GoogleYleinen

Google Maps kertoo nyt tarkempia tietoja koronavirustartunnoista sekä julkisen liikenteen ruuhkista

Google Maps on saanut uusia ominaisuuksia, jotka helpottavat ihmisiä navigoimaan ja suunnittelemaan menojansa koronapandemian aikana. Jo aikaisemmin Google on lisännyt karttoihin COVID-19 tason, mikä näyttää aluekohtaisesti koronavirustilanteen. Nyt ominaisuutta on viety hieman eteenpäin, sillä Google Maps osaa nyt kertoa paikallisista ohjeistuksista ja rajoituksista.

Lisäksi Google Maps osaa kertoa julkisen liikenteen ruuhkat, jonka perusteella on mahdollista varmistaa, onko turvavälin pitäminen mahdollista. Google Mapsista voi katsoa etukäteen reaaliaikaiset tiedot bussien, metrojen ja junien ruuhkista. Palvelu otetaan käyttöön asteittain 18. marraskuuta alkaen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Syyskuusta alkaen Google Mapsista on voinut mobiililaitteilla tarkistaa koronaviruksen ilmaantuvuuden eri alueilla. 25. marraskuuta alkaen Mapsista näkee myös kaikki paikalliset tautitapaukset ja linkit lisätietoihin viruksen etenemisestä.

Googlen mukaan poikkeusvuosi on näkynyt suomalaisten liikkumisessa ja kulkemisessa. Google Mapsin käyttäjätietojen mukaan suomalaisten kiinnostus pyöräilyn reittiohjeisiin on kasvanut tänä syksynä 25,7 prosentilla ja autoilun reittiohjeisiin 5 prosentilla viime vuoden syksyyn verrattuna. Kävelyn reittiohjeisiin kiinnostus taas on laskenut 13,9 prosentilla ja kiinnostus joukkoliikenteeseen on laskenut jopa 30,9 prosentilla.

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google