HuaweiYleinen

Huawei kommentoi Yhdysvaltojen tuoreimpia rajoituksia – ”vaikuttaa väistämättä liiketoimintaamme”

Huawei on tänään kiirehtinyt kommentoimaan Yhdysvaltojen asettamia tuoreimpia rajoituksia. Yhdysvallat kertoi viime viikolla muutoksista vientisäännöksissään ja kyseinen isku oli kohdistettu suoraan Huaweita vastaan. Huawei ei pysty hankkimaan säännösmuutoksen jälkeen puolijohteita, jotka ovat tietyn yhdysvaltalaisen ohjelmiston tai tekniikan lopputuote. Muutos vaikeuttaa myös Huawein toimintaa ja laitevalmistusta suuresti, sillä piirivalmistajat eivät voi ottaa vastaan tilauksia Huaweilta.

Huawei on lausunnossaan kertonut vastustavansa Yhdysvaltain kauppaministeriön tekemiä muutoksia vientisäännökseen, sillä ne kohdistuvat erityisesti Huaweihin. Huawei on myös todennut rajoituksien olevan perusteettomia sekä syrjiviä, ja rajoituksilla kerrotaan olevan vaikutusta yhtiön liiketoimintaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei on ollut omien sanojensa mukaisesti perusteettomasti Yhdysvaltain kieltolistalla 16. toukokuuta 2019 lähtien. Kieltolistalle asettamisesta lähtien osa tärkeitä teollisia ja teknologisia elementtejä eivät ole olleet Huawein saatavilla, mutta silti Huawei on kertonut edelleen olevan sitoutunut noudattamaan kaikkia Yhdysvaltain hallituksen sääntöjä ja määräyksiä. Huawei on samalla täyttänyt sopimukselliset velvoitteet asiakkaita ja tavarantoimittajia kohtaan, ja selvinnyt siitä ja mennyt eteenpäin kaikilla kertoimilla.

Kuluttajille näkyvin vaikutus tähän mennessä kieltolistalla olemisesta on ollut Huawein uusien puhelimien Googlen palveluiden puuttuminen. Nyt Yhdysvaltojen tekemät muutokset säännöksiin saattavat uhata kokonaisuudessaan Huawein kuluttajalaitteiden ja verkkotuotteiden tuotantoa.

Vaikka Huawei on toiminut kaikkien säädösten mukaisesti, niin Yhdysvallat haluaa edelleen ottaa tiukempaa otetta Huaweista kiristämällä nykyisiä rajoituksia entisestään. Huawein lausunnon mukaan Yhdysvaltain tuorein rajoitus on täysin mielivaltainen ja vahingollinen, sillä se uhkaa vaarantaa koko teollisuuden maailmanlaajuisesti. Huawei kertoo säännöksen vaikuttavan satojen miljardien dollarien arvoisten verkkojen laajentamiseen, ylläpitoon ja jatkuvaan toimintaa, joita Huawei on ottanut käyttöön yli 170 maassa.

Huawei kertoo vaikutuksia olevan myös viestintäpalveluihin yli 3 miljardille ihmiselle, jotka käyttävät Huawein tuotteita ja palveluita maailmanlaajuisesti. Lisäksi Huawein lausunnossa todetaan, että Yhdysvaltain hyökkäys toisen maan johtavaa yritystä kohtaan on hallituksen tarkoituksellinen selänkääntö Huawein asiakkaita ja kuluttajia kohtaan. Huawei kertoo tämän olevan ristiriidassa Yhdysvaltain hallituksen väitteen kanssa, jonka perusteena on verkkojen turvallisuus.

Yhdysvaltain päätös ei tule vaikuttamaan vain Huaweihin, sillä Huawei arvioi sillä olevan vakava vaikutus monille globaaleille teollisuudenaloille. Lisäksi Huawei väittää Yhdysvaltojen hyödyntävän omia teknologisia vahvuuksiaan murskatakseen yrityksiä omien rajojensa ulkopuolella ja tämän arvioidaan heikentävän kansainvälisien yrityksien luottamusta Yhdysvaltain teknologiaan ja toimitusketjuihin. Huawein mukaan tämä vahingoittaa myös Yhdysvaltojen etua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei on kertonut tutkivansa tuoreinta säädöstä tarkasti, mutta sillä kerrotaan olevan väistämätöntä vaikutusta yhtiön liiketoimintaan. Huawein tavoitteena on kuitenkin löytää ratkaisu. Yhtiö toivookin asiakkaitaan ja tavarantoimittajia pysymään yhtiön rinnalla, jotta Yhdysvaltain syrjivien säännöksien vaikutukset minimoituisivat.

Huawein antaman lausunnon voi katsoa kokonaisuudessaan alapuolella olevasta YouTube-upotuksesta.

Lähde: Huawein medialausunto (sähköposti)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Jatkossa en osta USA:n tuotteita.

    1. Olen samaa mieltä, seuraavaksi hankin Huawein puhelimen ilman Googlen eli USAn salakuuntelua. Heidän protektiomismi on rajoittanut Suomalaistenkin tuotteiden vientiä aikanaan heidän markkinoille (esim Benecol).

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei