AppleYleinen

Huhu: Apple kehittää useita uusia älykodin tuotteita – uudenlainen älynäyttö tulossa

Apple HomePod Mini -älykaiutin

Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurmanin mukaan Apple on kehittelemässä tällä hetkellä neljää uutta älykoteihin suunnattua tuotetta. Gurman toteaa viikottaisessa Power On -uutiskirjeessään, että julkaisuja tullaan näkemään useita seuraavan parin vuoden aikana.

Apple voisi olla julkaisemassa uutta HomePod Mini -kaiutinta, jonka alkuperäinen versio on julkaistu vuonna 2020. HomePod Minin lisäksi Applelta voitaisiin nähdä jokin uusi HomePod-kaiutin. Apple lopetti 2021 suuremman HomePodin valmistamisen, eikä tuolloin kertonut mitään jatkosuunnitelmistaan kyseisen kaiutinsarjan kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kahden kaiuttimen lisäksi Apple on Gurmanin mukaan laajentamassa kahteen uuteen älykodin tuotteeseen. Toinen laitteista olisi Applen iPad-tabletin ja kaiuttimen yhdistävä laite, eli Apple saattaisi olla kehittelemässä Googlen Nest Hub -laitetteelle kilpailijaa. Esimerkkinä Googlen Nest Hubilla pystyy ohjaamaan kodin valoja, hakemaan Google Assistentin avulla tietoa netistä ja soittamaan musiikkia. Näytöltä näkee esimerkiksi sään ja uutisia. Samankaltaisia ominaisuuksia Apple voisi tuoda omaan ratkaisuunsa tulevaisuudessa.

Toisessa laitteessa Gurman uskoo yhdistyvän Apple TV, kamera ja HomePod-kaiutin. Kyseessä voisi olla jonkinlainen älynäyttö esimerkiksi olohuoneeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Gurman heittää veikkauksen, että uutuuksia voitaisiin esitellä Applen toimesta aikaisintaan ensi vuoden lopulla tai vuoden 2024 alussa. Tässä vaiheessa tiedot ovat vielä arvailujen varassa ja Gurman itsekkin toteaa, ettei kaikki yllä mainitut laitteet välttämättä näe päivänvaloa.

Lähde: Engadget, Bloomberg

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple