AndroidHuaweiYleinen

Huawei Mate 10 Pro sai Suomessa Android 9.0 Pie -päivityksen

Huawei on laittanut Suomessa jakoon Mate 10 Pro -puhelimelle tuoreen Android 9.0 Pie -päivityksen yhdessä yhtiön oman EMUI 9.0 -käyttöliittymän kanssa. Päivityksen jako on aloitettu jouluna ja kyseessä on yksi merkittävimmistä päivityksistä vuonna 2017 julkaistulle Mate 10 Pro -puhelimelle.

EMUI 9.0 -versiossa Huawei kertoo yksinkertaistaneensa käyttöliittymää tehden siitä helpomman käyttää. Päivityksen mukana tulee muun muassa AR-skannaustoiminto, joka tunnistaa minkä tahansa kohteen ja sen avulla voidaan myös ostaa kyseinen kohde. Kameralla on mahdollista nyt myös saada ruokien kaloritiedot. Myöskin tehokkuuteen on kerrottu tulleen parannuksia, joka näkyy erityisesti nopeampana käynnistymisenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Päivityksen mukana ei tule juurikaan Android 9.0 Pien omia käyttäjälle näkyviä muutoksia, vaan nämä on korvattu Huawein omilla ominaisuuksilla. Päivitys sisältää lisäksi Googlen 1. marraskuuta julkaisemat tietoturvakorjaukset.

Jakoon laitetun päivityksen versionumero on 9.0.0.161 ja kokoa päivityksellä on 3,81 gigatavua, joten kyseessä on suuri tiedosto. Päivityksen löydät menemällä Asetukset > Järjestelmä > Ohjelmistopäivitys > Etsi päivityksiä.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

12 Kommenttia

  1. Päivitykset asteittain. Itselläni ei vielä löydy.

    1. Näin varmasti on, että jaetaan myös Suomessa hieman parrostetusti. Kannattaa myös testata päivitysvalikossa painaa oikeassa yläkulmassa olevaa kolmea pistettä ja painaa ”lataa uusin täysi paketti”, jolloin päivitys saattaa tulla näkyviin.

  2. En minäkään ole saanut mitään päivitystä

  3. Ei löydy päivityksiä menemällä asetuksiin ei sitten mitenkään..

  4. Ei auta..

  5. Onkohan kukaan Suomessa saanut bla-l29 8.0.0.157(c432) malliin päivitystä?
    Ei ainakaan DNA asiakkaista. Miten muut operaattorit?

  6. Tuli sitten 8.0.0.158 päivitys.. 3.12GT eikä muuta kun joulukuun tietoturva päivitys…

    1. Ei tule. Ehkä maaliskuussa 2019. Lokakuun 2018 tietoturvapäivitys viimeisin!!!

  7. Ei päivityksiä kuulu..

    1. Onko 10 pron päivitykset loppuneet, kun ei mitään kuulu?

  8. Päivityksien osaltaon aika hiljaista ollut. Malli BLA-L29(432) käytössä ja viimeisin tietoturvapäivitys lokakuulta.

  9. Ei kyllä voida puhua että mate 10 pro sai android 9 päivityksen suomessa jos sitä kukaan ei saa pahimmassa tapauksessa ennen kesäkuuta!!??

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android