HuaweiMWC 2019Yleinen

Huawei P30 -älypuhelimet julkaistaan maaliskuussa Pariisissa

Huawein virallinen kutsu 24.2.2019 järjestettävään lehdistötilaisuuteen, missä ei todennäköisesti tulla näkemään Huawei P30 -älypuhelimia.

Huaweilta on huhuiltu jo muutaman kuukauden ajan aktiivisesti uusia Huawei P30 -malliston älypuhelimia ja julkaisun on arveltu tapahtuvan MWC 2019 -messujen yhteydessä pidettävässä lehdistötilaisuudessa 24. helmikuuta. Valitettavasti uusia huippupuhelimia ei tilaisuudessa todennäköisesti tulla näkemään, jos on uskomista puolalaisia lähteitä.

Huawei on ilmoittanut, että yhtiö aikoo kaksinkertaistaa henkilöstönsä Puolassa. Viime vuonna Huawein kerrotaan olleen markkinajohtaja Puolassa ja nyt yhtiö haluaa säilyttää kasvun ja asemansa. Huawein Puolan markkinointi- ja viestintäjohtaja Dorota Natalia Haller on kertonut, että yhtiön täytyy vahvistaa tiimiään kaikissa osastoissa, joita ovat muun muassa myynti, asiakaspalvelu sekä markkinointi. Vuoden 2019 lopussa Huawein tavoitteena on kaksinkertaistaa henkilöstön määrä. Rekrytointitarve on Puolassa on noin 100 uutta työntekijää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samalla Huawei on kertonut, että yhtiön menestys Puolassa on koostunut lippulaivatason Huawei P20- ja Mate 20 -puhelimien menestyksekkäästä myynnistä sekä keskihintaluokan älypuhelimien jatkuvasta kysynnästä. Lisäksi Huawei paljastaa julkaisevansa uudet P-malliston älypuhelimet maaliskuun lopussa Pariisissa.

Näiden tietojen mukaan uusia Huawei P30 -puhelimia ei tultaisi siis vielä julkaisemaan helmikuun lopussa Barcelonassa, vaan Huawei järjestäisi erillisen julkaisun vielä maaliskuussa. Barcelonassa Huawei keskittynee esittelemään ainoastaan taittuvanäyttöistä älypuhelintaan, jossa pitäisi olla myös 5G-yhteydet.

Lähde: Telix.pl

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei