AndroidHMDNokiaYleinen

HMD Global tulee julkaisemaan ensi viikolla ”odotetuimman puhelimen” – Älä kuitenkaan odota uutta huippupuhelinta

HMD Global tulee järjestämään ensi viikolla 21. elokuuta julkaisutilaisuuden Intiassa, jossa tullaa yhtiön omien sanojensa mukaan julkaisemaan ”odotetuin puhelin”. On kuitenkin selvää, että uutta huippupuhelinta on turha odotella, vaikka monet uutissivustot odottavat juurikin Nokia 9 -puhelimen julkaisun tapahtuvan ensi viikolla.

Tilaisuudessa tullaan todennäköisesti esittelemään jo Kiinassa julkaistut Nokia X6 sekä mahdollisesti Nokia X5 -puhelimet eri markkinointinimillä. Puhelimien odotetaan kantavan nimiä Nokia 6.1 Plus, joka tosin esiteltiin jo myös Hong Kongissa sekä Nokia 5.1 Plus -nimeä. Suurimmat odotukset ovat siis tulevissa halvemmissa Nokia-puhelimissa, eikä kalliimmassa huippupuhelimessa. HMD Globalilta odotetaan kuitenkin myös huippupuhelinta vielä tänä vuonna, josta voi lukea lisää täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nokia 6.1 Plussan tiedetään saavan 5,8 tuuman näytön, jonka tarkkuus on 2280 x 1080 pikseliä. Puhelimen näytössä on muun muassa iPhone X -puhelimesta tuttu näyttölovi. Tehoista laitteessa huolen pitää Qualcommin Snapdragon 636 -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on 4 gigatavua RAM-muistia ja sisäistä tallennustilaa on tarjolla 64 gigatavua, mutta tarvittaessa muistia saa lisää muistikortin avulla. Kameran osalta HMD Global on päättänyt jäälleen käyttää kaksoiskamerateknologiaa ja tällä kertaa se koostuu 16 ja 5 megapikselin sensoreista. Etukamera on suuruudeltaan myös 16 megapikseliä. Nokia 6.1 Plussan akku on kooltaan 3060 milliampeerituntia ja sitä ladataan hyödyntäen USB-C-tyypin latausliitintä. Puhelimessa on myös Android One 8.1.0  -käyttöjärjestelmä.

Nokia 5.1 Plus on taasen hieman edullisempi puhelin, vaikka kyseessä on varsin paljon isoveljeään muistuttava laite.  Puhelimen näyttö on kooltaan 5,86 tuumaa ja se on tarkkuudeltaan HD+ -tasoa, eli 1520 x 720 pikseliä. Näytössä on varsin suuri lovi sekä 19:9-kuvasuhde. Tehoista puhelimessa pitää huolen MediaTekin Helio P60 -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on mallista riippuen 3 tai 4 gigatavua. Sisäistä tallennustilaa Nokia 5.1 Plus tarjoaa 32 tai 64 gigatavua ja laite tukee myös muistikortteja aina 256 gigatavuun asti. Kameroiden osalta HMD Global luottaa jälleen kaksoiskameraan. Nokia 5.1 Plussan takakamera koostuu 13 ja 5 megapikselin sensoreista, kun taasen etupuolelta löytyy 8 megapikselin selfie-kamera. Muita puhelimen ominaisuuksia ovat 3060 milliampeeritunnin akku, Android 8.1 Oreo -käyttöjärjestelmä ja sormenjälkilukija.

Ensi viikolla järjestettävä tilaisuus tulee mitä todennäköisemmin keskittymään ainoastaan Nokia 6.1 Plus -malliin sekä mahdollisesti Nokia 5.1 Plus -puhelimeen, joten odotukset muun muassa Nokia 9:stä kannattaa ainakin hetkeksi vielä unohtaa.

Lähde: Nokia Mobile (Twitter)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android