GoogleYleinen

Google tuo tekoälyn osaksi hakukonettaan – näin Google Haku uudistuu

Google haku saa tekoälyn.

Google on ollut tekoälyn kanssa altavastaajana useita kuukausia, sillä viime vuonna ChatGPT herätti suurta kiinnostusta ja muun muassa Microsoft on yhdistänyt tekoälyn jo lukuisiin tuotteisiinsa sekä jopa Bing-hakukoneeseen. Google on nyt kertonut kehittäjätapahtumassaan suunnitelmistaan yhdistää tekoäly Google Hakuun.

Uusi tekoälyllä höystetty Google Haku on saatavilla aluksi hyvin pienelle testijoukolle. Lisäksi se on saatavilla nyt vain Yhdysvalloissa ja Englannin kielellä. Tekoälyä kokeillaan aluksi Chrome-selaimessa tietokoneilla sekä Google-sovelluksessa Androidilla sekä iOS:lla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekoäly tekee yhteenvedon monivaiheisiin kysymyksiin.

Googlen mukaan tavoitteena on parantaa hakua generatiivisella tekoälyllä. Haun pitäisi nyt löytää uusia näkökulmia ja oivalluksia sekä saada asiat toteutettua helpommin. Google Haulta voi kysyä moniasteisia kysymyksiä, johon pyritään saamaan helposti vastaus tekoälyn avustuksella. Haku pystyy luomaan yhteenvedon tärkeimmistä tiedoista sekä linkkejä syvällisempiin tietoihin.

Yhteenvedon alapuolella on esillä ehdotettuja seuraavia vaiheita, kuten mahdollisuus esittää jatkokysymyksiä. Google mukaan konteksti siirtyy kysymyksestä toiseen, mikä auttaa jatkamaan tutkimuksia luonnollisemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekoälyllä parannetaan ostokokemusta.

Tekoälyn avulla Google kertoo auttavansa myös ymmärtämään kokonaiskuvan ostoksia tehdessä. Tavoitteena on tehdä harkituimmista ja monimutkaisimmista ostopäätöksistä nopeampia ja helpompia.

Kun etsii tuotetta, niin hakukone antaa tilannekuvan huomionarvoisista tekijöistä ja tuotteista, jotka sopivat laskuun. Haku antaa myös tuotekuvauksia, jotka sisältävät asiaankuuluvia, ajantasaisia arvosteluja, arvioita, hintoja sekä tuotekuvia. Uusi generatiivinen tekoälyn ostokokemus perustuu Googlen Shopping Graphiin, jossa on yli 35 miljardia tuotelistausta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka tekoäly tekee tuloaan myös Googlen hakukoneeseen, niin yritys sanoo olevansa sitoutunut jatkamaan arvokkaan liikenteen lähettämistä sivustoille. Tarkoituksena ei ole siis antaa tekoälyn hoitaa kaikkia asioita, vaan käyttäjiä ohjataan myös sivuille. Google on myös kertonut uskovansa, että mainokset ovat olennainen osa verkon toimintaa ja auttavat ihmisiä löytämään osuvia tuotteita ja palveluita, joten mainokset näkyvät jatkossakin niille omistetuissa paikoissa hakusivulla.

Google on myös kertonut, että tekoälyllä ja LLM:llä on rajoituksia, ja haku ei vielä aina onnistu. Google on sanonut ottavansa ”vastuullisen ja harkitun lähestymistavan tuodakseen uusia luovia tekoälyominaisuuksia hakukoneeseen”. Googlen mukaan malli on koulutettu ylläpitämään Google Haun korkeaa laaturimaa ja parannuksia on tulossa ajan myötä.

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google