TCLYleinen

Kuvat vahvistavat: TCL työstää venyvällä näytöllä varusteltua puhelinta

TCL oli aikaisessaan esitellä MWC 2020 -messuilla konseptipuhelintaan, joka on varusteltuna ennennäkemättömällä venyvällä näyttöpaneelilla. Laitteen ideana oli, että se muuntautuu puhelimesta pieneksi tabletiksi.

Valitettavasti tulevasta venyvällä näytöllä varustellusta puhelimesta ei ole toistaiseksi tarkempia tietoja, muuta kuin CNET-sivuston paljastamat konseptikuvat. Kuvissa nähdään varsin perinteinen puhelin, jossa näyttö kaartuu molemmilta reunoiltaan hieman. Kun puhelinta kuitenkin venytetään, niin myös näyttö venyy samalla ja muuttuu tabletiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvista voidaan nähdä myös, että laitteen oikeassa yläkulmassa on näyttöön tehty reikä, jossa on paikka kahdelle etukameralle. Laitteen alareunassa on USB-C-tyypin latausliitin sekä kaiutin. TCL:n puhelimen takaosassa nähdään selvästi neljä kamerasensoria, joiden alapuolella on myös kaksi LED-salamavaloa.

Vastaavaa muotoilua tai konseptia ei ole aikaisemmin nähty, joka tekee TCL:n konseptipuhelimesta erittäin mielenkiintoisen. Valitettavasti puhelinta tuskin nähdään markkinoilla vielä vuosiin, sillä tekniikan kanssa on todennäköisesti edelleen valtavia ongelmia. Myös taittuvanäyttöisten puhelimien kanssa on ollut suuria ongelmia, jonka takia myös venyvissä näytöissä voidaan olettaa olevan suuria haasteita.

TCL:n tiedetään aikoneen esitellä puhelinta MWC 2020 -messuilla, mutta tapahtuman peruuntumisen takia laitetta ei toistaiseksi julkisesti nähdä. Todennäköisesti venyvällä näytöllä varusteltu laite tullaan kuitenkin näkemään jossain kohtaa myös virallisesti.

Lähde: CNET.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:TCL