AndroidHuaweiYleinen

Huawei julkaisi myös Mate 20- ja Mate 20 X -puhelimet – eivät tule myyntiin Suomessa

Huawei on tänään julkaissut uusia Mate 20 -malliston älypuhelimia Lontoossa. Kerroimme aikaisemmin Mate 20 Pro -puhelimesta, joka on tulossa myyntiin myös Suomessa 999 euron hintaan 5. marraskuuta lähtien. Huawei esitteli tilaisuudessaan lisäksi edullisemmat Mate 20- sekä Mate 20 X -älypuhelimet, jotka eivät tule ainakaan toistaiseksi myyntiin Suomen markkinoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei Mate 20 on niin sanottu pikkuvelimalli Mate 20 Prosta. Kyseessä on teknisesti pitkälti vastaava puhelin, mutta joistakin ominaisuuksista on karsittu. Puhelin koostuu alumiinisesta kehyksestä sekä lasisista pinnoista. Etupuolella alaa valtaa suuri 6,53 tuuman IPS LCD -kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on Full HD+ -tasoa (2244 x 1080). Tehoista on vastaamassa Huawein uusin Kirin 980 -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on versiosta riippuen 4 tai 6 gigatavua RAM-muistia.

Kameroihin Huawei on laittanut jälleen kerran suuria satsauksia. Mate 20:n kamera koostuu kolmesta sensorista, jotka ovat hieman erilaisia kuin Mate 20 Prossa. Kalmoiskameran pääkamerana toimii 12 megapikselin f/1.8-aukolla varusteltu sensori. Toinen kameroista on 16 megapikselin Ultra Wide -linssillä varusteltu kamera, jossa on f/2.2-aukko. Kolmas kamera mahdollistaa optisen zoomauksen ja on tarkkuudeltaan 8 megapikseliä. Kolmoiskamera mahdollistaa siis zoomauksen, laajakulmakuvien ottamisen sekä muun muassa bokeh-kuvien taltioimisen. Mate 20:ssa etukamera on suuruudeltaan 24 megapikseliä.

Akku on Mate 20 -mallissa suuruudeltaan mukavat 4000 milliampeerituntia, jota ladataan USB-C-tyypin latausliittimen kautta Huawei SuperCharge -teknologian avustuksella, jonka luvataan lataavan 30 minuutissa 58 prosenttia akkua. Käyttöjärjestelmänä Huawei hyödyntää Googlen tuoreinta Android 9.0 Pie -versiota, jonka päällä toimii Huawein hienoisesti uudistama EMUI 9.0 -käyttöliittymä. Sormenjälkilukija Mate 20:ssa on laitteen takaosassa, kun Mate 20 Prossa se oli upotettu näytön alle. Uutuuspuhelin on varusteltu myös kahdella nano-SIM-korttipaikalla, joista toinen on mahdollista korvata myös uudella nano-kokoisella muistikortilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei Mate 20 tekniset tiedot:

  • Näyttö: 6,53 tuuman IPS LCD, Full HD+
  • Suoritin: 8-ytiminen Kirin 980
  • RAM-muisti: 4 tai 6 gigatavua
  • Tallennustila: 128 gigatavua (nano-muistikorttipaikka max. 256 Gt)
  • Akku: 4000 mAh
  • Kamerat: 12 MP (Wide Angle, f/1.8) + 16 MP (Ultra Wide Angle f/2.2) + 8 MP (telephoto f/2.4) pääkamera ja 24 MP (f/2.0) etukamera
  • Käyttöjärjestelmä: Android 9.0 Pie (EMUI 9.0)
  • Värit: Sininen, Revontuli, Musta
  • Muuta: USB-C, sormenjälkilukija

Toinen Suomen markkinat kiertävä uutuuspuhelin on Mate 20 X, joka on teknisesti kuin Mate 20, mutta varusteltuna suuremmalla näytöllä, paremmalla kameralla sekä muutamalla erikoisominaisuudella. Huawei rakentaa Mate 20 X:n suuren 7,2 tuuman OLED-näytön ympärille, jonka tarkkuus on Full HD+ -tasoa. Tehoista vastaa sama Kirin 980 -järjestelmäpiiri ja käyttöjärjestelmänä on EMUI 9:llä höystetty Android 9.0 Pie.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suurin tekninen ero löytyy kameroista. Mate 20 X tarjoaa vastaavan kameran kuin Mate 20 Pro. Kamera koostuu siis 40 megapikselin sensorista, jossa on Wide Angle -linssi. Toinen kamera on 20 megapikselin Ultra Wide Angle -linssillä varusteltu sensori ja kolmas 8 megapikselin kamera mahdollistaa tele-kuvien taltioimisen. Etukamerana toimii sama 24 megapikselin sensori, joka löytyy myös muista uusista Mate 20 -puhelimista.

Koska Mate 20 X on varusteltu suuremmalla näytöllä, niin myös sisälle on saatu ahdettua suurempi akku. Puhelimen akun koko on 5000 milliampeerituntia. Huawei on Mate 20 X:n kohdalla panostanut myös mobiilipelaamiseen, josta osoituksena on puhelimelle hyvin sopiva erikseen myytävä peliohjain. Huawei hyödyntää puhelimessa myös SuperCool -jäähdytysjärjestelmää. Mate 20 X:ssä on myös tuki Huawein M-Pen -kynälle, joka tukee esimerkiksi 4096 eri painetasoa.

Huawei Mate 20 X tekniset tiedot:

  • Näyttö: 7,2 tuuman OLED, Full HD+
  • Suoritin: 8-ytiminen Kirin 980
  • RAM-muisti: 6 gigatavua
  • Tallennustila: 128 gigatavua (nano-muistikorttipaikka max. 256 Gt)
  • Akku: 5000 mAh
  • Kamerat: 40 MP (Wide Angle, f/1.8) + 20 MP (Ultra Wide Angle f/2.2) + 8 MP (telephoto f/2.4) pääkamera ja 24 MP (f/2.0) etukamera
  • Käyttöjärjestelmä: Android 9.0 Pie (EMUI 9.0)
  • Värit: Sininen, Hopea
  • Muuta: USB-C, sormenjälkilukija, 3.5 mm kuulokeliitin

Uuden Mate 20 -puhelimen 4 + 128 gigatavun versio maksaa Euroopassa keskimäärin 799 euroa ja 6 + 128 gigatavun versio 849 euroa. Huawei kertoi puhelimen ennakkotilauksien alkavan Euroopassa tänään 16. lokakuuta. Suuremmalla näytöllä varusteltu Mate 20 X on tulossa myyntiin ainoastaan 6 + 128 gigatavun versiona ja hinnaksi ilmoitettiin 899 euroa. Kyseisen puhelimen myynnin kerrottiin alkavan 26. lokakuuta 2018.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android