
HMD on esitellyt uusia Nokia-brändättyjä 4G-peruspuhelimia, joissa perinteiseen toteutukseen tuodaan mukaan yllättävän moderneja ominaisuuksia. Uutuuksiin lukeutuvat Nokia 200 4G, Nokia 210 4G, Nokia 215 4G 2nd Edition sekä Nokia 235 4G 2nd Edition.
Kaikkia malleja yhdistää tuki 4G-yhteyksille, USB-C-liitäntä, irrotettava akku sekä S30+-käyttöjärjestelmä. Suurin uudistus löytyy kuitenkin ohjelmistopuolelta, sillä HMD tuo näppäinpuhelimiin muun muassa videopuhelut, AI-avustajan sekä Cloud Phone Service -pilvipalvelun.


Erityisesti videopuhelut ovat merkittävä lisäys Nokia-peruspuhelimiin. Uutuusmalleissa on etukamera, jonka avulla käyttäjät voivat soittaa videopuheluita Xpress chat -sovelluksen kautta. Sovelluksen avulla onnistuvat myös ääniviestit, tekstiviestit, kuvat, emojit sekä ryhmäkeskustelut. HMD mukaan Xpress chat on saatavilla myös älypuhelimille Google Playn ja App Storen kautta, joten videopuhelut eivät rajoitu pelkästään Nokia-puhelimien käyttäjien välille.

Toinen merkittävä uudistus on erillinen AI-avustajapainike. Painiketta painamalla käyttäjä voi aktivoida puheella toimivan avustajan, jonka avulla voi esimerkiksi laittaa taskulampun päälle, asettaa hälytyksiä ja muistutuksia tai soittaa yhteystiedolle. Avustajalta voi myös kysyä erilaisia kysymyksiä. HMD mukaan AI-avustajan käyttö on ilmaista 180 päivän kokeilujakson ajan, jonka jälkeen palvelusta peritään maksu. Tilauksen ostamiseen tarvitaan älypuhelinsovellus.
Kolmas uusi ominaisuus on Cloud Phone Service, jonka tarkoituksena on tuoda puhelimiin älypuhelimista tuttuja palveluita ilman, että ne vievät tilaa laitteen muistista. Palvelun kautta voi käyttää esimerkiksi uutisia, säätietoja, urheilutuloksia, pelejä, videoita ja muita verkkosisältöjä puhelimelle mukautettujen pikakuvakkeiden kautta.
- Nokia 200 4G
- Nokia 200 4G
- Nokia 200 4G
- Nokia 210 4G
- Nokia 210 4G
- Nokia 210 4G
Nokia 200 4G on malliston yksinkertaisin uutuus. Siinä on 2,4 tuuman QVGA-näyttö, VGA-tasoinen etukamera, Bluetooth 5.0, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä sekä 1450 milliampeeritunnin irrotettava akku. HMD lupaa puhelimelle jopa 13 päivän valmiusajan ja jopa 9 tunnin puheajan. Muistikorttituki yltää 32 gigatavuun asti. Värivaihtoehdot ovat musta, sininen ja keltainen.
Nokia 210 4G jatkaa samalla rakenteella, mutta mukana on etukameran lisäksi myös VGA-tasoinen takakamera LED-salamalla. Puhelimessa on 2,4 tuuman QVGA-näyttö, 128 megatavua sisäistä tallennustilaa, 64 megatavua RAM-muistia ja tuki 32 gigatavun microSD-muistikortille. Akun koko on sama 1450 milliampeerituntia, ja HMD lupaa jopa 13 päivän valmiusajan sekä 9 tunnin puheajan. Väreinä ovat tummansininen ja hopea.
- Nokia 235 4G 2nd Edition
- Nokia 235 4G 2nd Edition
- Nokia 235 4G 2nd Edition
- Nokia 215 4G 2nd Edition
- Nokia 215 4G 2nd Edition
Nokia 215 4G 2nd Edition tuo mukanaan suuremman 2,8 tuuman IPS-näytön. Puhelimessa on VGA-etukamera videopuheluita varten, mutta takakameraa ei ole. Laitteessa on 128 megatavua sisäistä tallennustilaa, 64 megatavua RAM-muistia sekä 32 gigatavun microSD-tuki. 1450 milliampeeritunnin irrotettavalla akulla luvataan jopa 12 päivän valmiusaika ja jopa 10 tunnin puheaika. Värivaihtoehtona on musta ja punainen.
Malliston kärkipäähän asettuu Nokia 235 4G 2nd Edition, jossa on niin ikään 2,8 tuuman IPS-näyttö. Etupuolelta löytyy VGA-kamera videopuheluita varten, ja takana on 2 megapikselin kamera LED-salamalla. Myös Nokia 235 4G 2nd Edition tarjoaa 128 megatavua tallennustilaa, 64 megatavua RAM-muistia, microSD-korttipaikan, Bluetooth 5.0, USB-C-liitännän sekä 1450 milliampeeritunnin irrotettavan akun.
Kaikki uutuudet tukevat 2G-, 3G- ja 4G-verkkoja sekä kahta nano-SIM-korttia. Lisäksi mukana on FM-radio, joka toimii sekä langallisessa että langattomassa tilassa. HMD ei ole vielä kertonut uutuuspuhelimien hinnoista tai saatavuudesta Suomessa.
Lähde: HMD












