HonorYleinen

Kuukausia sitten julkaistu Honor Magic V6 saapuu Suomessa myyntiin kuukauden päästä

Honor on tuomassa uuden taittuvanäyttöisen huippupuhelimensa myös Suomen markkinoille vihdoin. Yhtiö on vahvistanut, että Honor Magic V6 saapuu Suomessa myyntiin heinäkuun alussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelinta on saatu odottaa ja saa vieläkin odottaa hyvän tovin. Honor Magic V6 esiteltiin ensimmäisen kerran Euroopan markkinoille MWC-messuilla 1.3.2026, minkä jälkeen se julkaistiin Kiinassa. Myyntiin saapumista on kuitenkin saanut odottaa hyvin pitkään.

Magic V6 on Honorin tuorein taittuvanäyttöinen lippulaivapuhelin, jossa yhtiö panostaa erityisesti ohueen rakenteeseen, suureen akkuun, kestävyyteen sekä tekoälyominaisuuksiin.

[main0s]

Honor Magic V6 on vain 8,75 millimetriä paksu suljettuna, mikä tekee siitä yhden markkinoiden ohuimmista taittuvista puhelimista. Ohuudesta huolimatta Honor kertoo panostaneensa rakenteelliseen kestävyyteen sekä uuteen saranaratkaisuun, jonka tavoitteena on pitkä käyttöikä ja parempi luotettavuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisäksi Magic V6 on IP68- ja IP69-luokiteltu, eli se kestää pölyä ja vettä aiempaa paremmin. Taittuvien puhelimien kohdalla tämä on edelleen harvinaisempaa herkkua.

[main0s]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi Magic V6:n merkittävimmistä uudistuksista on akkuteknologia. Puhelimessa hyödynnetään Honorin viidennen sukupolven pii-hiilimateriaalia, joka on kehitetty yhteistyössä ATL:n kanssa. Ratkaisu mahdollistaa jopa 25 prosentin piipitoisuuden, mikä kasvattaa energiatiheyttä ilman, että rungon paksuus kasvaa.

Tuloksena on peräti 6 660 milliampeeritunnin akku, joka on poikkeuksellisen suuri ohuessa taittuvassa puhelimessa. Lataus onnistuu 80 watin teholla langallisesti ja 66 watin teholla langattomasti. Honor esitteli messuilla myös tulevaisuuden niin sanotun Silicon-carbon Blade Battery -ratkaisun, joka voi mahdollistaa jopa 7 000 mAh akkujen aikakauden taittuvissa laitteissa.

Magic V6 sisältää kaksi LTPO 2.0 -tekniikkaan perustuvaa OLED-näyttöä. Tarjolla on 6,52 tuuman ulkonäyttö ja 7,95 tuuman sisänäyttö avattuna. Molemmat tukevat mukautuvaa 1-120 hertsin virkistystaajuutta. HDR-sisällössä kirkkaus yltää parhaimmillaan jopa 6 000 nitiin ulkonäytöllä ja 5 000 nitiin sisänäytöllä.

[main0s]

Sisänäytössä käytetään ultraohutta joustavaa lasia, ja näytön taitoskohdan syvyyttä on pienennetty 44 prosentilla edelliseen sukupolveen verrattuna. Lisäksi heijastuksia vähentävä pinnoite laskee heijastavuuden jopa 1,5 prosenttiin, ja 4 320 hertsin PWM-himmennys sekä AI Defocus Display -ominaisuus parantavat katselumukavuutta.

Honor Magic V6 on ensimmäinen taittuva puhelin, joka hyödyntää Snapdragon 8 Elite Gen 5 -järjestelmäpiiriä. Tehokas suorituskyky yhdistyy kehittyneeseen höyrykammiojäähdytykseen, jonka tarkoituksena on varmistaa tasainen suorituskyky myös kuormittavissa tehtävissä, kuten pelaamisessa ja moniajossa.

Honor korostaa myös tekoälypohjaisia tuottavuusominaisuuksia, jotka hyödyntävät suurta sisänäyttöä esimerkiksi moniajon ja sisällöntuotannon tukena. Lisäksi laite tukee ristiinkäyttöä muiden laitteiden kanssa ja toimii Honorin mukaan sujuvasti myös Applen ekosysteemin rinnalla.

Kameroita laitteen takaosassa on kolme, joista pääkameran tarkkuus on 50 megapikseliä ja siinä on f/1.6-aukolla varusteltu linssi sekä optinen kuvanvakautus. Ultralaajakulmakameran tarkkuus on 50 megapikseliä ja siinä on f/2.2-aukko. Telekameran tarkkuus yltää 64 megapikseliin ja siinä on f/2.5-aukko sekä optinen kuvanvakautus. Ulkona ja sisällä on 20 megapikselin selfiekamerat.

Lähde: Honor

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor