Honor on julkistanut valituille globaaleille markkinoille uusia ekosysteemituotteita. Kyseessä ovat jo Kiinassa aikaisemmin nähdyt Honor Watch 4 Pro -älykello sekä Honor Choice Earbuds Clip -kuulokkeet. Kello on esitelty alunperin jo vuonna 2023, ja kuulokkeet nähtiin ensi kertaa joulukuussa 2024.
Honor Watch 4 Pro esiteltiin jo viime syksynä ja nyt sen saatavuus on laajentunut valituille globaaleille markkinoille. Hintaa kellolla on esimerkiksi Meksikossa 5 499 pesoa, joka vastaa 255 euroa. Saatavilla on tummanvihreä ja musta väriversio.
Kellossa on pyöreä muotoilu ja se on kooltaan 46 millimetriä. Mustassa versiossa on muoviranneke ja vihreässä versiossa on nahkainenrakkene ja kultaiset yksityiskohdat.
Näyttö on kooltaan 1,5 tuumaa ja se perustuu AMOLED-tekniikkaan. Näytössä on kerrottu olevan ainoastaan 1,9 mm paksuiset kehykset. LTPO-tekniikan ansiosta kello pystyy vähentämään virkistystaajuutta esimerkiksi Always-on-display-tilassa virrankulutuksen pienentämiseksi. Älykellon ohjaus onnistuu kosketuksella, mutta myös uudella kruunupainikkeella.
Kelloa voi käyttää puheluiden ja viestien vastaanottamiseen sekä soittamiseen Bluetoothin kautta, mutta eSIM-tukea ei löydy globaalista versiosta.
Akunkesto on jopa 14 päivää. Lataus onnistuu langattomasti ja Honorin mukaan 10 minuutin pikalatauksella saadaan virtaa koko päiväksi. Rakenteellisesti Honor Watch 4 Pron kerrotaan kestävän vettä 5 ATM -luokituksen mukaisesti.
Honor kehuskelee myös kellon tarkoilla urheilu- ja terveystoiminnoilla. Honor Watch 4 Pro on saanut uudistetun kahdeksankanavaisen sykeanturin, joka lisää mitattavan tiedon tarkkuutta. Kello pystyy mittaamaan urheilusuorituksia, sykettä, käyttäjän fyysistä ikää, unta sekä montaa muuta mittaria.
Globaaleilla markkinoilla Honor on tuonut saataville myös Honor Choice Earbuds Clip -kuulokkeet, jotka esiteltiin viime vuoden puolella Kiinan markkinoille. Kuulokkeet muistuttavat erehdyttävästi Huawei FreeClip -kuulokkeita.
Kuulokkeet on saatavilla esimerkiksi Saudi-Arabiassa mustassa ja violetissa värissä. Hintaa on 699 rialia, joka vastaa 177 euroa. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, nähdäänkö Honor Choice Earbuds Clip -kuulokkeet myynnissä Suomessa.
Kuulokkeiden valmistukseen on käytetty titaaniseosmateriaalia, joka takaa kestävyyden ja keveyden. Kuulokkeet asettuvat korvaan kuin koru, ja ne koostuvat korvalehden taakse tulevasta osasta, ”siltaosasta” sekä korvaan menevästä pallosta. Kuulokkeet painavat vain noin 5,1 grammaa, ja ne tarjoavat valmistajansa mukaan erinomaisen käyttömukavuuden avoimen rakenteensa ansiosta. Kuulokkeista on kaksi väriversiota, jotka ovat musta ja violetti.
Honorin mukaan kuulokkeet tarjoavat jopa 36 tuntia kokonaiskäyttöaikaa, ja yksittäinen kuuntelukerta voi kestää jopa 7 tuntia. Äänenlaadusta Honor Choice Earbuds Clip -kuulokkeissa vastaa 10,8 millimetrin elementit, joissa on titaanikalvo vahvistamassa bassoa ja tuomassa kirkkautta ääneen.
Lähde: Honor Watch 4 Pro -tuotesivu, Honor Choice Earbuds Clip -tuotesivu