FacebookYleinen

Hyvästi Facebook? Facebook suunnittelee itsensä uudelleen nimeämistä

Mark Zuckerberg / Kuva: Facebook

Facebook suunnittelee suurta muutosta yhtiön nimeen, sillä The Vergen raportin mukaan yhtiö on uudelleen brändäämässä itsensä hyvin pian. Uusi nimi saatetaan nähdä jo ensi viikolla, ja sen on tarkoitus heijastaa yhtiön tavoitteita metaversen rakentamiseen.

Uudesta nimestä odotetaan kuultavan ensimmäisen kerran Facebookin vuotuisessa Connect-tapahtumassa 28. lokakuuta, jossa yhtiön toimitusjohtaja Mark Zuckerberg pitää puheen. Lähteiden mukaan ilmoitus saattaa tulla myös aikaisemmin, joka kertoo yrityksen tavoitteena olla tunnettu muustakin kuin sosiaalisen median palveluistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yrityksen uudelleen brändäys sijoittaisi todennäköisesti kaikkien tunteman Facebook-palvelun yhdeksi yhtiön monista tuotteista, joita ovat myös Instagram, WhatsApp, Oculus ja monet muut. Facebook ei ole kommentoinut tietoja The Vergelle. Facebookin uuden nimen kerrotaan olevan tarkasti vartioitu salaisuus yrityksen sisällä, eikä se ole tiedossa laajasti edes koko ylimmän johdon keskuudessa. Nimen arvellaan olevan jotenkin yhteydessä sanaan Horizon, sillä yhtiö on muuttanut joidenkin palveluidensa nimiä viime aikoina viitaten siihen.

Facebookilla on jo yli 10 000 työntekijää, jotka kehittävät kuluttajatuotteita, kuten AR-laseja. Hiljattain Facebook ilmoitti suunnitelmistaan palkata 10 000 uutta työntekijää työskentelemään metaversen parissa Euroopassa. Metaversen kerrotaan olevan suuri painopiste, sillä kyseessä on virtuaalimaailma ja Facebook haluaa olla siinä edelläkävijä. Uudelleen brändäyksen odotetaan auttavan yritystä erottumaan Facebookin nykyisestä tiukasta tarkkailusta. Kilpailuviranomaiset Yhdysvalloissa ja muualla yrittävät hajottaa yritystä ja yleisön luottamus Facebookin toimintaa on ollut laskussa.

Facebook ei ole ensimmäinen jättiyritys, joka tulee vaihtamaan nimensä. Vuonna 2015 myös Google muokkasi brändiään kokonaan ja yritys kantaa nykyisin nimeä Alphabet. Yrityksen tavoitteena oli ilmoittaa, ettei kyseessä ole enää pelkkä hakukone, vaan sillä on myös paljon muuta toimintaa ja muita palveluita.

Lähde: The Verge

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Facebook