Yleinen

Jättiraportti: Nokia-puhelimet vahvassa kasvussa, kiinalaisvalmistajat kriisissä, iPhone SE oli floppi ja Galaxy A -puhelimet eivät mene kaupaksi

Eri valmistajien tuoreimpia puhelimia.

Tutkimusyhtiö Credit Suisse on julkaissut jättiraportin globaalin älypuhelinmarkkinan tilasta, jossa käydään kattavasti läpi suurimmat älypuhelinvalmistajat yhdessä kaikista pienempienkin valmistajien kanssa.

Erityistä huomiota raportissa kiinnitetään Appleen suurimpana premium-puhelimien valmistajana. Markkinan nykytilanne on pakottanut monet valmistajat vähentämään tuotantoaan, mutta Apple on joutunut tekemään merkittävästi muutoksia vain yhden puhelimensa tuotantoon. Vasta alkuvuodesta julkaistu 3. sukupolven iPhone SE on osoittautunut flopiksi, sillä sen myynti ei vedä. Applen on kerrottu kaavailleen alun perin 26 miljoonan kappaleen tuotantoa, mutta nyt se on tiputettu ainoastaan 11 miljoonaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. sukupolven Applen iPhone SE.

iPhone 12- ja iPhone 13 -sarjojen tuotantosuunnitelmat eivät ole raportin mukaan suuresti muuttuneet. Applen kerrotaan suunnittelevan iPhone 12 -sarjan tuotannon lopettamista syksyllä, kunhan iPhone 14 -sarja saadaan julkaistua. Raportti kertoo myös Applen suunnitelmat iPhone 14 -puhelimien valmistusmääristä. Applen odotetaan valmistavan 124 miljoonaa iPhone 14 -puhelinta vielä tämän vuoden aikana.

Applen odotetaan panostavan erityisesti uuteen iPhone 14 Max -puhelimeen, jonka osuus tuotannosta olisi 32 prosenttia. Lisäksi iPhone 14 -mallin osuus olisi 22 prosenttia, iPhone 14 Pron osuus olisi 24 prosenttia ja iPhone 14 Pro Maxin osuus vastaavasti 21 prosenttia. Raportin mukaan suunnitelmat loppuvuoden tuotannosta ovat Applella usein yläkanttiin, ja niitä leikataan lähempänä syksyä. Lisäksi Applen kohdalla myös markkinan nykytilanne saattaa vaikuttaa lopulliseen myyntiin paljonkin.

Samsungin lippulaiva menestyy – uudet Galaxy A -puhelimet eivät mene kaupaksi

Samsung Galaxy A53 5G

Samainen raportti kertoo myös mielenkiintoisia tietoja Samsungista. Samsungin lippulaivatason Galaxy S -sarja on selvässä kasvussa, sillä viime vuonna malliston puhelimia valmistettiin 26 miljoonaa kappaletta ja tänä vuonna Samsungin tarkoituksena on tuottaa 29 miljoonaa Galaxy S -sarjan puhelinta.

Kasvu on erityisesti malliston kärkimallin, eli Galaxy S22 Ultran ansiota, jonka osuus tuotannosta on puolet. Viime vuonna Galaxy S21 Ultran osuus tuotannosta oli vain 30 prosenttia ja Galaxy S21 -perusmallin osuus oli 50 prosenttia. Raportti kertoo Galaxy S -sarjan myynnin olevan vieläkin suurempaa, jos Samsungilla ei olisi ongelmia Exynos-järjestelmäpiirin tuotannossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samsung on kokenut myös voimakasta kasvua taittuvanäyttöisten puhelimien kategoriassa. Viime vuonna taittuvien puhelimien tuotanto oli 8 miljoonaa laitetta, mutta tänä vuonna on tarkoitus valmistaa 15 miljoonaa taittuvaa puhelinta. Kaksi kolmasosaa puhelimista on Flip-laitteita ja vain kolmasosa on kalliimpia Fold-malleja.

Samsung Galaxy Z Flip 3

Raportti kertoo Samsungin onnistuneen pitämään Galaxy M -sarjan kysynnän tasaisena, sillä viime vuonna niitä tuotettiin 13 miljoonaa kappaletta ja tänä vuonna tavoitteena on edelleen 13 miljoonaa kappaletta. Galaxy A -sarjan puhelimien tilanne on kuitenkin haastavampi, eikä kysyntä ole enää entisellään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samsungin kerrotaan luottaneen Galaxy A -sarjan puhelimien myynnin jatkavan kasvuaan, sillä niitä myytiin viime vuonna 214 miljoonaa kappaletta. Keväällä Samsung ajatteli vielä myyvänsä 275 miljoonaa Galaxy A -puhelinta vuoden 2022 aikana, mutta nyt tavoite on asetettu vain 212 miljoonaan kappaleeseen.

Samsungilla on tällä hetkellä ongelmia erityisesti kalliimpien Galaxy A -sarjan puhelimien kanssa, sillä Galaxy A3x ja sitä paremmat puhelimet eivät mene enää samalla tavalla kaupaksi kuin aikaisemmin. Nyt nämä puhelimet muodostavat myynnistä vain 28 prosenttia, kun vuotta aikaisemmin se oli jopa 33 prosenttia. Tällä hetkellä edullisien Galaxy A0x -puhelimien myynti on 30 prosenttia koko mallistosta ja yhdessä Galaxy A1x -puhelimien kanssa myynti ylittää 50 prosenttia. Erityisesti siis hyvin edulliset Galaxy A -puhelimet ovat suosittuja.

Kiinalaisvalmistajat kriisissä

Samassa raportissa käydään läpi myös kiinalaisvalmistajien tilanne, joiden kannalta tilanne ei ole mitenkään valoisa. Kiinassa ihmiset ostavat yhä harvemmin uusia puhelimia ja haluavat käyttää samaa laitetta vähintään kolme vuotta. Raportin mukaan Intialaiset eivät halua ostaa kiinalaisia älypuhelimia isänmaalisuuden tunteen vuoksi ja Euroopassa kysyntää varjostaa inflaatio, Ukrainan sota ja monet muut seikat.

Viime vuonna kiinalaiset valmistajat tuottivat yhteensä 811 miljoonaa älypuhelinta, ja ennuste tänä vuonna oli 884 miljoonaa kappaletta. Nyt kuitenkin ennuste on tiputettu 713 miljoonaan kappaleeseen, joka olisi jopa 100 miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna. Raportin mukaan pudotus ei koske vain pieniä valmistajia, vaan myös suurempia valmistajia.

Honor 50

Esimerkiksi Xiaomi myi viime vuonna 191 miljoonaa älypuhelinta ja tavoitteena oli nostaa myynti tänä vuonna 235 miljoonaan kappaleeseen. Nyt kuitenkin Xiaomi on asettanut tavoiterajaksi vain 180 miljoonaa puhelinta. Oppo ja Vivo toimittivat viime vuonna 202 ja 145 miljoonaa puhelinta ja tavoitteeksi oli asetettu tälle vuodelle 210 ja 160 miljoonaa puhelinta. Nyt kuitenkin Oppon tavoite on tippunut vain 160 miljoonaan puhelimeen ja Vivon vastaavasti 115 miljoonaan puhelimeen.

Kiinalaisista valmistajista myös Huawei ja Honor kärsivät markkinan muuttumisesta, mutta muutos ei ole yhtä merkittävä ottaen huomioon yrityksien viime vuosien vaikeudet. Huawein on odotettu myyvän 40 miljoonaa puhelinta, mutta nyt ennustus on tippunut 35 miljoonaan kappaleeseen. Honor myi viime vuonna 45 miljoonaa puhelinta, mutta tänä vuonna tavoite on 60 miljoonassa puhelimessa. Kolme kuukautta sitten ennuste oli kuitenkin 70 miljoonassa laitteessa.

Pienet valmistajat

Infinix Zero 5G

Raportissa käydään tarkasti läpi myös markkinan pienimmät valmistajat, joita ovat muun muassa HMD Global, Sony, Asus, Meizu ja monet muut. Yleensä raporteissa käydään läpi vain suurimmat valmistajat, mutta nyt jättiraportissa on myös tarkat luvut näistäkin valmistajista.

Monille Suomessa toistaiseksi tuntematon Transsion Holdings oli vahvassa kasvussa. Yrityksen alaisuudessa toimivat muun muassa brändit Itel, Infinix sekä Tecno. Yhtiö myi vuonna 2021 yhteensä 82,4 miljoonaa älypuhelinta, joka on 35 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lisäksi se on enemmän kuin Huawein ja Honorin myynti yhteensä. Transsionin kuluva vuosi ei ole kuitenkaan lähtenyt hyvin käyntiin, sillä yritys toimitti ensimmäisellä neljänneksellä 17,75 miljoonaa puhelinta, eli 11 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Lenovon alaisuudessa toimivalla Motorolalla menee tällä hetkellä lujaa. Vuonna 2021 yhtiö myi 51,2 miljoonaa älypuhelinta, eli 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen aikana kaupaksi on mennyt 11,48 miljoonaa puhelinta, eli 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Motorola Edge 30 Pro

Kiinalainen TCL myi viime vuonna 16,4 miljoonaa älypuhelinta, joka on 27 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä TCL myi 3,87 miljoonaa puhelinta, joka on vain prosentin vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. TCL:n kasvun taustalla kerrotaan olevan LG:n ja Vsmartin poistumiset markkinoilta, ja nyt TCL:n halpoja laitteita myydään hyvin Yhdysvalloissa.

Viime vuonna ZTE myi 8,6 miljoonaa älypuhelinta, joka on 37 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Vuoden 2022 kerrotaan alkaneen kuitenkin heikosti, sillä ZTE myi ensimmäisellä neljänneksellä 1,68 miljoonaa puhelinta, eli 11 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Wikon kerrotaan myyneen viime vuonna 2,3 miljoonaa puhelinta, mutta koki 24 prosentin laskun edelliseen vuoteen verrattaessa. Wiko myi vuoden 2022 alussa vain 390 000 puhelinta, joka on 25 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Hisense myi viime vuonna 2,2 miljoonaa puhelinta kasvattaen myyntiä 16 prosentilla. Vuoden alussa yritys myi 410 000 puhelinta, joka on 24 prosenttia vähemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Muita hyvin pieniä kiinalaisvalmistajia on useita. Esimerkiksi Meizu myi viime vuonna 800 000 älypuhelinta kasvaen 14 prosentin verran. Vuoden 2022 alussa Meizu myi vain 60 000 älypuhelinta, joka on 67 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Myös Coolpad jatkaa laskuaan, sillä viime vuonna yritys myi 54 prosenttia vähemmän puhelimia, eli noin 500 000 kappaletta. Vuoden alussa myynti oli 50 000 kappaletta, joka on 69 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Gionee kasvatti viime vuonna 33 prosentilla myyntiä asettuen 400 000 myytyyn laitteeseen. Vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä Gionee toimitti vain 10 000 älypuhelinta, eli 95 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. LeEco, K-Touch ja Haier myyvät vuosineljänneksittäin 10 000 älypuhelin, jotka ovat usein hyvin edullisia iPhone-kopioita.

Nokia-puhelimilla menee lujaa – Asuksen myynti romahti

Nokia G50

Kiinan ulkopuolisia valmistajia on myös muutamia Applen ja Samsungin lisäksi. Suomalaisille tuttu HMD Global kasvaa nopeasti Nokia-puhelimiensa kanssa. Viime vuonna HMD Global myi 10,5 miljoonaa älypuhelinta, joka on 28 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö myi 2,42 miljoonaa älypuhelinta, joka on 29 prosenttia enemmän kuin samana ajankohtana viime vuonna. Kasvun taustalla raportissa todetaan olevan Huawein ja Honorin ongelmat, ja nyt Euroopassa käyttäjät siirtyvät käyttämään edullisia Nokia-puhelimia.

Applen, Samsungin ja HMD Globalin jälkeen suurin Kiinan ulkopuolinen valmistaja on Japanilainen Kyocera. Yritys myi viime vuonna 3,6 miljoonaa älypuhelinta, joka on 44 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä puhelimia meni kaupaksi 920 000 kappaletta, joka on prosentin verran vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Sony on listalla seuraavana. Viime vuonna Sony myi 3,1 miljoonaa älypuhelinta, joka on 7 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tämän vuoden alussa Sony myi 610 000 älypuhelinta, joka on peräti 39 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Japanilainen FCNT myi viime vuonna 2,6 miljoonaa älypuhelinta, joka on 7 prosenttia vuotta 2020 vähemmän. Vuoden 2022 tammi-maaliskuussa yhtiö onnistui myymään 1,01 miljoonaa puhelinta, joka on 29 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Raportissa Sharp sisällytettiin muut-luokkaan.

ASUS Zenfone 8 ja Zenfone 8 Flip

Vuosi 2021 ei ollut onnistunut Asukselle, jonka myynti romahti. Asus myi vain 700 000 älypuhelinta, joka on 50 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden 2022 alussa myynti oli 140 000 kappaletta, joka on 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Samalla tasolla on myös Micromax, joka myi viime vuonna 700 000 älypuhelinta kasvattaen myyntiä 75 prosentilla vuoteen 2020 verrattaessa. Tammi-maaliskuussa Micromax myi 120 000 älypuhelinta, joka on 43 prosenttia vähemmän kuin samana ajankohtana vuotta aikaisemmin. Micromax on Intian suurin älypuhelinbrändi ohittaen Lavan.

Lava myi viime vuonna 600 000 älypuhelinta, joka on 33 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020. Kuluvan vuoden alussa yritys myi 170 000 älypuhelinta, mutta tiputusta oli 6 prosentin verran vuotta aikaisempaan. Microsoftin älypuhelimia myytiin viime vuonna vain 60 000 kappaletta, joka on 69 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020. Lisäksi HTC:n älypuhelimia myytiin viime vuonna 130 000 kappaletta, joka on 48 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020.

Lähde: Mobiltelefon.ru 1, 2, 3, 4

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen