HMDYleinen

HMD Globalin markkinointijohtaja Pekka Rantala jättää yhtiön

Pekka Rantala

Suomalaisen HMD Globalin johtoryhmässä tapahtuu jälleen muutoksia, sillä yhtiön markkinointijohtaja ja varatoimitusjohtaja Pekka Rantala jättää yhtiön. Rantala siirtyy mobiilimaksujärjestelmäyhtiö ePassin toimitusjohtajaksi.

”Kiinnostuin ePassista pääasiassa siksi, että se on tuotteena ja palveluna erinomainen, ja sillä on kaikki edellytykset nopeaan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Kiinnostukseni yrittäjyyteen on kasvanut viime vuosien aikana ja yrittäjäksi ryhtyminen tuo virtaa uuteen tehtävääni”, Pekka Rantala kertoo ePassin tiedotteessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

HMD Global on tehnyt viime aikoina muitakin suuria muutoksia. Muun muassa alkuvuodesta yhtiön operatiivisena johtajana toiminut Pia Kantola siirtyi suomalaisen Piceasoftin toimitusjohtajaksi. Pia Kantola aloittaa tehtävät toimitusjohtajana 1. heinäkuuta. Lisäksi heti HMD Globalin tarinan alussa heinäkuussa 2017 yhtiön toimitusjohtaja Arto Nummela jätti tehtävänsä, jonka johdosta HMD Globalin toimitusjohtajaksi nousi Florian Seiche.

Vaikka HMD Globalin pääkonttori on edelleen Suomen Espoossa, niin yhtiön hallitukseen ei kuulu yhtään suomalaista. Lisäksi HMD Globalin johtoryhmässä on ollut tähän asti neljä suomalaista, mutta Pekka Rantalan lähdön jälkeen johtoryhmässä on vain kolme suomalaista. Johtoryhmään kuuluvat muun muassa tuotejohtaja Juho Sarvikas, päälakimies Jari Koljonen ja talous- ja rahoitusjohtaja Anssi Rönnemaa.

HMD Globalilla on ollut haasteita viimeisen vuoden aikana enemmänkin, sillä yhtiön strateginen yhteistyökumppani ja Nokia-puhelimien kehityksestä ja valmistuksesta vastannut FIH Mobile ilmoitti alkuvuodesta, ettei yhtiö hyväksy HMD Globalilta tilauksia huonolla marginaalilla ja samanaikaisesti HMD Globalin täytyi aloittaa yhteistyö useamman sopimusvalmistajan kanssa. Tällä hetkellä Nokia-puhelimia valmistavat FIH Mobilen ohella myös TSMT (Taiwan Surface Mounting Technology Corp.), Huaqin ja Wingtech.

Lähde: Kauppalehti.fi

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD