OnePlusYleinen

Joko bongasit nämä uudet ominaisuudet? OnePlus-puhelimet saivat kaksi selvää parannusta

OnePlus on julkaissut uuden version yhtiön puhelimista löytyvästä launcherista, eli käynnistysohjelmasta. Uuden version mukana OnePlus on esitellyt myös kaksi uutta ominaisuutta, jotka ovat helpompi sovelluksien välillä liikkuminen sekä helpompi mahdollisuus avata pikahaku sovellusvalikossa. Mistään kovin suurista muutoksista ei ole kyse, mutta ne parantavat OnePlus-puhelimien käyttökokemusta.

Uudessa päivityksessä OnePlus on lisännyt hiljattain käytettyjen sovelluksien näkymään nyt myös sovelluksien kuvakkeet listauksen alapuolelle, joita liu’uttamalla päästään selvästi nopeammin käsiksi itse sovellukseen, kun aikaisemmin täytyi vaihdella sovelluksien välillä yksi kerrallaan. OnePlus lupaa myös, että sovellukset ovat nyt selvästi paremmin havaittavissa. Sovellusnäkymään on lisätty myös ”Sulje kaikki” -painike, kun aikaisemmin siinä oli ”X” -painike. Sovelluksien lisäasetuksiin päästään myöskin painamalla sovelluksia pitkään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toinen parannuksista koskee sovellusnäkymässä olevaa hakukenttää ja nyt OnePlus on pyrkinyt helpottamaan siihen pääsyä pikavalinnalla. Hakukenttään päästään kätevästi käsiksi nyt avaamalla sovellusvalikkoa hieman sekä pitämällä hetken aikaa sitä pohjassa alapuolella olevan videon tapaisesti. Tällöin päästään käsiksi suoraan hakukenttään ja voidaan hakea tarvittavaa sovellusta.

Molemmat OnePlussan tekemät muutokset ovat siis varsin pieniä, mutta OnePlus on aina tunnettu pienistä parannuksistaan, joita käyttäjät ovat toivoneet. Uusi OnePlus Launcher -käynnistysohjelma on päivitettävissä Google Play -sovelluskaupan kautta, jonka jälkeen nyt ilmoitetut muutokset tulevat näkyviin OnePlus-puhelimien käyttäjille.

Lähde: OnePlus Forum

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus