HuaweiYleinen

Jenni Vartiainen nähdään Huawein uuden kansainvälisen Huawei P10-kampanjan tähtenä

Jenni Vartiainen ja Teemu Muurimäki / Kuva: Huawei

Kiinalainen Huawei julkaisi helmikuun lopussa uudet Huawei P10- ja Huawei P10 Plus -puhelimet. Uutuuspuhelimet seuraavat viime vuonna julkaistujen Huawei P9 -puhelimien jalanjäljissä. Huawei aloittaa P10 -puhelimen myymisen Suomessa tällä viikolla.

Huawei on ilmoittanut juuri ennen myynnin aloittamista, että Jenni Vartiainen tähdittää puhelimen kansainvälistä mainoskampanjaa. Vartiaisen tähdittämä TV-, ulkomainos- ja printtikampanja näkyy Suomessa huhtikuusta alkaen. Huawei kertoo, että kampanja on kuvattu helmikuussa Lontoossa .

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”P10:lle tuotettiin Eurooppaa varten oma kampanja. Meiltä pyydettiin kampanjaa varten Suomesta ehdotuksia muutamista tunnetuista henkilöistä. Olimme erittäin iloisia, että Jenni oli avoin yhteistyölle ja kuvaukset istuivat hänen aikatauluunsa”, summaa Huawei Suomen kuluttajaliiketoiminnan markkinointi- ja viestintäjohtaja Sofia Lehtimäki . ”Kuvausryhmä ylisti Jenniä, hänellä oli oikea tuntuma siihen, miten olla ja toimia kameran edessä. Kuvattavaa riitti, sillä still-kuvat otettiin sekä P10-puhelimella että Leican kameralla”.

Vartiaisen ja Huawein yhteistyö julkistettiin Huawei P10 -puhelimen Suomen lanseerausillassa 29.3.2017. Jenni esiintyi illassa muotisuunnittelija Teemu Muurimäen suunnittelemassa uniikkipuvussa.

”Kuvaaminen on minulle tärkeää niin työssä kuin arjessa. Huawein P10-puhelimessa Leica-linsseillä varustettu etu-ja takakamera vapauttaa minut siitä, että minun ei tarvitse enää kantaa mukanani järjestelmäkameraa. Kuvien loistava laatu yllätti minut ja siksi olen mielelläni uuden kampanjan kasvo”, sanoo Jenni Vartiainen .

Huawei P10 / Kuva: SuomiMobiili

Huawei P10 saapuu Suomessa myyntiin 31.3.2017 ja sen suositushinnaksi on ilmoitettu 599 euroa (4 Gt RAM ja 64 Gt tallennustilaa). Suuremmalla näytöllä varusteltu Huawei P10 Plus saapuu Suomeen vasta myöhemmin huhtikuun lopulla 799 euron suositushinnalla (6 Gt RAM ja 128 Gt tallennustilaa). Molemmat Suomeen saapuvista puhelimista ovat Dual-SIM-puhelimia. Voit lukea lisää Huawei P10 -puhelimista täältä.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Alkaa olemaan aika tyylikkäitä ja hyviä nuo Huawen puhelimet nykyään. Eikös käyttöliittymäkin ole osittain suomessa kehitetty (Tampereella vai missä).

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei