XiaomiYleinen

Koronavirus vaikuttaa nyt myös päivityksiin – Xiaomi joutunut viivästyttämään Android 10 -päivitystä

Xiaomin brändistä Intiassa vastaava johtaja on ilmoittanut Twitterissä koronaviruksen aiheuttavan odotettua pidempää viivettä muun muassa puhelimien päivityksien suhteen. Koronaviruksella on ollut jo selviä vaikutuksia muun muassa valmistajien laitteiden toimituksiin, joten ei ole ihme, että virus vaikuttaa myös muihinkin osa-alueisiin.

Xiaomi kertoi jo aikaisemmin yhtiön tuoreimman Android One -pohjaisen Mi A3 -puhelimen saavan Android 10 -päivityksen helmikuun puolivälissä, mutta nyt yhtiö on vahvistanut päivityksen viivästyvän. Xiaomin mukaan ihmisten turvallisuus on etusijalla, joka on johtanut myös päivityksen kehittämisen viivästyksiin. Päivitykselle pyritään kuitenkin saamaan lopullinen varmennus pian, ja saatavuudesta ilmoitetaan sen jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koska Xiaomi Mi A3 on Android One -käyttöjärjestelmään pohjautuva puhelin, niin laitteelle on odotettu Android 10 -päivitystä ensimmäisien puhelimien joukossa. Syystä tai toisesta päivitys viivästyi jo aikaisemmin, mutta nyt koronavirus on vaikeuttanut kehitystä edelleen. Uutta päivityksen julkaisuajankohtaa ei siis ole vielä vahvistettu, mutta todennäköisesti Android 10 tulee tarjolle laitteelle maaliskuun aikana.


Lähde: Twitter (Sumit Sonal)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi