OnePlusYleinen

Huhu: OnePlus Pad 2 -tabletti esitellään myöhemmin tänä vuonna

OnePlus Pad

OnePlus vahvisti tällä viikolla, että yhtiön edullinen OnePlus Pad Go tuodaan myyntiin Euroopassa pian. Viime vuonna yhtiöltä nähtiin ensimmäinen OnePlus Pad -tabletti, jolle odotetaan seuraajaa. Nähtävästi odotus jatkuu vielä monta kuukautta.

Alkuperäinen OnePlus Pad esiteltiin viime vuoden helmikuussa, joten noin vuoden julkaisusyklillä päivitetty versio olisi jo nähty. OnePlus-tiedoistaan tunnettu X-käyttäjä Max Jambor on nyt kertonut, että OnePlus Pad 2 tullaan näkemään vuoden toisella neljänneksellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tämä tarkoittaa tabletin julkaisun tapahtuvan heinä-joulukuun aikana, eli tabletin kanssa OnePlus selvästi tähtää pidempään 1,5 vuoden päivityssykliin. Toistaiseksi tabletista ei kuitenkaan tiedetä yhtään mitään, mutta vuotoja nähdään varmasti julkaisun lähestyessä

Alkuperäisessä OnePlus Pad -tabletissa oli Dimensity 9000 -järjestelmäpiiri, 12 gigatavua RAM-muistia sekä 9510 milliampeeritunnin akku 67 watin pikalatauksella. Tabletin näyttö oli 11,61 tuuman kokoinen ja sen ominaisuuksiksi lueteltiin 144 hertsin virkistystaajuus sekä 2800 x 2000 pikselin tarkkuus.

Lähde: X

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus