AndroidYleinen

Google julkisti ensimmäisen Android 15 -kehittäjäversion – Beetaversio luvassa huhtikuussa

Android 15 logo

Google on julkistanut tällä viikolla odotuksien mukaisesti ensimmäisen Android 15 -kehittäjäversion. Kyseessä on nimensäkin mukaan vasta kehittäjille tarkoitettu esikatseluversio, ja vakaa Android 15 saadaan jakoon vastan kesän lopuksi tai syksyllä.

Android 15:n aikataulu on kuitenkin melko selkeä ja on linjassa edellisen sukupolven versioiden kanssa. Google kertoo toisen kehittäjille tarkoitetun version tulevan maaliskuussa ja ensimmäinen laajemmin halukkaille suunnattu beetaversio julkaistaan huhtikuussa. Tämän jälkeen beetaversioita julkaistaan vielä touko- ja kesäkuussa, jonka jälkeen Google aloittaa käyttöjärjestelmän viimeistelyn lopulliseen muotoonsa ennen julkaisua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Android 15 aikataulu

Kuten tavallisesti, niin kehittäjäversiot eivät vielä tarjoa kovin paljon uusia ominaisuuksia, vaan mukana on pääasiassa vain kehittäjäkeskeisiä uudistuksia.

Android 15:ssä tulee olemaan tuki osittaiselle näytön jakamiselle, mikä tarkoittaa sitä, että voi jakaa tai tallentaa vain sovellusikkunan sen sijaan, että koko näyttö jaettaisiin. Android 13 lisäsi tuen MIDI 2.0 -laitteiden yhdistämiselle USB:n kautta, ja Android 15 laajentaa tuen virtuaalisiin MIDI-sovelluksiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisäksi on tehty suorituskyky-ohjelmistorajapinnan parannuksia, ja uusia laajennuksia on lisätty kameralaitteiston ja algoritmien hallintaan tuetuilla laitteilla. Mukana on myös tuki uusille datatyypeille Health Connectissa. Tiedostoja voidaan suojata mukautetuilla kryptografisilla allekirjoituksilla Android 15 -versiossa, varmistaen etteivät ne ole tulleet muokatuiksi tai vioittuneiksi ja suojaten haittaohjelmilta tai luvattomilta tiedostomuutoksilta.

Kehittäjäversiota ei suositella asennettavaksi kaikille, vaan se pitää sisällään suuren määrän virheitä ja varmasti myös ongelmia. Kehittäjäversion tarkoituksena on antaa kehittäjille mahdollisuus varmistaa sovelluksiensa toimivuus myös seuraavan sukupolven Android-version kanssa heti julkaisun aikaan.

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android