AndroidHuaweiYleinen

Huawei laajensi Y-mallistoa – tällaisia ovat vuoden 2018 Huawei Y7 Pro ja Huawei Y9

Huawei on laajentanut tällä viikolla nuorille suunnattua Y-älypuhelinmallistoa kahdella uudella laitteella, jotka kantavat nimiä Huawei Y7 Pro (2018) ja Huawei Y9 (2018). Molemmat puhelimet sijoittuvat hinnoittelultaan alle 200 euroon ja tarjoavat hintaansa nähden varsin perinteistä tekniikkaa sekä ominaisuuksia. Molempien uutuuspuhelimien erikoisuus on kasvojentunnistus, jonka Huawei on tuonut nyt vihdoin myös hyvin alhaiseen hintaluokkaan.

Huawei Y9 (2018) rakentuu 5,93 tuuman Full HD+ -näytön ympärille, jonka kuvasuhde on nykyisen trendin mukaisesti 18:9. Tehoista puhelimessa pitää huolen Huawein omaa käsialaa oleva HiSilicon Kirin 659 -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on 3 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa laitteessa on 32 gigatavua, mutta tätä on mahdollista tarvittaessa laajentaa muistikortin avulla. Huawei Y9 (2018) -puhelimessa on kolme korttipaikkaa, joten siinä on mahdollista käyttää jatkuvasti kahta nano-SIM-korttia sekä muistikorttia. Kameroita Huawei on pakannut puhelimeen yhteensä neljä kappaletta, joista kaksi on takana ja kaksi edessä. Laitteen takapuolella on 13 + 2 megapikselin kamerat ja edessä on 16 + 2 megapikseliä. Huawei Y9 (2018) -puhelimesta on valikoiduilla markkinoilla myös versio, jonka etukamera koostuu 8 + 2 megapikselin sensoreista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muita Huawei Y9 (2018):n ominaisuuksia ovat 4000 milliampeeritunnin akku, Android 8.0 Oreo -käyttöjärjestelmä, sormenjälkilukija sekä kasvojentunnistus. Sri Lankassa uutuuspuhelimen hinta on 34,900 Sri Lankan rupiaa, eli noin 180 euroa.

Huawei Y9 (2018) tärkeimmät tiedot:

  • Suoritin: HiSilicon Kirin 659
  • Näyttö: 5,93 tuuman 18:9 Full HD+ -näyttö
  • Muisti: 3 Gt RAM + 32 Gt ROM (muistikorttipaikka)
  • Kamerat: 13 + 2 MP pääkamera ja 8 + 2 MP etukamera (valituilla markkinoilla 16 + 2 MP)
  • Akku: 4000 mAh
  • Käyttöjärjestelmä: Android 8.0 Oreo (EMUI 8.0)
  • Värit: musta, sininen, kultainen
  • Muuta: sormenjälkilukija, kasvojentunnistus

Huawei Y7 Pro

Toinen uutuus on mallinimeltään Huawei Y7 Pro (2018), joka on selvästi edullisempi versio. Puhelin on lähes identtinen kuin Filippiineillä julkaistu Huawei Nova 2 Lite, mutta suurin muutos on sormenjälkilukijan puute. Huawei Y7 Pro (2018) näyttö on kooltaan 5,99 tuumaa ja tarkkuus on HD-tasoa. Jälleen kerran Huawei käyttää 18:9-kuvasuhdetta, joka tekee puhelimesta selvästi nykyaikaisemman. Tehoista laitteessa pitää huolen Snapdragon 430 -järjestelmäpiiri, jonka tukena on 3 gigatavua RAM-muistia. Puhelimessa on sisäistä tallennustilaa 32 gigatavua, mutta tätä on mahdollista tarvittaessa laajentaa muistikortin avulla. Kameroiden osalta Huawei jatkaa edelleen kaksoiskameralinjalla. Huawei Y7 Pron pääkamera koostuu 13 ja 2 megapikselin sensoreista, jotka yhdessä saavat aikaan muun muassa bokeh-efektin. Etukameran suuruus on 8 megapikseliä.

Muita puhelimen ominaisuuksia ovat 3000 milliampeeritunnin akku, tuore Android 8.0 Oreo -käyttöjärjestelmä sekä kasvojentunnistus. Sri Lankassa Huawei on hinnoitellut Huawei Y7 Pro (2018) -mallin 27,900 Sri Lankan rupiaan, joka on noin 145 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei Y7 Pro (2018) tärkeimmät tiedot:

  • Suoritin: Snapdragon 430
  • Näyttö: 5,99 tuuman 18:9 1440 x 720 pikselin näyttö
  • Muisti: 3 Gt RAM + 32 Gt ROM (muistikorttipaikka)
  • Kamerat: 13 + 2 MP pääkamera ja 8 MP etukamera
  • Akku: 3000 mAh
  • Käyttöjärjestelmä: Android 8.0 Oreo (EMUI 8.0)
  • Värit: Mattamusta, sininen, kultainen
  • Muuta: kasvojentunnistus, (ei sormenjälkilukijaa)

Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka laajasti Huawei on tuomassa uusia Y-malliston puhelimia myyntiin. Esimerkiksi Suomessa Huawei ei ole toistaiseksi kertonut mitään tietoa Y9 (2018)- tai Y7 Pro (2018) -puhelimista.

Lähde: Huawei Sri Lanka

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android