HonorYleinen

Ei enää pelkkä konseptipuhelin? Honor V Purse esitellään Kiinan markkinoille ensi viikolla

Honor V Purse ja näyttelijä Yang Yang.

Honor esitteli IFA 2023 -messuilla Berliinissä syyskuun alussa taittuvan Honor V Purse -puhelimen. Laite esiteltiin konseptina, jonka ei luvattu tulevan myyntiin asti. Kiinassa tilanne näyttää olevan toinen, sillä Honor on kertonut esittelevänsä saman laitteen paikallisille markkinoille jo ensi viikolla.

Honor V Purse esitellään Kiinassa 19. syyskuuta, eli ensi viikon tiistaina. Honor kertoo uutuuspuhelimen pienentävän tekniikan ja muodin rajaa. Puhelimen mainoskasvona nähdään kiinalainen näyttelijä Yang Yang. Nähtävästi Kiinassa uutuuspuhelin on tulossa myyntiin asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelimesta ei toistaiseksi tiedetä juurikaan mitään, mutta kyse on Honorin ensimmäisestä ulospäin taittuvasta puhelimesta. Puhelimessa on yksi suuri näyttö, joka muuttuu kahdeksi näytöksi laitteen ollessa suljettuna. Puhelimessa on kuvien mukaan kaksi kameraa sekä LED-salamavalo. Honor V Pursen paksuudeksi on kerrottu alle 9 millimetriä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honor V Purse on tietojen mukaan saamassa Qualcommin jo melko iäkkään Snapdragon 778G -järjestelmäpiirin, joten puhelimen hintakin saattaa olla kohtuullinen. Sertifiointitiedot ovat kertoneet laitteessa olevan tuki 35 watin tehoisella langalliselle pikalataukselle.

Toteutukseltaan Honor V Purse muistuttaa vahvasti Huawei Mate Xs 2 -puhelinta. Honor keskittyy tällä kertaa tyyliin ja muotiin. Puhelimeen on saatavilla myös kantohihnoja, joilla se muuntuu mielenkiintoisesti laukuksi.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor