HuaweiYleinen

Huawei rakentaa 5G-verkkolaitteita valmistavan tehtaan Ranskaan

Kiinalainen Huawei on ilmoittanut rakentavan yhtiön ensimmäisen tehtaan Euroopassa. Tehdas sijaitsee Ranskassa, ja se on erikoistunut 4G- ja 5G -verkkotuotteiden valmistamiseen. Huawei on kertonut sitoutuneensa tuottamaan verkkolaitteita Euroopassa eurooppalaisille asiakkaille.

Ranska valikoitui uuden tehtaan sijainniksi monesta syystä, ja Huawei mainitsee ainakin Ranskan kypsän teollisuusinfrastruktuurin ja korkeasti koulutetun työvoiman. Lisäksi Ranska on maantieteellisesti ihanteellinen Huaweille. Uuden tehtaan tavoitteena on muun muassa parantaa Huawein verkkotuotteiden toimituksien luotettavuutta sekä ajantasaisuutta eurooppalaisille asiakkaille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei on ilmoittanut investoivansa yli 200 miljoonaa euroa uuteen tehtaaseen, ja rakentamisessa hyödynnetään paikallisia kumppaneita. Uudessa tehtaassa on myös esittelykeskus, jossa esitellään langattomien tukiasemien tuotantoa, ohjelmistojen lataamista sekä testausprosesseja. Huawein mukaan esittelykeskus on avoin operaattoreille, hallituksille sekä viranomaisille.

Tehtaan tuottamia verkkolaitteita tullaan pääasiassa käyttämään Euroopassa. Tehtaan avulla Huawei uskoo kykenevänsä kattamaan kaikki arvoketjunsa linkit ja ajamaan paikallista teollisuutta eteenpäin sekä tuotantoketjun alkupään että loppupään tasolla. Tehtaan odotetaan lisäävän Euroopan teollisuuden teknistä kilpailukykyä ja lisäävän paikallisten toimitusketjujen ja infrastruktuurin kestävyyttä.

Huawein mukaan uuden hankkeen on arvioitu tuottavan miljardin euron arvosta tuotteita vuodessa sekä luomaan suoraan 500 työpaikkaa. Tällä hetkellä Huawei työllistää Euroopassa suoraan yli 12 000 työntekijää ja yhtiö on toiminut Euroopassa 20 vuotta. Lisäksi Huawei on luonut vuosien varrella suoraan ja epäsuorasti noin 170 000 työpaikkaa. Huawei on kertonut olevansa sitoutunut toimimaan Euroopassa ja pysymään avoimena ja yhteistyöhaluisena.

Lähde: Huawein lehdistötiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei