olleen Linux-pohjaisen ”Cast OS” -käyttöjärjestelmän sijasta. Käyttökokemuksen pitäisi pysyä täysin identtisenä, sillä käyttöliittymä on toteutettuna Googlen Flutter-ohjelmointisarjalla, jonka avulla voidaan kehittää käyttöliittymiä useille eri alustoille.

Fuchsia OS -käyttöjärjestelmän kehitystä on seurattu jo vuodesta 2016, mutta monien kokeellisten projektien jälkeen Google on valmis tuomaan sen ensimmäiseen kuluttajatuotteeseensa. Jo aikaisemmin sertifiointitiedoista nähtiin Googlen valmistelevan Fuchsia OS:n tuomista Nest Hubille ainakin kehittäjille, mutta Googlen suunnitelmat näyttävät olevan selvästi suurempia.

Google on kertonut Fuchsia OS -käyttöjärjestelmään perustuvan päivityksen tulevan saataville Nest Hubille tulevina kuukausina, mutta se on tarjolla esikatselupäivityksenä jo nyt halukkaille. Vaikka käyttöjärjestelmä muuttuu, niin todennäköisesti käyttäjä ei edes huomaa käyttöjärjestelmän muuttumista laitteessa, sillä käyttöliittymä pysyy samana. Google pyrkii kuitenkin olemaan asian kanssa varovainen ja viimeistelevän päivityksen hyvin, sillä käyttöjärjestelmän vaihtaminen laitteisiin ei ole kaikista yksinkertaisin homma.

Tämän päiväinen uutinen on kuitenkin Googlelle suuri askel Fuchsia OS -käyttöjärjestelmän tuomiseksi kuluttajille asti. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tietoa aikooko Google päivittää myös muita älykotituotteitaan Fuchsia OS -käyttöjärjestelmään, vai onko nyt kyseessä vain kokeellinen järjestely. Älykodin laitteet eivät ole kuitenkaan ainoa tuotekategoria, joissa Google on kehittänyt uutta käyttöjärjestelmää, sillä se on suunniteltu toimimaan myös kannettavilla tietokoneilla sekä älypuhelimilla.

Lähde: 9to5google.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google